Rospuuttovaellus

Meillä oli tällainen kiva kahden yön yli kestävä rospuuttovaellus. Rospuutto meinaa ilmeisesti suoraan käännettynä kelirikkoa, ja käsittääkseni sillä tarkoitetaan sitä ajankohtaa jolloin ei enää ole syksy, mutta ei vielä ole talvi, ja sää on niin epävakaa ettei voi tietää paistaako aurinko, kestääkö hanki (tai onko ylipäätään lunta) ja sataako niitä sopuleita vaakatasossa. Vastaavanlainen vuodenajanpala on myös vastaavasti keväällä.

Tämän myös kuului olla vaellus, jolloin tulee ensimmäiset kunnon riidat opiskelijoiden välillä ja koetellaan kunnolla omaa ja toistemme kestävyyttä. Arvelimme, että ryhmänjohtajallemme Riitalle oli annettu käsky provosoida meitä aggressiivisesti toistemme kimppuun, mutta tämä tappelu jäi meidän ryhmämme osalta lumisodan tasolle. Ehkä ihan hyvä niin, kai tässä ehtii tapella myöhemminkin jos on tarvetta.

Olimme retkellä siis puolen luokan kanssa nyt alkuviikosta, puolet lähtivät kun me saavuimme. Me etenimme kävellen, lunta oli aika runsaasti muttei kyllä yhtään liikaa. Toinen ryhmä päätti ottaa mettäsukset ja ahkiot, saa nähdä miten heidän käy. Meidän piti siis itse alusta asti ryhmänä suunnitella retki ja sille teema, missä vaellamme ja paljonko, mitä teemme, mitä syömme ja missä majoitumme. Meidän piti tehdä itse myös riskianalyysi ja turvallisuussuunnitelma. Suunnitteluvaiheessa oli jonkin verran jo kränää, mutta loppua kohti vain helpotti ja itse retki oli tosiaan erittäin rentouttava ja mukava. Varmasti hyvä sää ja ylipäätään luonnossa pitkästä aikaa hengailu vaikutti, sekä tietenkin se, että yksinkertaisesti ei ollut oikein mitään syytä vittuuntua yhtään mistään.

Maanantaiaamuna olin aika väsynyt, koska en Oulussa vietetyn partioviikonlopun takia ehtinyt nukkua yhtään tarpeeksi, mutta en antanut sen häiritä muuten hyvää fiilistä. Lounaspaikalla tehtiin trangioilla hernekeittoa, ja ruokaa oli paljon. Ruokavastaavat Laura ja Riitta olivat hommanneet lisäksi jälkiruuaksi mokkapaloja. Mahtavat retkieväät. Ensimmäisenä yöpaikkana oli kaksi kiintolaavua, joihin meistä 11 änkeytyi aivan hyvin, kaksi halusi välttämättä nukkua kuusen alla, vaikka lopputuloksena oli tietenkin lumisateen takia hankeen hautautuminen ja märät makuupussit. Illalla käytiin vielä vähän hämärävaelluksella Aakenuksen rinteellä, mutta ei ryömitty ylös asti. Päivälliseksi oli jauhelihakastiketta ja pastaa. Nukuin 12 tuntia ja paremmin kuin pitkään aikaan.

Tiistaina ei pidetty lyhyen päivämatkan (noin seitsemän kilometria) takia ollenkaan lounastaukoa, vaan talsittiin suoraan seuraavalle yöpaikallemme upeaan kotaan. Siellä valmistetun lounaan (kanapastaa) jälkeen osa lähti vielä taas vaeltelemaan jonnekin, itse jäin kuivattelemaan kenkiä ja syömään karkkia. Jätimme päivällisen kokonaan väliin (söimme sen torstaina koulussa!), mutta iltapalaksi oli lättyjä vaniljakastikkeella, pekonilla ja sinapilla. Laura myös jakoi meille ”vitutuspatukat”, eli suklaata jota oli varattu siltä varalta että jollain alkaisi känkkäränkkä, mutta hän totesi että olimme kaikki niin hyväntuulisia että hän mielummin jakaa patukat nyt ja antaa ne kaikkien omalle vastuulle kuin kantaa niitä yksin loppumatkaa. Nukuin 10 tuntia.

Keskiviikkona oli taas lyhyempi matka evakuointipaikalle, josta meidät poimittiin pois. Lounastimme (mummon muusia ja makkaraa) välillä pienen söpön autiotuvan pihalla. Jos en muuta uutta oppinut niin sen, että on helppo valmistaa itse hyviä sytytyspaloja dippaamalla pilkottuja tampooneja vaseliinissa.

Meidän kyytimme oli vähän myöhässä ja me olimme vähän etuajassa, joten lopussa meillä oli tien poskessa vielä hyvin aikaa leikkiä. Ehdimme muun muassa vetää köyttä siitä, että tuleeko leivän päälle ensin metvursti vai juusto (juusto voitti) vai kumpi on parempaa, liha- vai jauhomakkara (lihamakkara voitti).

Kävelyn aikana ehtii kivasti seikkailla henkisesti jossain todella kaukana. Mieli lepää kun ei tarvi stressata muusta kuin siitä ettei huonosti jäätynyt jänkkä petä ja kastele kenkiä. Näimme tai olimme näkevinämme näädän, hirven ja totta kai karhun jälkiä, sekä tietenkin kääpiä ja ison kasan röllin paskaa. Oli aikaa laulaa, puhua ja olla vain hiljaa. Onnellisten ihmisten on helppo hymyillä.

Mun pitäis Anskun kans vielä kirjoittaa meidän ryhmän loppuraportti tästä retkestä, pitää siis varmaan vielä pari yötä spekuloida hienoja tarinoita ja jännitystä matkaan, jottei opettajat luule että me ollaan vaan pidetty hauskaa!