Erä- ja luonto-opas kuittaa!

Venlojen viestin jälkeiset pari viikkoa olivat vähän raastavat. Sain viestissä polven jotenkin muljautettua ja pitikin sitten alkaa keksiä, että mitä sille on tehtävissä, jotta voin lähteä näin heinäkuun alussa reiluksi kuukaudeksi suunnistamaan ja seikkailemaan Etelä- ja Keski-Eurooppaan. Olen siis huomenna lähdössä Tampereelta kohti Italiaa ja MM-kisoja sekä sieltä myöhemmin Sveitsin rastiviikolle ja toistaiseksi suunnittelemattomasti seikkaillen takaisin kotiin ja lopulta sinne Helsinkiin asumaan.

En siis osallistunut melontoihin ja kalastukseen. Ensimmäisellä viikolla en olisi pystynyt, toisella en uskaltanut ja melontaretkelle minua ei olisi edes otettu, koska en päässyt mukaan treenaamaan. Vietin siis aikaa lähinnä yksin Muoniossa tuskaillen, mitä ihmiset tekevät jos eivät voi käydä koulua tai urheilla. Nukuin ja pakkasin tavaroita muuttoa varten kasaan. Yksi ystävä kävi pari päivää kylässä etelästä, mikä helpotti kyllä paljon. Muoniossa ei myöskään vieläkään ollut mitenkään kesäistä eli lämmintä.

Juhannuskin oli rankka. Oltiin Villen, Pinjan, Suvin, Sinin ja Pastorin kanssa Kilpisjärvellä. Siellä satoi vuorotellen lunta ja räntää ja asteita oli nollan molemmin puolin, että aika eeppinen keskikesän juhla minun mielestä. Perjantaina osallistuttiin hiihtokisoihin koko porukalla. Ville, Pinja ja Suvi hiihtivät, minä olin valmentaja, Sini huoltaja ja Pastori oli sitten varmaankin nesteyttäjä tai mentaalinen valmentaja tai mahdollisesti sekä että. Sunnuntaina Ville ja Suvi osallistuivat vuorijuoksukilpailuun, jossa käveltiin Saana-tunturin portaita ylöspäin (?) ja minä ja Sini heitettiin kilpaa saapasta. Olin saada sydänkohtauksen ensimmäisen heiton jälkeen ja melkein valmis keskeyttämään, mutta jaksoin hienosti myös seuraavan heiton.

Juhannukseen kuului olennaisena osana tietenkin myös juhannusheilat, joten tutustuttiin Tinderin käyttöön. Suvi löysikin mukavan Tinder-heilan, joka kävi meidän mökillä kahvilla, ja loppujen lopuksi minä ja Suvi pääsimme hänen serkkunsa rekan kyydillä seuraavana iltana Pohjois-Norjaan Tromssaan, jossa yövyimme tämän Tinder-mätsin rekassa jossain banaanien- ja ananastenjättövarikolla sekä tutustuimme seuraavana päivänä kaupunkiin jalan, ennen kuin tämä serkku ajoi meidät jälleen takaisin Muonioon. Harvemmin sitä tulee ajettua hurua 17-metrisellä rekalla keskellä kaupunkia. Miksi ei?

Joka tapauksessa koulu on nyt ohi, paperit tästäkin tutkinnosta on käsissä (paitsi virallinen tutkintotodistus, joka tulee kaikille valmistuneille perässä syksyllä). Sain tehtyä näytöt ajallaan ja lopulta myös tästä viimeisestä kustannuslaskelmasta älyttömät kehut. Joskus voi onnistua. Viimeistä iltaa vietettiin Ainolla niiden kanssa, jotka vielä jäivät Muonioon. Kolmasosa luokkatovereista kirmasi täyttä häkää Suviseuroihin Pyhäjoelle ja osa lähti valumaan muuten vain kotiin tai kesäloman viettoon. Meillä oli hieno ilta ja vaikka yöunet jäivätkin vähän lyhyeksi, niin olin skarppina myös pakkaamassa omaa muuttokuormaa aamulla kohti Oulua sekä itseäni kohti Joensuuta ja tulevaa kesän seikkailua.

En menis vannomaan että tälläkään koulutuksella ja kokemuksella tunnistaisin vieläkään joka kerta poroja ja kiviä toisistaan tienvarressa. Joka tapauksessa paljon opin ja koin. Vaikka Lapissa on tietty lumo, niin ajattelen että olen nyt vain kokemusta rikkaampana palaamassa toistaisen onnellisesti takaisin kaupunkiin, missä voin piiloutua muiden hippien sekaan ja jatkaa kohti muita seikkailuja.

Kiitos.

Koskenlaskua - vesipelkoa ja itsensä ylittämistä?

Vuhuu, sainpas yönylinäytönkin tehtyä! Sain asiakkaiksi pari pahaa-aavistamatonta muoniolaista poikaa, joiden kanssa menin metsän keskelle viettämään kämppäelämää. Opettaja kirjoitti selitysten pohjalta asiantuntijalausunnon ja sen pitäisi olla nyt selvä. Erikoista tämä opiskelu välillä.

Nyt on viimeiset viikot käsillä ja samalla viimeiset - ja mulle ehkä haastavimmat - aiheet jäljellä. Koskenlaskua, melontaa ja kalastusta. Mä pelkään vähän vettä. Välillä vähän enemmänkin. Vesi on arveluttavaa.

Oli ihan mielenkiintoista huomata, miten koulukaverit suhtautuivat siihen, että pelkään. En ole varma kiinnittivätkö kaikki edes huomiota siihen. Osa tuli kyselemään muuten vain välillä että onko kaikki hyvin, ja kun mainitsin että muuten kyllä mutta olen kauhuissani koska pelkään vettä, niin jotkut olivat todella yllättyneitä. Ei mua pelota liftata vieraissa maissa, hypätä laskuvarjolla lentokoneesta, puhua tuntemattomille tai muuttaa yksin ulkomaille yhtään niin paljon kuin mennä kumiveneessä joella! Aallot on pahimpia ja se pelko, että joutuu yhtäkkiä veteen vaikka siksi että toisen veteentyöntäminen on jonkun mielestä hyvä läppä.

Koko viikko Norjan jälkeen on ollut mulla aika hiljaista ja olen ollut paljon yksin. Osittain se on varmasti johtunut yksinkertaisesti siitä, että kaikki ovat olleet todella väsyneitä koulun (koskenlaskun) jälkeen, osittain varmasti ollut vain omaa flegmaattisuutta. Olen urheillut ja yrittänyt syödä tarpeeksi. Vuoroin taistelen ja tuskailen ratsastusonnettomuuden jäljiltä yhä kipeän pohkeen kanssa ja vuoroin nautin vaan ehkä vähän liikaa urheilusta. Oon myös taas havainnut kipua vuoroin molemmissa polvissa, ja yrittänyt epätoivoisesti miettiä mistä se johtuu, venytellä ja liikuttaa jalkoja eri tavalla. Olen laihtunutkin muutaman kiloa touko-kesäkuun aikana. Tämä ei ole huono asia.

Mulla oli tänään arviointikeskustelu näytöistä, ja kun saan yhden laajemman kustannuslaskelman valmiiksi niin mulla on kaikki tarvittava kasassa. Mä ihan totta valmistun! Saatiin lopulta ihan kunnon lista asioista, jotka on pakollisia suorittaa. Minusta sen olisi saanut antaa jo syksyllä.

Erӓ- ja luonto-oppaan ammattitutkinto

Tutkinnon suorittaminen edellyttää yhden pakollisen ja vähintään neljän valinnaisen

tutkinnon osan suorittamista.

Kaikille pakollinen tutkinnon osa on

3.1 Erä- ja luonto-opastaminen.

- Kesӓ

- Talvi

Valinnaiset tutkinnon osat, joista on valittava vähintään 4 osaa, ovat

3.2 Luonnossa liikkumisen opastaminen

3.3 Eläinohjelmapalveluiden järjestäminen

3.4 Motorisoitujen luonto-ohjelmapalveluiden järjestäminen

3.5 Erä- ja luonto-opasyrittäjänä toimiminen

3.6 Luonnontuntemukseen perustuva opastaminen

3.7 Erä- ja maastoruokapalveluiden järjestäminen

3.8 Kulttuuriin ja eräperinteeseen perustuva luonto-opastaminen

3.9 Erityisosaamiseen perustuva luonto-opastaminen

3.10 Teemallisten luonto-opaspalveluiden järjestäminen

3.11 Erityisryhmien opastaminen luonnossa

3.12 Metsästysoppaana toimiminen

3.13 Kansainvälisten asiakkaiden opastaminen luonnossa

3.14 Tutkinnon osa muusta perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta.

Yӧsuunnistus

Pӓivӓsuunnistus

Lajintunnistus 1

Lajintunnistus 2

EA 2

Talviyöpyminen maastossa Antinpalo / Kilpisjärvi

Yöpyminen asiakkaiden kanssa maastossa

Tarkempi kustannuslaskelma yhdestä tutkinnonosasta

Mahdolliset asiantuntijalausunnot

Viikonlopuksi lähden taas Kuopioon, tällä kertaa juoksemaan Venlojen viestiin. Maanantaina pitäisi olla taas koulussa. Sitten lähtee viimeiset kaksi viikkoa käyntiin, välissä vain juhannus. Aika alkaa todella juosta.

Neljä päivää Pohjois-Norjassa

Villen (joka jätti Kilpisjärven hiihtovaelluksella makuualustan kotiin) olis pitäny olla mukana tällä reissulla jo pelkästään siksi, että olisi päässyt kuittailemaan Ainolle makuupussista ja Janille takista, jotka olivat niin ikään jääneet Muonioon.

Kun muulla maailmalla alkoi kesälomat ja normaaleilla opiskelijoilla loppui koulut, niin me erä- ja luonto-opasopiskelijat jatkoimme vielä koulunkäyntiä!

Maanantaiaamuna lähdettiin kahdella koulun pakulla ja yhdellä opettajan autolla kohti Norjaa. Jotenki hauskaa, että ensimmäiset kunnon helteet sattui mulle juuri tälle reissulle kun mennään enemmän pohjoiseen ja paikkaan, missä on vielä lunta. Ainakin sai vähän väriä kroppaan - rannekellon kuva on vasemmassa ranteessa ja naamakin on yllättävän kivan kevyesti ruskettunut. Mulla oli mun "tärpätti" eli 50+ -kertoiminen aurinkorasva mukana, niin en ees palanu!

Ekana päivänä pysähdyttiin Suomen puolella vähän opiskelemaan sotahistoriaa Teron opastuksella, lounastettiin jonkin putouksen juurella vähän Kilpisjärveltä Norjan puolelle ja pysähdyttiin myöhemmin Skibottenissa vähän kattelemaan kylää ja pitämään jätskitaukoa. Ajettiin sitten leiriin Ankerliaan, oli ihana käydä iltakävelyllä vuonossa kun ympärillä näkyi lumihuippuisia vuoria ja vapaana käyskenteleviä lampaita. Ja oli lämmintä ja valoisaa! Riippumatto olis ollu kätevä, osa nukkui puiden välissä kun me nukuttiin teltassa.

Tiistaina lähdettiin vähän vaeltamaan ja katsomaan Sabetjohkan riippusiltaa. Kanjoni oli syvä vaikka tämä "riippusilta" olikin vähän tylsä. Oli kyllä taas varsin upea aamupäiväkahvipaikka istuskella jyrkänteen reunalla niin ikään vuorten keskellä auringonpaisteessa. Onko tämä opiskelua? Matkalla seuraavaan leiriin pidettiin jälleen jätskitauko, koska eihän meillä ole kiire mihinkään! Myös toinen leiri oli varsin upea; jäämeren rannalla - ja lumihuippuisia vuoria. Kävin Joelin kans vielä iltapäivälenkillä kuumuudesta huolimatta, ja palatessa en potkinut kuin lenkkarit jalasta ennen kuin juoksin jäämereen uimaan (ja heittämään talviturkin pois!).

Ja keskiviikkoaamu oli jälleen ihana - valoa, lämpöä, meri ja vuoria. Lähdettiin kohti Elvenesiä ja Steindahlsbreenin jäätikölle menevän "reitin" lähtöpaikkaa. Ajoimme tosin ensin ohi risteyksestä aina Furuflateniin asti - joten päätimme pitää jätskitauon ennen takaisin kääntymistä. Reitti jäätikön reunalle osoittautui haastavammaksi kuin kuvittelimme, ja pienten neuvottelujen jälkeen jaoimme lounaspaikan jälkeen porukkaa ja osa kääntyi takaisin aikaisemmin. Osa meistä itseni mukaan lukien kuitenkin kahlasi lumihangessa jäätikön reunalle asti ja kyllähän se ihan hienolta jäätiköltä näytti.

Viimeiseksi yöksi ajettiin jonnekkin kuuluvuusalueiden ulkopuolelle lähelle Barrasta. Torstaiaamuksi oli nimittäin kiva rupeama edessä: Barraksen huiputus! Mun reissu kesti aikalailla 10,5 tuntia josta noin 7 tuntia oli liikkeessä. Barraksen korkeus ei ole kuin 1 419 metriä merenpinnasta, mutta kun lähdettiin reilusta sadasta metristä niin sitä nousua tuli kuitenkin ihan reippaasti. Oli kyllä ihana käydä vuoren huipulla pitkästä aikaa! Osa meistä (esimerkiksi minä) kantoi turhaan lumikenkiä mukana, koska koettiin niistä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä vaikka lunta olikin. Osa jätti lumikengät matkalle keräten niitä palatessa, ja jotku jätti myös lounaspaikalle huiputukseen turhia tavaroita esim. trangiat. Itse totesin, liekkö tyhmyyttäni vai yli-innokkuuttani, että tulee parempi treeni kun kantaa tavarat mukanaan ja raahasin huipulle kaiken mitä olin kantanut.

Paluumatkalla oli mielenkiintoista huomata, kuinka maasto voi muuttua yhden aurinkoisen päivän aikana paljon. Vuoren vieressä virtaavan joen vedenpinta oli noussut puoli metriä ja viereisen polun yli oli ilmestynyt paljon uusia puroja, jotka laskivat tähän jokeen. Pari lumisiltaa oli kadonnut kokonaan, ja yhden isomman puron ylitys oli minusta jo oikeasti aika haastavaa, enkä varmaan olisi yksin vesikammoisena siitä edes päässyt yli. Ajettiin vielä yöksi Muonioon ja pääsin nukkumaan ehkä kahden jälkeen - ajankäsitys on vaan niin sekaisin kun aurinko ei laske ja on aina niin valoisaa. Kaikki tuntuu niin hämmentävältä välillä.

Mutta kyllä sitä taas vaan tajusi kuinka rakastan merta ja vuoria ja että kuinka luonto on kaunista! Ja kuinka onnekas olen kun minulla on mahdollisuus tehdä mitä haluan ja vapaus liikkua miten tykkään.

Viimeinen stressiviikko ja miniloma Itä-Suomeen

OLEN HENGISSÄ!

Toissa viikon tiistaina meillä oli bussiopastusretki Ruotsin puolelle Pajalaan. Ansku sai siitä näytön suunnittelemalla retken. Lisäksi osa kertoi vuorotellen bussissa vähän taustatietoa ja tarinoita asioista, jotka liittyivät jollain tapaa paikkoihin. Satoi vettä, oli märkää.

Keskiviikkona oli toinen lajitunnistuskoe; vuorossa linnut, nisäkkäät, kalat ja matelijat. Pääsin läpi ja vielä oikein komeasti! Kaikki lajitunnistusosa-alueet on läpi hyväksytysti. Hyvä minä.

Torstaina oli mun näyttö, eli järjestin luontosuunnistuspäivän esikouluryhmälle. Sain siitä kesäopastamista, toisen lajin luonnossa liikkumisen opastamiseen (nyt suunnistus, talvella tein hiihdon) ja erityisryhmän opastamisen. Päivä meni oikein hyvin, vaikka olinkin aika stressaantunut ja minusta tuntui vaikealta arvioida varsinkin aikataulua. Päivän lopuksi eskarit lauloivat minulle laulun, jonka aikoivat esittää kevätjuhlassa. Hyvä etten alkanut itkemään!

Perjantaina oli sitten sateinen (mutta aivan hyvä) Kansallispuistopäivä. Moni meidän luokalta teki siinä näyttöjä, mutta mun edellisen päivän näytön takia olin lupautunut tekemään jotain mitä ei tarvitse suunnitella. Tehtäväni oli siis kököttää kentän vieressä olevan mäen päällä luonnontuntemusrastilla. Mulla piti myös olla reilun 2,5 tunnin tauko keskellä päivää, mutta pääsin esimerkiksi laminoimaan menuja, tarjoilemaan ruokaa, hakemaan lastaa Ainon kotoa ja kirjoittamaan puhtaaksi koulukaverin näyttösuunnitelmaa.

Lauantaina Jani järjesti grillibileet pihallaan. Esan kanssa oltiin vähintäänkin kesäfiiliksissä, koska aurinko paistoi ja oli ainakin 12 astetta lämmintä! Muut eivät olleet ihan samoilla linjoilla. Kävin katsomassa poikien kisastudiossa jääkiekkoa (minä!) ja palasin juhliin myöhemmin illalla, ja oli kyllä taas aika eeppinen reissu...

... Ja sen huomasi vielä sunnuntaiaamuna. Joka tapauksessa niin väsynyt ei saa olla, etteikö pääsisi äänestämään! Niimpä iltapäivällä koko meidän vähän erikoinen pesue huoneestani ryömi ala-asteelle ilmaisemaan mielipiteensä europarlamenttivaaleihin. Illalla oli vielä joku neronleimaus käydä Tuomaksen kanssa Oloksella hiihtämässä, ihan vain koska voimme tehdä sen toukokuun viimeisenä sunnuntaina.

Viikko vaihtui iloisesti pakatessa seuraavan viikon Itä-Suomen reissuun. Maanantai-iltapäivänä meillä oli päiväsuunnistustesti Muoniossa. Oli perinteinen "4,5 km" rata ja aikaa sen läpäisemiseen kaksi tuntia. Se osoittautui yllättävän haastavaksi, yhdeksän luokkatoveria joutui uusintaan. Mulla, Ainolla ja Villellä oli ekat lähdöt (Aino 16.00, minä 16.15 ja Ville 16.30), jotta ehdimme ajaa 230 km päähän Rovaniemelle viemään Ville 20.45 lähtevään junaan, jotta hän ehtii aamuksi pääsykokeisiin Helsinkiin. No, mulla ja Ainolla meni tosi hyvin, mutta Ville innostui vähän kartottamaan aluetta Oloksen takaa ja meillä tuli hieman kiire... No, tulipahan uusi ennätys tuollekin välille. Ajettiin Ainon kans yöllä vielä (hieman rauhallisempaa vauhtia!) Kajaaniin Ainon kaverin luo yöksi.

Tiistaina ajettiin sitten Kajaanista Kuopioon Ainon äitille. Käytiin Ainon, Ainon siskon ja Ainon kaverin kanssa vähän shoppailemassa ja illalla Ainon ja Kaapo-koiran kanssa suunnistamassa Puijolla. Ainon siskolla oli lakitus keskiviikkona Lapinlahdella, joten yritettiin siivota ja viimeistellä leipomuksia. Keskiviikkona käytiin Ainon kanssa jumalanpalveluksessa Lapinlahden kirkossa ennen lakitusta, eikä edes sytytty tuleen. Illalla otin bussin Joensuuhun.

Olin sitten lauantaiaamuun asti ystävän luona Liperissä vähän "treenileirillä". Musta on epäreilua, että Muoniossa on +10 kun muualla on helteet, ja kun siirryn Itä-Suomeen niin helteet siirtyvät Muonioon ja siellä missä olen niin sataa kolme päivää. Kun lähdin lauantaiaamuna kohti pohjoista, niin alkoi aurinko toki paistaa... Paitsi ei enää kun pääsin kotiin. Muoniossakin aurinko tuntuu paistavan vain keskellä yötä kun voisi haluta vaikka nukkua.

Päättäjäislauantaina Muoniossa en tehnyt mitään! Olin niin väsynyt, että nukuin varmaan yhdeksän tunnin yöunet, ja sunnuntaina kävin sekä lenkillä, että pelaamassa sählyä ja tein jopa vähän kuntopiiriä. Saan varmaan kadotettua talven aikana kertyneet lumokilot koulun loppuun mennessä. ;)

Koulua siis jäljellä vajaa neljä viikkoa, ja mulla jäljellä yksi yönylinäyttö, eli asiakkaita pitäisi viedä yöksi metsään. Teen sen luultavasti jo ensi viikonloppuna, saan "asiakkaiksi" pari paikallista nuorta. Pitäisi vielä tehdä turvallisuussuunnitelma ja riskianalyysi sekä saada opettajalta asiantuntijalausunto.

Tänään maanantaina lähdetään kohta neljäksi päiväksi Norjaan! Jotten pitäisi säätä muutenkaan ikinä mitenkään epätyypillisenä, niin nyt kun ollaan menossa tuonne missä on jopa lunta, niin on luvattu +20 astetta. En saanut oikein nukuttua yöllä kun oli niin valoisaa, joten olen koko aamun jo tehokkaasti häärännyt mm. keräten pyykkejä, tiskaten, käyden lenkillä, pakaten loppuun ja kirjoittaen kaiken tämän. Kyllä maanantaiaamut on parhaita, varsinkin kun saa herätä aamulla niin että tuntuu kuin koko muu maailma vielä nukkuisi!

Sitten vain kohti Norjaa!

Lintuja Liminganlahdella

Kyllähän eräoppaiden perustaitoihin kuuluu tietenkin myös lintubongaus! Olimme siis vajaan viikon Liminganlahdella seuraamassa lintujen paluumuuttoa.

Tultiin Muoniosta Oulun seudulle siis tiistaina. Kuuntelimme automatkan lintujen laulua ja lauloimme (tai minä lauloin ja yritin kannustaa vierustovereita) lintukaraokea. Keskiviikkona oli luvassa paljon kävelyä, joten minä jäin keppeineni vanhempineni luokse opiskelemaan lintuja tietokoneelta, kun muut lähtivät pystyttämään leiriä ja niin ikään kävelemään Temmeksen lintutornille sekä tutustumaan Limingan luontokeskukseen keskiviikkona. Keskiviikkoiltana kävin myös tutustumassa erilaiseen linturetkeen. Kaivoin kesäheilanbongaus-kiikarit esiin ja lähdin Varpushaukantielle läksijäisiin, kun serkkuni on muuttamassa kesäksi Kotkaan. Muutto-Kotka -teema siis.

Aino tuli keskiviikkoiltapäivänä myös mun luo ja otettiin muut kiinni torstaina aamulla Ainolanpuistosta. Kierreltiin siellä hetken lintuja bongaamassa, kunnes siirryttiin Hietasaareen evästämään ja tuijottelemaan vähän liian tyhjää horisonttia lintutornilta. Iltapäivällä vielä yliopiston eläinmuseoon koomaamaan ja katselemaan täytettyjä otuksia sekä Eskoa, joka hyppii niinkuin dinosaurus-lintu. Sitten mäkin pääsin lopulta tutustumaan meidän Lumijoen leiriin, ja illaksi ajettiin vielä Tupoksen ABC:lle katsomaan jääkiekkoa (=pelaamaan netticarcassonnea). Ja telttaan nukkumaan, jee! Päätettiin sitten Ainon ja Villen kans nukkua ehkä noin 1,5 hengen teltassa kolme yötä kolmestaan, ei ainakaan tarvinu palella!

Perjantaina mentiin Hailuotoon. Käytiin Hylkykarin lintutornilla ennen lauttaan ajoa. Yöllä ja aamulla sateli vähän vettä ja oltiin hyvissä sadevarusteissa, mutta onneksi iltapäivällä alkoi taas paistaa aurinko. Kirkkosalmen lintutornille oli kiva pyörätuolirata ensimmäiselle tasolle, joten myös tällainen puolivammanen pääsi ylös vaivatta. Kiinnostuin tiirailemaan etenkin joutsenpariskuntaa. Käytiin myös Marjaniemessä ihastelemassa rantaa, ja vaikka otin päikkärit heinikossa, niin en löytänyt itsestäni ihme kyllä punkkeja. Illalla käytiin vielä läheisellä lintutornilla Ainon ja Anskun kanssa ihmettelemässä ja testaamassa kameroita ja putkia.

Lauantaina käytiin aamulla Papinkarin lintutornilla ja myös evästettiin siellä. Oli taas mukavan lämmin ja kesäinen päivä. Osa halusi saada hien pintaan lentopalloa pelaamalla, joten käytiin Rantakylän virkistyskeskuksella osa pelaamassa, ja osa kuten minä istuskelemassa ja kuuntelemassa lintujen laulua mp3-soittimesta. Tämän jälkeen mentiin Zimmariin uiskentelemaan, saunomaan ja peseytymään. Tässähän pääsee jatkuvasti suihkuun, melkein jo ikävä sitä neljättä leiripäivää ilman pesua...

Sunnuntaiaamuna oli sitten Eskon lintutentti, jossa en osannut ääniä yhtään niin hyvin kuin olisin halunnut. Kuvat meni kuitenkin hyvin joten läpi meni. Sitten vain lisää lintuja ja myös nisäkkäitä, kaloja ja matelijoita ylihuomiseen lajitunnistuskokeeseen...

Ja jottei viikonpäivät olis muutenkin jo sekaisin, niin saatiin tämä maanantai vapaaksi koska oltiin lauantai ja sunnuntai koulussa. Ja mikä se vapaapäivän tarkoitus on? Tässä vaiheessa kevättä ja aikataulua olen lievästi sanottuna hieman stressaantunut. Viikon sisällä on lajitunnistuskoe (82 lintua, 25 kalaa, 6 matelijaa ja 35 nisäkästä), luontosuunnistuspäivä eskareille; erityisryhmä-, kesäerätaito- ja toinen luontoliikuntalajinäyttö, sekä ensi maanantaina päiväsuunnistustesti. Näin niin kun muun koulun (Pajalan retki, kansallispuistopäivä) ohella.

Sen lisäksi olen tänään (nyt kun taas pitkästä aikaa olen Muoniossa...) pessyt pyykkiä, lähetellyt sähköpostia opettajille, partioon ja ensi syksyn kouluun, käynyt hakemassa postit (saanut laskuja Lapin Keskussairaalalta ja työkaverin työtodistuksen omani sijasta), käynyt kirjastossa (!! paitsi ihan kuin tässä olisi aikaa lukea jotain oikeasti kivaa) ja sitten koululla kansliassa selvittelemässä vakuutusasioita onnettomuudesta (eli täytellyt papereita ja tehnyt selvityksiä) sekä käynyt juttelemassa opettajan kanssa ja viimeistellyt näyttöpapereita ja -suunnitelmia sekä käynyt metsikössä kävelemässä (huom, voin jo kävellä jotenkin, pian siis juoksen!) fyysisesti rastipaikoilla näyttöä varten. Illalla pitäisi vielä käydä koululla laminoimassa eläin- ja lintukuvia näyttöön.

Täälläkin on melkein kesä, eli +20 astetta ja vain pieniä lumikasoja. Nyt kun nurmikkoa näkyy takapihalla, niin voisin siirtää nojatuolini sinne ja näin vaihtaa opiskeluympäristöä mielekkäämmäksi eli luonnonläheisemmäksi.

Jos selviän hengissä tästä viikosta niin lähen ens viikon päiväsuunnistustestin jälkeen Itä-Suomeen juokseen lumettomaan metsään.

Ratsastusta, Rovaniemi ja LINTUJA

Viime viikko jatkui torstaina ratsastuksella. Meikä vaan päätti vetää taas oman kantapään, tai itse asiassa hevosen potkun omaan pohkeeseen, kautta tämänkin tarinan.

Aamupäivällä saatiin ratsastella vapaasti kentällä ja lounaan jälkeen vähän siivottiin tallia. Iltapäivällä oli vuorossa vikellystä, ja oltiinkin varsin taitavia hevosen päällä makaajia ja seisojia kaikki. Lopussa opettaja kuitenkin vaihtoi vielä yhdelle hevoselle satulan, aikoi juoksuttaa sitä ja sanoin että voin tulla selkään. Pidin kiinni satulasta, koska suitset eivät olleet käytössä. Satulavyö oli kuitenkin vähän löysällä ja heti kun hevonen lähti laukkaamaan niin huomasin tämän, mutta en ehtinyt reagoida juuri muuten kuin tajuta että nyt kun putoan niin täytyy yrittää alta pois etten jää jalkoihin. No, potku pohkeeseen taisi tulla jo ennen iskeytymistä kenttään, joten en näköjään paljon ehtinyt reagoida.

Sattui ihan jäätävästi. Kipu tuntui sekä vasemmassa kyljessä että alaselässä ja sääressä niin voimakkaana, etten saanut aluksi liikuteltua jalkoja yhtään. Ambulanssilla meni puoli tuntia, koska olimme Levillä ja se tuli Muoniosta. Sitten meni vielä pari tuntia Rovaniemelle kuvattavaksi. Luita ei mennyt poikki, mutta jäin osastolle yöksi.

Ehti kai siinä itse kukin säikähtää, ja on aika villi tunne maata kentässä luullen etten juokse ehkä enää ikinä. Huono tuuri, että kävi näinkin pahasti, hyvä tuuri että ei siltikään. Ihan inhimillinen virhe ja näitä sattuu kun on tekemisissä hevosten kanssa, en usko että mitään traumoja jäi. Harmittaa vaan urheilijana kun on näin viikkoa myöhemminkin niin kovat kivut ettei voi kävellä kunnolla.

Jäin sitten viikonlopuksi Rovaniemellä asuvan hyvän ystäväni Piriannan hoiviin. Ei tehty oikein mitään, mikä oli mulle todella paljon ja tarpeeseen. Piriannan kanssa on hyvä olla jo pelkästään siksi, että voi vaan olla samassa kämpässä eikä tarvi välttämättä säätää jotain. Kyllä me syötiin tortilloja monta kertaa, leivottiin (äitienpäivä)kakku (ja syötiin se), katottiin mun lemppari-romanttinen komedia Before Sunrise ja sen jatko-osat kyynelten kera sekä pelattiin afrikkalaista helmipeliä. Rohkeutta vaati lauantai-iltapäivän retki Rovaniemen keskustaan Apteekkiin hakemaan lisää Panacodeja ja Burana 600 särkyihin.

Sunnuntai-illan automatka Rovaniemeltä Muonioon Oulan kyydillä oli aikamoinen luontoretki! Nähtiin matkalla poroja, metsäjäniksiä, riekko, kettu ja varmaan 15 koppeloa! Oula tosin näki niitä varmaan vielä puolet enemmän, mutta se onkin harjoitellut niiden bongailua.

Näen painajaisia. Yhtenä yönä olin rastimiehenä partiotaitokilpailuissa ja tehtäväkäskyt loppuivat kesken. Seuraavan yönä kuulin, että Priitta oli ilmoittanut koko luokan suunnistuskisoihin Lumijoelle lintuviikolla enkä tietenkään voinut juosta jalan takia. En kestä mun alitajuntaa.

Mp3-soitin on täynnä lintujen ääniä. En halua kuunnella niitä enää. En. Yhtään.

Onni on ystävä, joka tulee kylään mukanaan kulhollinen pilkottuja kiivejä ja appelsiineja ja sanoo että nyt opetellaan lintuja. Kuvat menee jo yllättävän hyvin. Nisäkkäät ja kalat myös. Luulen, että kalat on tällä hetkellä vaikeimmat.

Tiistaina oli alkusammutusharjoituksia Muonion paloasemalla aamulla. Ensin ahtauduttiin ihan liian pieneen luokkaan katsomaan jotain aiheeseen liittyvää videota, ja olin pyörtyä sinne. Sitten päästiin vanhalle kaatopaikalle sammuttamaan palavia asioita sammutuspeitteellä ja jauhesammuttimella. Mäki vähän kokeilin, vaikka liikkuminen sattuukin. Yritän vaan ajatella, että koska mitään ei ole poikki, niin VOIN kyllä liikkua aina kun kipu yhtään ainaa periksi. Haluan juosta pian!

Sitten ajettiin Ouluun. Meillä on lintuviikolle kaksi koulun pakua, Sievin mafian Transitti ja Janin auto. Meidän bussissa opiskeltiin ainakin ahkerasti koko menomatka; iskettiin mun mp3-soitin koko kansan kuunneltavaksi ja sitten vaan tunnisteltiin lintuja äänen perusteella. Vähän ennen Pelloa siirryttiin jo järeämpiin aseisiin ja kaivoin mun läppärin (toisillä älypuhelimet, toisilla kannettavat tietokoneet...) ja lintukaraoket esille ja yritin saada pojatkin laulamaan mukana. Harmi ettei löydy montaa lintua karaoke-versiona niin kuin vaikka tämä mun lemppari helmipöllö. Opeteltiin myös kuvista, alan osata jo omat lintulkuvat ulkoa, pitäisi varmaan vaihtaa erilaisiin niin tunnistaminen ei olisi pelkästään tietynlaisen kuvan varassa...

Muut siis jatkoivat Lumijoelle yöpymään ja minä jäin vanhemmille Ouluun. Alkuviikosta oli kuulemma luvassa paljon kävelyä ja tämän lisäksi ajattelin, että nukun vielä mielummin pari yötä enemmän sisällä kuin teltassa, koska omasta sängystäkin nouseminen on vaikeaa aamuisten kipujen takia... Ja tämä aamu oli kyllä pahin tähän mennessä.

Jos nyt saisi nämä hyvin opiskeltua ja läpi sekä ensi viikon eskareiden luontosuunnistuspäivä -näytön kunnialla hoidettua, niin oltais jo hyvällä mallilla. Päiväsuunnistustestiin on alle kaksi viikkoa, mutta sen menen vaikka keppien kanssa läpi jos ei muuten... Haluan vaan äkkiä kuntoon että voin urheilla. Juoskaa kun jalat toimii!

Elämä Muoniossa vapun jälkeen

En ole taas ihan varma mikä vuodenaika on kun välillä on aivan kesä ja välillä aivan talvi ja välillä jotain mikä muistuttaa etäisesti kevättä.

Vapunjälkeinen elämä alkoi karulla paluulla todellisuuteen: loput näytöt ja niihin liittyvät paperit ON TEHTÄVÄ, lajitunnistuskoe on tulossa ja linnut laulavat yhä. Samalla kun yrittää ajatella kahden viimeisen kuukauden puristusta eräoppaaksi valmistumisen toivossa, niin sitä yrittää samalla vaivihkaa kurkistella jos sitä olisi myös elämää tämän jälkeen.

Mulla on Helsingissä nyt siis valmiina kämppä ja kämppis sekä opiskelupaikka, ja nyt oli tullut postissa jopa kirjettä sieltä suunnalta että ilmoitahan itsesi läsnäolevaksi jos olet tulossa. Sitä yrittää treenata juoksemalla liian lumisissa metsissä vaikka halu lumettomiin metsiin on kovempi kuin pitkään aikaan ja kiipeilyhammasta ja etenkin -sormia ja -varpaita kuumottaisi päästä taas kallioille.

Päätin vähän myöhässä ilmoittautua Jukolaan vaikka se tietää viikonloppureissua Muoniosta Kuopioon ja olen myös henkisesti valmistautunut edustamaan vuosaarelaista lippukuntaa ensi syksynä erävaelluksen SM-kisoissa. Olen tehnyt liian pitkiä to do -listoja ja siinä sivussa yrittänyt pakata taas seuraavaan reissuun ja löytää lattiaa vaate- ja kirja- ja karttakasojen alta.

Illat olen kuunnellut liian kovaan ääneen lintujen soidinääniä ja naureskellut itsekseni, mun solukämppikset on kaikonnut jonnekin. Epäilen yhteyttä tähän.

Vapun jälkeisenä maanantaina koulussa oli bussiopastuksen ja ratsastuksen teoriaa. Saatiin tehtäväksi tehdä tulevalle Pajalan bussiretkelle 5-10 minuutin esitelmät. Toivekielenä oli englanti, mutta suomikin kuulemma käy. Priitta vihjaili että odottaa multa taas ihanaa runoa, joten olen yrittänyt tässä "hieman" mukavuusalueeni ulkopuolella vääntää englanniksi runoa aiheesta "1809 Tornionjokilaakson historiassa". Tää oli just se asia mitä kuvittelin tekeväni kun hain eräopaskouluun.

Tiistai ja keskiviikko olikin taas astetta jäätävämpiä päiviä, koska koulua oli iltaviidestä yhdeksään ja ohjelmana perhosidontaa. Sain aikaiseksi neljä perhoa; Zulu, Urpo Uppoperho, Nalle Puh ja Lumosimppu. Mitä rumempi perho, sitä paremmin kalaa. Toivottavasti pitää paikkaansa. Päivät olen istunut koneella ja tehnyt kaikkea tehtäviä jotka olisi jo pitänyt tehdä tai pitäisi tehdä viimeistään nyt. Ja käynyt lenkillä, vaikka polvi huutaa taas tuskissaan.

Toivon, että kukaan ei katso sähköposteista mihin kellonaikaan niitä lähettelen. Tälle illalle on tehty taas riskianalyysia, turvallisuussuunnitelmaa, tuotekorttia ja blogipostauksia. Oon maksanu laskuja ja velkoja ja ilmottanu itteeni kisoihin ja yrittänyt ahtaa mun jo nyt pian täyteen kalenteriin suunnitelmia tulevaisuuteen vaikka en haluais suunnitella tulevaisuutta. Ystäville on juteltu (suurin osa mun sosiaalisesta elämästä on internetissä täällä ollessani), lattia näkyy jo ja rinkka on taas pakattuna aamua varten - luvassa ois vielä pari päivää ratsastusta Levillä ja viikonloppu Rovaniemellä Piriannan luona. Tietokone taitaa lähteä mukaan.

Nyt sitten vielä se runo. "Ihanaa, kun olet niin luova ja rohkea!", sain palautteeksi viimeksi. YRITÄN NYT AINAKIN KOVASTI.

Kilpisjärven hiihtovaellus – kuusi päivää tunturissa

Monen mielestä (itseni mukaanlukien) on vähän absurdi ajatus olla hiihtelemässä tuntureilla lumisilla hangilla huhtikuun puolessa välissä, kun muualla Suomessa tuntuu olevan kevät pidemmällä kuin pitkään aikaan. Mutta en valita.

Meidän luokka oli jaettu tälle reissulle taas kahtia, mutta erilaisiin syihin vedoten osa ei aikonut lähteä ollenkaan tälle hienolle reissulle (tai ei ikävä kyllä päässyt), joten meidän ensimmäiseen porukkaan meitä lähti vain kahdeksan.

Lähdettiin sunnuntaina (melkein kuukausi sitten...) matkaan Norjasta, vähän Kilpisjärven pohjoispuolelta. Ahkion vetäminen tuntui ekana päivänä vähän rankalta, kun ei ollut taas tottunut siihen. Pidettiin kuitenkin riittävästi taukoja ja sää oli vallan mainio, joten oli aivan upeaa. Fiilisteltiin oikeastaan koko päivä sitä kuinka on kaunista ja kirkasta ja aurinkoa ja lämmin. Otettiin ryhmäkuvia jossa pojat oli ilman paitaa ja oltiin onnellisia kun oltiin otettu jätskiäkin mukaan. Illan viimeinen yllätys oli, että saatiin nukkua SISÄLLÄ autiotuvassa Norjan puolella vähän ennen Lossutupaa. Meille tällainen mahdollisuus on vähän niin kuin neljän tähden hotelli aamupalalla.

Seuraava päivä ei näyttäytynyt sen huonompana. Hiihdeltiin ja syötiin jätskiä. Meille oli varattu pöytä Urtashotellilta, mutta ilmeisesti se olikin triplabuukattu joten tyydyttiin lounastamaan sen pihassa, heh. Matkalla Pitsukselle Teemu tienasi pullakahvit löydettyään Anskun pankkikortin lumihangesta. Loppupäivästä alkoi sataa lunta ja näkyvyys vähän heikkeni, mutta ei se haitannut. Pitsuksella kaivettiin keittiökuopat, rakennettiin lumivallit ja pystytettiin teltat. Tavattiin paimiolaisia poikia, jotka yöpyivät iglussa, ja yllätyksenä Veeran kämppis Jaana, joka ihan sattumalta oli myös vaeltamassa samoilla huudeilla, mutta yöpyi varaustuvissa. Suomi on todella pieni.

Tiistaina oli tarkoitus käydä Haltin huipulla, palata Pitsukselle lounaalle ja jatkaa yöksi Meekolle. Matkalla Haltille alkoi tuuli kuitenkin koventua, ja pian huomasimme olevamme myrskyssä. Meidän tuulimittari näytti parhaimmillaan 36 m/s, mikä on jo ihan hirveästi jos se nyt ei paljon valehdellut. Näkyvyyttä ei ollut, ja Haltin tuvan risteyksessä opettajamme Kirsi sai meidät kiinni moottorikelkalla ja kielsi edes yrittämistä huipulle. Menimme Haltin tuvalle lepäämään ja miettimään elämää. Pian meitä seurasivat sekä paimiolaiset pojat että Jaana ystävineen. Kukaan ei käynyt huipulla. Paluumatkalla Haltin tuvalta Pitsukselle tajusimme että olimme tulleet koko matkan ylämäkeen, mitä emme myrskyssä olleet edes huomanneet.

Pitsuksellakin oli myrsky yltynyt, ja keittiökuoppamme olivat muutamassa tunnissa menneet aivan umpeen. Olimme matkalle miettineet, että jos muuttaisimme suunnitelmaa ja jäisimme toiseksi yöksi Pitsukselle, koska emme halunneet lähteä myrskyyn. Kirsi oli kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että ennemmin myrskyyn kuin jäädä jumiin sinne, missä myrsky sen kuin yltyy. Niimpä absidissa vääntämämme lounaan jälkeen purimme teltat ja jatkoimme matkaa tyhjyyteen. Oli minun vetovastuuni ja suunnistusvuoroni, mikä oli tässä säässä varsin hauskaa. Meidän piti seurata moottorikelkkareittiä, joka oli merkitty kepeillä. Hauskaa oli myös se, että edelliseltä kepiltä ei nähnyt seuraavalle sään takia. Onneksi suuntavaistoni on sen verran hyvä että suoraan menemällä pääsi aika pitkälle... Meekolla olikin sitten jo vähän parempi, vaikka opimme myös että joskus lumivalli kannattaa tosiaan rakentaa ennen teltan pystytystä.

Neljäs päivämme oli välipäivä, jolloin saimme valita mitä teemme Meekolla. Olisimme halunneet Villen ja Lauran kanssa lähteä huiputtamaan Saivaaraa, mutta sää oli taas mitä kehnoin joten ei ollut puhettakaan lähteä sinne. Osa pojista oli koko päivän pilkillä, taitavat olla aika innokkaita kun läheisin avantokin meni tunnistamattomaksi alle puolessa tunnissa jos sieltä ei hakenut vettä. Minä, Ansku ja Laura pidimme parhaana ideana tutustua autiotuvassa sadetta pitäviin paimiolaispoikiin, joilta sainkin liftattua kyydin lauantaiksi Muoniosta Ouluun minulle ja Lauralle! Tarjosin pojille myös mutakakkua ja toinen lähti innokkaana pari viikkoa myöhemmin Helsingissä kanssani boulderoimaan Taivaskalliolle! Oikein hauskoja poikia, ehkäpä kiipeilemme yhdessä vielä paljon ensi syksynä. Tunturista voi löytää kaikenlaista. Kirsi oli kyllä hieman eri mieltä siitä miten päivää voisi viettää, joten menimme myöhemmin harjoittelemaan telttaelämää eli naureskelemaan ja makoilemaan keskenämme.

Torstaiaamuna lähdimme taas jatkamaan matkaa, tällä kertaa ensin lounaalle kohti Kuonjarjokea. Mulla oli aika kipeä olo, mutta se onneksi parani kun sain Kirsin paistamaa kalaa ja omatekemää lounasta. Oli taas niin kaunista, aurinko tuli takaisin! Jäätiin yöksi Salmikuruun hieman ennen Termisjärveä. Sinne laskeminen tuotti hieman hankaluuksia minulle, jolla oli kolme numeroa liian isot kengät eikä minkäänlaista suksillalaskettelutaitoa. Hengissä kuitenkin selvisin! Jännittävää olla välillä myös ryhmän se tyyppi, jota joudutaan odottamaan...

Perjantaina oli sitten vielä reipas matka kurusta Kilpisjärvelle. Oli taas kaunista ja hienoa. Anskun jalka kuitenkin kipeytyi niin paljon, että koimme parhaaksi pakata hänet ahkioon viimeiseksi kymmeneksi kilometriksi. Retkemme suurin riita taisi syntyä siitä, että kuka saa vetää Anskun ja kuka sitten kaksi ahkiota, heh. Emme tietenkään sanoneet mitään Kirsille, ja kun hän näki meidät vetämässä Anskua, niin hän vain naureskeli.

Tällä reissulla opin siis ainakin kuinka pystytetään teltta kun tuulee 35 m/s ja kuinka bensakeitintä käytetään (sekä sen, että mukana on myös hyvä olla kaasukeitin jos haluaa vaikkapa lumimyrskyssä tehdä ruokaa absidissa eikä pihalla). Niin ja sen, että ei kannata lähteä hiihtovaeltamaan ahkion kanssa kolme numeroa liian isoissa kengissä.

Vaelluksen jälkeen olikin sitten raivokasta tavaroiden purkua ja pyykkäystä sekä uudelleenpakkaamista, koska lähdin seuraavana aamuna kahdeksi viikoksi etelään (= viikoksi Ouluun ja viikoksi Helsinkiin).

Tämä oli ensimmäinen pitempi hiihtovaellukseni, ja tykkäsin kyllä kovasti! Koimme myös, että oli mahtavaa että saimme myös myrskyn, koska siinähän oppii eniten. Taidan siltikin tykätä vaeltamisesta enemmän kesällä ja omilla jaloilla.

Kiva kun päivä pitenee

Koko talven sitä on odottanut kesää ja etenkin aurinkoa ja lämpöä. Nyt sitä valoa on niin paljon että se vie yöunet ja hakkaa mun sielua naputtaen pieniä säteitä silmäluomien läpi. Ja sitten linnut alkaa taas laulamaan. Pahinta on, että se laulu ei ole enää epämääräistä melua ikkunan takaa, vaan yritän jopa unen läpi alitajuisesti tunnistaa minkä lajin ääni on kyseessä, vaikka en ole edes opetellut niin paljon että voisin tietää. Ja sitten harmittelen - ja valvon - lisää.

Mun järjestelmällinen ja taulukoitu elämä on oksentanut itsensä keskelle mun huoneen lattiaa, ja mää istun siinä kaiken keskellä erilaisten papereiden ympäröimänä halaten läppäriä ja itkeskellen sitä että mistä alottais kun on niin paljon muka tekemistä.

Ole nyt rehellinen edes itsellesi.

On hyvä asua välillä eri paikoissa ja oppia elämään uusissa ympäristöissä. Oon aina sopeutunut sinne missä olenkin mennyt ja kaipaan välillä takaisin sinne missä olen ollut ja mikä on tuntunut kodilta, vaikka siellä missä olisin tällä hetkellä kaikki olisi aivan hyvin. Mutta tämä tarkoittaa että mulla on jatkuva koti-ikävä jonnekin.

Varsinkin nyt, kun olen Muoniossa ja koulua olisi täällä jäljellä melkein kaksi kuukautta ja tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Helsingissä mulla on valmiina opiskelupaikka, ihana kämppä, ihana kämppis ja harrastukset sekä paljon ihania ystäviä ja uusia juttuja odottamassa. Tuntuu että asuu samaan aikaan kahdessa paikassa, jotka ovat täysin erilaisia, vaikka välissä on vain tuhat kilometriä mutta liian monta tunnetta. Ja joiden erilaisuutta ja upeutta harva edes ymmärtää.

Itse asiassa myös se muiden, läheistenkin, ystävien epätietoisuus siitä mitä toisessa elämässäni teen niin on vähän pelottavaa. Voit lukea täältä tai facebookista paloja kummastakin tämänhetkisestä maailmastani tai kysyä asioita ja minä vastaan, mutta se todellisuus mitä tämä kaikki oikeasti pitää sisällään on paljon enemmän mitä pystyn viestittämään, vaikka kuinka hyvin yrittäisin.

Näiden lisäksi Muoniosta poistumisen ja Helsinkiin muuttamisen välissä olisi vielä ainakin kuukausi täynnä seikkailuja ainakin Italiassa ja Sveitsissä tehden lempiasioita: suunnistus, matkustaminen, vapauden ja rajojen tutkiskelu sekä vain oleminen.

Kuulostais siltä että kaikki on kutakuinkin täydellistä.

Onko hyvä saada niin paljon asioita joita haluaa? Pelottaa, että voi tottua liikaa tällaiseen seikkailemiseen. Pelottaa, että voi tottua siihen että saa mitä haluaa.

Muutunko ylimieliseksi tai enemmän ärsyttäväksi?

Mulla on ainakin liian kiire.

Ihmisiä ärsyttää toisinaan muiden onnistuminen. Liian harvat osaavat olla aina vilpittömän onnellisia muiden puolesta. Sitäkin taitoa voi kehittää! Se ei ole minulta pois jos sinä tykkäät elämästäsi, jonka olet itse rakentanut.

Jos menee liian hyvin, niin siitä on vaikea puhua. Jos näyttää siltä, että menee liian hyvin, on vielä vaikeampi puhua siitä että on silti onneton. Jos kaiken tämän parhauden keskellä tuntee itsensä yksinäiseksi ja väsyneeksi tai jos ehkä vain on sitä maailmantuskaa ja yleistä ahdistusta. Ei sitä voi sanoa ääneen, sait jo liikaakin!

Sitä paitsi kaikki on oikeasti aivan hyvin.

Oli viikko Oulussa tasapainoilemassa urheilun ja partiotaitokisojen järjestämisen välillä. Paljon paperitöitä, ajattelua ja univelkaa sekä siitä johtuvaa yliväsymystä mutta riemua.

Oli viikko Helsingissä hyperinnostuneena kaikesta siitä ihanasta mitä oli nyt vain viikko mutta mitä voi tulla saamaan kesän lopussa niin paljon että pursuaa siitä yli. Olen kaivannut takaisin sinne.

Nyt viikko Muoniossa yrittäen hoitaa loppukevään asioita eli näyttöjä sekä opiskella nisäkkäitä, kaloja ja lintuja lajitunnistustenttiin. Sen lisäksi meillä on koulussa perhosidontaa ja ratsastusta. Viikonloppuna yritän päästä Rovaniemelle Piriannan luo.

Ensi viikoksi Oulun seudulle seuraamaan lintujen paluumuuttoa.

Ehkä mun pitäisi juosta vaan.

Yritän kirjoittaa siitä Kilpisjärven reissusta vielä. Ihan totta yritän.

Haaste 11-11-11

Näköjään näitä vähintäänkin satunnaisia lukijoita löytyy, kiitos Sannamari haasteesta ja palautteesta. Vastataan nyt lopulta haasteeseen kun kerran sellainen on heitetty! (Ja koska nyt on yö, ja mun pitäis tehä yhtäkkiä ihan liikaa kisoihin liittyviä asioita ja oon hajoamassa palasiksi ihmissuhteiden takia ja paras keino paeta tätä on tyhjentää aivoja kirjoittamalla. Tai toisiksi paras sen jälkeen että lukittautuis Jallupullon kans omaan vaatekomeroon, mutta yritän vältellä sitä viimeiseen asti.)

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

Säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.

11 asiaa minusta:

1. Olen hypännyt benji-hypyn ja hypännyt lentokoneesta, matkustanut yksin toiselle puolelle maapalloa ja muuttanut yksin Lappiin vuodeksi, mutta pelkään kuollakseni hämähäkkejä, erittäin paljon vettä ja riittävästi jäätiköitä (näen älyttömiä painajaisia kun olen vaeltamassa paikoissa joissa niitä on tai olen menossa sinne).

2. Olen ollut musiikkiluokalla ja käynyt monta vuotta viulu- ja pianotunneilla. Nykyään soitan huonosti pianoa ja kitaraa, mutta aion vielä opetella paremmaksi. Myös viulun kanssa.

3. Osaan iskeä silmää vain oikealla silmällä, joten minun täytyy ampua niin kuin vasenkätiset, vaikka olen oikeakätinen.

4. Olen nykyään aivan käsi kaiken tekniikan kanssa. Minulla ei ole älypuhelinta, ei televisiota (osaan hädin tuskin käynnistää sellaisen...) ja tarvitsen usein apua tällaisissa asioissa. Olen kuitenkin nuorempana ollut innokas kotisivujen koodaaja ja nörtti. Mulla on ollut myös virtuaalitalli!

5. Olen älyttömän herkkä. On välillä vähän rankkaa olla tällainen heittäytyjä, spontaani ja rakastava ihminen kun osaa satuttaa itsensä niin helposti.

6. Rakastan karttoja. Voisin tuijotella niitä koko ajan.

7. Teen kaikesta listoja, koska teen usein paljon asioita yhtä aikaa. Yleensä mulla on jonkin sortin yleinen to do -lista käytössä. Sen lisäksi mulla on listoja viikon treeneistä, kavereista joita haluan nähä kun käyn toisella paikkakunnalla, asioista joita pitää pakata mukaan (olen jatkuvasti jossain reissussa...), tehtävistä joita pitää tehdä, asioista joita haluan muuttaa tai kehittää elämässä, asioista joita pitää hankkia ja asioista joista pitää päästä eroon. Lisäksi kirjoitan ylös asioita joita vain tulee mieleen tai haluan muistaa tai joita tajuan.

8. Olen muuttunut muutamassa vuodessa todella paljon. Olen paljon kärsivällisempi kuin ennen, enkä tunne kateutta juuri koskaan. Osaan olla onnellinen toisten puolesta. Toisaalta loukkaannun yhä helposti ja tarvin myös toisinaan jakamatonta huomiota.

9. Olen harrastanut aina paljon, harrastuksiani on ollut muun muassa suunnistus, kiipeily, koripallo, partio, yleisurheilu, hiihtäminen, irlantilainen jalkapallo, tanssi, viulun- ja pianonsoitto, lumilautailu ja lyhyemmissä määrin moni muukin asia.

10. Olen valmistunut ylioppilaaksi kompensaatio-pisteillä, koska mulle oli helpompaa kirjoittaa kolme reaalia (yhteiskuntaoppi, psykologia ja terveystieto) kuin päästä yhtään kieltä läpi. Opin englantia vasta asuessani Australiassa.

11. Olen aamuihminen. Olen virkeimmilläni aamulla. Tykkään herätä aikaisin paljon ennen muita ja vaikka vain olla yksin, käydä lenkillä, opiskella ja lukea.

Vastaukset haastajan kysymyksiin:
1. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? Joku lintu, olis helppo liikkua ja nähdä kauas.
2. Mitä olet oppinut viimeksi? Kuinka pystytetään teltta lumimyrskyssä kun tuulee 35 m/s.
3. Kuinka monta tuntia unta riittää? Varsinkin talvella tarvitsen yli yhdeksän tuntia yössä että olen kunnolla levännyt, kesällä riittää vähän vähemmän. Välillä on univelkaa ja silloin pitää nukkua. Joskus nukun päiväunet.
4. Lempikuukautesi? Ehkä kesäkuu. Yleensä kevään lopussa saa paljon asioita päätökseen ja kesä on alullaan. Kesälle mulla on yleensä paljon suunnitelmia ja se menee nopeasti. Kesäkuussa on hyvä suunnistaa.
5. Valitsetko herkuksi makean vai suolaisen? Yleensä suolaisen. Toisinaan myös makean. Toisinaan en halua valita, vaan otan molemmat.
6. Mihin maahan muuttaisit, jos olisi pakko lähteä? Ajattelisin ennemmin niin, että minne haluaisin muuttaa seuraavaksi, koska voin lähteä. Suomessa on hyvä asua, samoin viihdyin Australiassa. Seuraavaksi haluaisin kokeilla asumista ehkä Kiinassa tai Islannissa. Norja on myös ollut pitkäaikainen haave, sinne voisin haluta muuttaa jopa pidemmäksi aikaa. Onneksi ei tarvitse tehdä pysyviä ratkaisuja.
7. Huonoin tai inhottavin omistamasi vaate? Ei kai mulla ole sellaisia.
8. Miten aiot kuluttaa eläkepäiväsi? Ehkä asun jossain vuorella mistä näen meren ja mulla on siellä vuohi ja kasvimaa. Olen tehnyt ja nähnyt niin paljon että voin vain muistella ja kirjoitella. En kadu mitään, koska en ole pelännyt liikaa ja jättänyt tekemättä mitään mitä olen halunnut. Mulla on kaikkea ja siksi olen vapaa ja onnellinen.

9. Pelaatko pelejä? Etenkin Carcassonnea ja tuppea.

10. Mikä on toinen nimesi? Katri, ja kolomas Maria.

11. Oletko iloinen? Just nyt olen lähinnä väsynyt ja stressaantunut.

Kysymykset haastetuille:

1. Osaatko arvostaa sitä mitä sinulla on?

2. Mistä tekemistäsi asioista olet viime aikoina voinut olla ylpeä?

3. Millainen on hyvä ystävä?

4. Mikä on sellainen paikka maailmassa, jonne haluaisit matkustaa?

5. Miten hyvin tunnet Suomen maantieteellisesti?

6. Onko jokin asia mistä et pidä?

7. Mitä teet aamuisin?

8. Mitkä olisivat suurimmat ongelmasi ilman kännykkää?

9. Mitä et voisi antaa anteeksi?

10. Miten juot kahvisi?

11. Mikä on parasta kirjoittamisessa?

Haastetut: 

1. Sonja 

2. Olga

3. Ossi

4. Jerry

5. Katja 

Eih, nyt menee kyllä taas liikaa mukavuusalueen ulkopuolelle. Viis on ihan sopiva määrä?

Hiihtämistä ja epälunta

Vähän taas muistelmia viime viikoilta, jos elämä Lapissa olisi kiireistä niin voisi kuvitella että niinkin hauska harrastus kuin kirjoittelu tietokoneen ääressä olisi jäänyt vähemmälle ulkona auringosta nauttimisen takia.

Kyllähän viikonloppuillat menee rattoisasti elokuvia katsellen. Toissa viikon lauantai-illan ranskalainen mustavalkoinen mykkäelokuva aiheesta kuinka tehdään mykkäelokuvia (tekstitykset olis tähän löytynyt, mutta ei hyödynnetty) ei jäänyt huonommaksi edellisen illan venäläiselle vampyyri-zombie-kauhuelokuvalle, josta ollaan kuulemma suunnittelemassa jatko-osaa jossa suomalaiset tulevat shoppailemaan Pietariin. Mene ja tiedä...

Ja sitten sunnuntaiaamuna, kun hain sukset Ainolta, niin naapurin mummo lähestyi mua uhkaavanoloisen risukasan kanssa. ”Anteeksi, mutta jos satutte näkemään että joku ajaa tästä moottorikelkalla, niin sanokaa, että tästä ei saa ajaa, ja että ensi kerralla minä olen vastassa kirveen kanssa!”. Selevä...

On ihan hyvä idea käydä sunnuntaihiihtelemässä 3,5 tuntia ja sen jälkeen mennä boulderoimaan ennen sählyä. Urheilu on hyväksi. Illalla tämän jälkeen on myös aina hyvä idea lähteä Esan kanssa katsomaan auringonlaskua eli ajelemaan hurua jonnekin kauas pohjoiseen vain koska voimme tehdä niin.

Seuraavalla viikolla saimme vähän valita ohjelmaa koulussa. Tai lähinnä että haluammeko mahdollisesti hiihtää Lapponia-hiihdossa, olla siellä talkoissa, vai mennä Metsähallituksen hommiin huoltamaan tupia ja viemään puita kansallispuistoon. En tiedä mitä ihmiset oikein kuvittelivat mistäkin, mutta Lapponia-maanantaina olin ainoa meidän luokalta, joka lähti seuraamaan hiihtokisoja. Mulla kävi vielä ihan hyvä mäihä kun pääsin tuuraamaan jotain SPR:n työntekijää peräkelkkaan.

Aamulla mulle iskettiin käteen heijastinliivi ja radiopuhelin ja istutettiin viimeisen hiihtäjän perässä kulkevan EA-/huoltokelkan kyytiin. Käytännössä homma oli kerätä reitiltä kaikki elävä ja eloton mitä sinne on jäänyt makaamaan, eli lähinnä hiihtäjien tyhjiä geelimuoveja ja muita pudonneita asioita (aurinkolaseja ja sauvojen palasia) sekä välillä kilometrikylttejä ja merkkitikkuja. Saatiin tankata huoltopisteillä ja Jeriksellä saatiin myös munkkikahavit ja perillä Oloksella lounas, että aivan mukava päivä senki puolesta! En oo varmaan ikinä saanu näin paljon kiksejä roskien keräämisestä, vaikka oon vieläki sitä mieltä että paras kesäduuni ikinä oli olla kerroshoitajana hostellissa... Mutta ohan se kiva istua 60 kilometriä moottorikelekan perässä ja hyppiä välillä vauhdista kyytiin ja pois. Ihan alussa menin kyllä lääkärikelkan kyydissä ensimmäiseen pahaan mutkaa huutelemaan ”JYRKKÄ MUTKA!” ja ”VAARALLINEN LASKU!” vaikka tästä huolimatta osa kilpailijoista kaatuili. Joka tapauksessa oli varsin hyödyllinen olo ja hauska päivä!

Tiistainakin sai tehdä vähän valintoja. Lähinnä että haluaako herätä aamulla vai iltapäivällä porotilalle. Ja totta kai minä valitsen aamun! Aurinko nousee niin aikaisin että heräilen väkisin kuuden jälkeen riippumatta siitä olenko lähdössä aamulenkille vai en. Pakkastakin kuulemma oli jonkin verran mutta jostain syystä ei edes palellut. Vierailu oli lyhyt mutta varsin kattava! Saatiin vähän taluttaa ja paijata poroja ja käydä pieni rekiajelu ja opetella heittämään suopunkia.

Keskiviikkona jatkoin taas Lapponia-hiihdoissa peräkelkkahommissa. Voi että oli taas lystiä! Onneksi oli taas kypärä päässä, törmäsin puuhun kun kurotin geelipussia kelkasta vauhdissa. Onhan se vähän riskialtista tietenkin laittaa tämä tapaturmahirviö viimeiseen EA-kelkkaan kuudeksi ja puoleksi tunniksi naureskelemaan hysteerisesti. Kun pääsin asuntolalle, niin oli vielä Jehovan todistajat vastassa jakamassa ilosanomaansa.

Musta tuntuu että elän ehkä vähän eri maailmassa mun solukämppisten kans. Mää hiippailen lähinnä koulu – urheilu – jääkaappi – tietokone – suihku -väliä yksikseni ja luulen, että mut on nähty vaan urheiluvaatteissa tai pyyhkeessä. Mun kämppikset viettää aika sosiaalista ja äänekästä elämää hakaten seinää, kiroillen ja huudellen rivouksia, huudattaen televisiota, pesten pyykkiä JOKA ILTA useamman koneellisen tai sitten ne hyppii lumihangessa heitellen sinne toisiaan kirkuen äänekkäästi. Asuntolavalvoja on kovasti huolissaan siitä, että saanko minä nukkua ja olla rauhassa ja häiritsevätkö pikkuoppilaat elämääni kun taas minä olen huolissani että hän minun takiaan käskee lasten olla hiljaa jolloin mua katotaan vielä enemmän kieroon lenkille lähtiessä.

Perjantaina en päässyt peräkelkkaan, koska sinne oli mennyt oikeita SPR:n ihmisiä. Sen sijaan menin maalialueelle poistamaan hiihtäjiltä gps-laitteita ja tarjoamaan mehua. Päivä oli huomattavasti lyhyempi (ei tarvinut odottaa viimeisiä hiihtäjiä), mutta ei saatu lounasta! Sanoin, että me eräopasopiskelijat lähdetään ihan mielellämme talkoisiin ja tehdään onnellisesti mitä käsketään, jos meille tarjotaan vaan ruokaa.

Illalla lähdettiin vielä Villen, Teron ja Mikan kans Leville riekkumaan. Siellä oli tarkoitus miitata Viivi ja Emilia (ihana nähdä vielä ennen kuin karkasivat etelään!), mutta heidän lisäkseen tavattiin varmaan puolimuoniota jo heti Sohvassa ja myöhemmin paljon muun muassa hiihtäjiä. Ensi kerralle voisi opetella sen, että jos on tarkoitus jättää auto keskustaan AVAIMEN KANSSA, niin kukaan anonyymi vuosaarelainen luokkatoveri EI OTA SITÄ yöllä mukaan kun menee jonnekin muualle nukkumaan. Ansku tarjos aamukahvit ja -löpinät ja oli muutenkin ihanaa, illaksi valuttiin Muonioon pakkaamaan Kilpisjärven vaellukselle, josta myöhemmin vielä lisää. Toivottavasti näen myös Viiviä ja Emiliaa taas pian!

Kilpisjärven vaelluksen jälkeen huomasin vihdoin että kevät on oikeasti täällä. Lumet on sulanu Muonion pyöräteiltä ja pyykkiä voi juosta pesemään pihan kautta shortseissa (ja herättää ehkä vain vähän hämmennystä). Aurinko paistaa jo ennen kuin herään ja jatkaa pitkälle iltaan. Tuntuu hienolta. Vaelluksen jälkeen mulla oli vain ilta aikaa pyykätä, purkaa tavarat, laittaa telttaa ja ahkiota kuivumaan seuraavia varten sekä pakata kahden viikon kamat etelään. Lauantaiaamuna kannoin mun pianoa asuntolan pihalla Villen huoneesta omaani ja mietin, että olisi ihana iskeä se siihen keskelle pihaa, raahata pari muuta hippiä ja kitaraa ja soitella ulkona auringossa. Ehkä vielä tälle keväälle...!

Mun ja Lauran oli tarkoitus liftata siis nyt eilen Muoniosta Ouluun, mutta löydettiin vaelluksen aikaan tuolta tunturista pari mahtavaa paimiolaista poikaa, jotka olivat ajamassa Kilpisjärveltä Oulun kautta Paimioon ja ottivat meidät kyytiin. Oli varsin hieno matka istua takapenkillä vaelluksesta väsynyt Mikki Hiiri sylissä. Pysähdyttiin Pörrö Porossa jäätelölle ja Tornion ABC:llä syömään sekä Iin K-Marketin pihalla ottamaan porukkaselfie-kuvia. Sonja keitti pojille vielä kahvit kotona ja Paimiossa suunnistamassa oleva äitikin lupasi pojat kahvittaa jos ehtivät Paimioon sillon kun hän siellä vielä on. Pojat assuu nykyään oikiasti Espoossa joten niitä voi ahistella jatkossakin!

Mun 35-litraisesta ”käsilaukusta” löytyy vaatteiden (shortseja, housut, sadetakki, paitoja...) lisäksi mm. suunnistus-, kiipeily- ja lenkkikengät sekä kumpparit, kompassi ja emit, kiipeilyvaljaat ja mankkaa, meikit ja piilarit, partiohuivi ja vaellukselta jääneet rinkelit... Jos jotain osaan niin pakata hyvin tarpeellisen! Nyt siis viikko Oulussa eli kiipeilyä, suunnistusta, sulilla teillä ja metsissä juoksemista, ystäviä ja ennen kaikkea pt-kisojen järjestelyä ensi lauantaiksi, sitten viikoksi Helsinkiin kiipeilyä, juoksemista, ystäviä, vappua... Mun elämä on täydellistä?

Mieli on juoppojen kapakka

Illalla mennään baareihin tuntemattomien pikkubändien keikoille tai muuten vaan istuskelemaan ja tuijottelemaan ihmisiä. Tutut alkuillat ja yön pikkutunnit, löytyy uusia tuttuja tai ehkä vain päädytään aamuyöllä meren rantaan tai puistoon tekemään lumettomia lumienkeleitä ja nauramaan tai itkemään ja tuntuu että elää vaikka mitään ihmeellistä ei tapahdu.

Palasin Muonioon ja nyt asun soluhuoneessani. Stressaan mielettömästi näytöistä, en yhtään vähempää vaikka opettajani kai kuvittelee että kaiken tämän tekeminen on minulle todella helppoa.

Kävelen vanhoissa rikkinäisissä tennareissa pitkin Helsinginkatua ja nauran ja vuoroin halaan kavereita ja vuoroin juodaan samasta pullosta viiniä. Joku vähän kompuroi, mutta sitten nostetaan hänet pystyyn ja nauretaan lisää kun jatketaan matkaa.

Piirtelen karttoja ja viimeistelen tehtäväkäskyjä. Teen varasuunnitelmia. Parantelen riskianalyysejä ja lisään evakuointipisteitä turvallisuussuunnitelmaan.

Joku istuu penkillä Hakaniemen rannassa hiljaa. Hymyilen kun kävelen ohi, ja hän hymyilee takaisin. Kävelen kohti metroasemaa ja hymyilen lapsille puistossa. He vain tuijottavat takaisin, mutta nuori äiti hymyilee. Liukuportaissa päästän kiireisen poikaporukan ohi, hymyilen, ja se tarttuu. Metrossa hymyilen yksin. Pian olen niin omissa maailmoissani, että en enää edes tajua ketkä ympärilläni hymyilevät kanssani.

Yritän hillitä itseni ja olla lähettämättä liian aggressiivista sähköpostia arvioitsijalle, joka ei ole lukenut informaatiotani tarpeeksi huolellisesti ja moittii minua vääristä asioista. Pyyhin rivit pois ja yritän olla aikuinen ja sulatella katkeruutta.

Lämmin päivä venyi pitkäksi ja iltatuulessa tajuan kaivata kaulahuivia ja sukkahousuja. Ostetaan Mäkkäristä euron juusto ilman ketsuppia, jotta saadaan ovikoodi vessaan. Olen tanssinut samoissa tennareissa koko kesän. Kalja on lämmintä mutta sitä on riittävästi.

Jos mä saisin valita niin hiihtämisestä sais lisätunteja vuorokauteen ja tyhjyyden tunteesta vapautta. Vai onko se sama asia jota vain katsoo vähän eritavalla?

Viimeinen yöbussi meni nenän edestä. Hetken tyrmistynyt hiljaisuus, ja pian surkuhupaisaa naurua. Onneksi vieressä on ystävä ja vielä pari lämmintä kaljaa. Aurinkokin nousee jo.

Perjantaipäivä koulussa meni askarrellessa vaelluskarttaa ja huoltaessa ahkioita, voidellessa suksia, tarkistaessa telttoja ja opetellessa bensakeittimen käyttöä. Viikon päästä lähdetään Kilpisjärvelle viikoksi hiihtovaeltamaan.

Aurinko paistaa jo parvekkeelle, siellä on täydellistä juoda aamukahvia iltapäivällä vaikka plusasteita on kakstoista ja sijaintina Itä-Vantaa.

Tähän aikaan keväästä pitäisi olla jo kivassa juoksukunnossa, lenkkarit puhki lumettomilla pyöräteillä kirmaamisesta ja ensimmäiset kisat nurkan takana. Nyt olen kuitenkin Lapissa, kalenterissa ei ole tilaa suunnistukselle ja olen kai unohtanut miten juostaan.

Aikainen aamu, auringonsäteet korkeiden talojen välistä ja valtava ikkunalauta. Alla aamun ensimmäiset raitiovaunut kuljettamassa ihmisiä töihin ja illan viimeiset hipit ryömimässä koloihinsa. Mulla on vaan aikaa, niin paljon aikaa että olen haljeta onnesta. Päätän lähteä vain kävelemään ympäriinsä odottamatta mitään, mulla on nyt kaikkea.

Luokkatoveri naapurisolusta päätti piristää myöhäisiltaani ja toi lataamansa kännykkäkameralaatuisen venäläisen venäjäksi puhutun Suomessa kuvatun Gigantti-vampyyri-zombie-kauhuelokuvan ilman tekstityksiä. Ajatus on tärkeintä.

Tennarit alkaa viedä viimeisiään samoin kuin lämpimät kesäyöt. Viiniä on juotu jo iltapäivästä, mutta näen selkeämmin kuin pitkään aikaan. Mun elämässä on upeita ihmisiä, ja kun nään että ne nauraa ja voi hyvin, pystyn mäkin oleen onnellinen.

Herään lauantaina jälleen solustani aamuyöllä, stressi on vienyt yöunet. Avaan tietokoneen ja katson mihin olen perjantaini käyttänyt. Hyvä, olen saanut jo monta asiaa tehtyä. Päivitän to do -listaani ja jatkan työskentelyä.

Lupaan itselleni että pääsen hiihtämään kun saan nämä tehtyä. Olen jo pitkällä. Ainakin itsesuggestiossa.