Käsitöitä ja näyttöjä

Sain mun nutukkaat lopulta valmiiksi. Olin ehkä maailman onnellisin tyttö kun kävelin uudet nutukkaat sylissä kylän poikki koululta kotiin eli Ainolle, jonka luona asun nyt pari viikkoa.

Maanantaina tein nahkaisen kahvipussin. Oli aivan hieno ja mukava päästä pitkästä aikaa näpertelemään! Käytiin kans koulun jälkeen Visannolla suunnitteleen reittejä viikonlopun näyttöjä varten, ehti kyllä tulla jo pimeää. Ooppeli jäi jumiin lumeen ja pukattiin sitä varmaan puoli tuntia pois. Mutta mehän ei apua tarvita! Illalla käytiin Ainon kans pitkästä aikaa yhessä lenkillä ja oikeesti tosi ihana nähä kunnolla ja jutella.

Tiistaina tein pajutarjottimen. En oikein saanut aloitettua muuta, vaikka olisi vähän jäänyt aikaa. Koulun jälkeen kokoustettiin taas viikonlopun leiriä varten, liian pitkiä päiviä...! Ja pullaa illalla! Leivottiin Ainon kans kolme peltiä ja kuunneltiin samalla Tiktakin kokoelmalevyä ja tanssittiin. Käytiin myös hiihtämässä 15 kilsaa otsalamput päässä sen jälkeen kun latuvalot oli jo sammunu. Eli ne hullut jotka juoksi kylän poikki sukset kädessä ladulle saatto taas olla täältä päin...!

Keskiviikon väänsin pauloja nutukkaisiin, iltapäivällä oli settiä jo 3 metriä 12 senttiä. Oli aika levoton meininki ennen sähälyä – ja kyllä sen jäläkeenki.

Torstaina tulin aamulla jo ennen koulun alkua vääntämään nauhaa vielä 60 senttiä lisää, sitten askartelin vielä pari pienempää nahkapussia; suola- ja sokeripussit! Oli aikamoinen kokoelma käsitöitä tämän jälkeen. Koulun jälkeen jäin pakkaamaan mettäsuksia peräkärryyn ja siitä metsästystutkinnon uusintapreppaukseen ja -tenttiin; tällä kertaa pääsin kokeen läpi! En ole edes ihan varma miksi haluaisin metsästyskortin, ei mua kiinnosta ampua eläimiä?

Perjantaina lähettiin vähän liian aikasi minibussilla kohti Inaria ja Siidaa. Tuntui vähän hölmöltä nuokkua bussissa reilu kolme tuntia suuntaansa ihan vain että voidaan pari tuntia hengailla siellä, vaikka olihan se Siida ihan hieno paikka.

Sieltä sitten taas auto täyteen tavaraa ja parin mutkan jälkeen Visantoon lämmittämään kotaa ja odottamaan ranskalaisia asiakkaita. Luvassa oli siis viikonlopun mittainen leiri 24:lle ranskalaiselle opiskelijalle ja heidän kolmelle opettajalleen. Muutaman luokkakaverin kans järjestettiin niille leiri niin, että jokainen suunnitteli vähän jotain ja saatiin samalla tehtyä näyttöjä meidän tutkintoihin.

Meidän pitää siis suorittaa vähintään neljään eri osa-alueeseen näyttöjä tässä vuoden aikana. Mä sain (olettaen että näytöt meni läpi...) tehtyä nyt kolmeen. Sain tehtyä aika laajasti pakolliseen 3.1 Erä- ja luonto-opastaminen, talviolosuhteet sekä osan 3.2 Luonnossa liikkumisen opastaminen (vain yhdellä lajilla, vielä pitää joskus tehdä toinen) ja kokonaan 3.13 Kansainvälisten asiakkaiden opastaminen luonnossa. Saan meidän piirin pt-kisoista keväällä luultavasti kokonaan erityisosaamis-näytön ko teen sinne suunnistus-tehtävät, joten sitten pitäs enää täydentää noita. Ainakin nyt toivon että olen ajatellut nämä oikein!

Näyttöjen suunnittelu ja ideointi ja ylipäätään niiden ajattelu tuotti mulle aluksi tosi paljon huolta, kun en oikein tiennyt mitä pitää tehdä. Nyt moni asia on selkeytynyt ja uskon että saan vielä todistuksen käteen kesällä!

Mun pääasiallinen homma ja näyttöni oli eilinen metsäsuksiretki neljälle ranskalaiselle oppilaalle ja kolmelle opettajalle. Lisäksi mukana perässä hiihteli yksi kolmikannan arvijoitsija, toivottavasti hänellä oli yhtä mukavaa kuin asiakkailla. Aluksi opetin suksien laittamista jalkaan, ja kun kaikki olivat suunnilleen pystyssä, niin lähdettiin metsään. Hauskaa tässä oli myös se, että en ollut ihan varma koko ajan missä mennään, vaikka tiesin hyvin rajatun alueen, mutta kukaan ei tietenkään kyseenalaistanut suunnistajaoppaan suunnistustaitoa ja kyllä mulla olisi kartta ja kompassikin repussa ollut. Hauskaa oli myös se, että opiskelijoista kukaan ei puhunut englantia juuri yhtään, ja opettajatkin aika kehnosti. Yritä siinä sitten selittää hiihtämisestä, mäen laskusta, suunnistamisesta, luonnosta, puista ja niiden alla yöpymisestä, tulentekemisistä, jäljistä, lintujen laulusta ja hiljaisuudesta kun kukaan ei oikein mitään ymmärrä. Silti oli oikein mukavaa! Poron jäljet muuttui välillä kyllä ketun jäljiksi koska oishan se tylsää jos maastossa olisi ollut vain jäniksiä ja poroja...

Muutenkin oli oikein hauska viikonloppu, mutta ihanaa että se on nyt ohi! Vielä ensi viikko koulua ja sitten työharjoitteluun ja muutto Leville!

Talvileiri Antinpalossa

Ensimmäisen lumopuoliskon edellisen viikon survival-seikkailuun -40 asteisessa metsässä verrattuna meidän kevyt -20 asteinen lähes lauhkea ilmasto tuntui varmaan vähintäänkin lasten leikiltä.

Maanantaina saavuttiin leiriin ja kirmattiin saman tien väylän jäälle. Muut alkoivat lapioimaan lunta kasoihin sillä aikaa kun mä, Olli, Laura ja Mika kairattiin avanto. Tän jälkeen mentiin auttamaan lapioinnissa. Tarkoitus oli tehdä pari lumikasaa, jotta voisimme seuraavana päivänä lapioida niistä lunta pois. Illalla askartelin hienon hätälumikengän niinkuin mikäkin yörastipartiolainen. Mulle on joskus opetettu, että köytökset ei ole tarpeeksi kireitä jos sormista ei tule verta – no, tuli ainakin kireitä... Yöksi mentiin telttoihin. Otin kaksi makuupussia, toisessa nukuin itse ja toisessa nukkui vesipulloni. Kumpikaan ei syväjäätynyt yöllä.

Tiistai käytettiin pääosin sitten tosiaan siihen, että kaivettiin sitä lunta pois niistä kasoista. Tehtiin siis lumiluolia! Mä, Mika ja Samu tehtiin yksi iso luola: neljä makuuhuonetta, keittiö, sisävessa ja lohikäärme (= tilaa 3-4 henkilölle), josta tuli tosi hieno ja siellä oli kyllä sitten lämmin nukkua! Illalla kävin tekemässä tiilen Villen ja Aden Igluun, joka oli vähän ikuisuusprojektina mutta ei koskaan valmistunut kokonaan. 

Keskiviikkona tehtiin (tai yritettiin tehdä) Lauran kanssa koivutulet. Saatiin myös projektiksi vuoleskella 12 opiskelijan voimin 80 litran saavi täyteen kiehisiä illaksi. Voi että kyllä nuotion ympärys täyttyi kaiken maailman tekosyistä kuinka ”puukko ei ole terävä”, ”kaverin puukko on parempi”, ”puut ovat huonoja” ja ”on kylmä”. Minua pidettiin rehellisenä todettuani että ”itse taidan olla vain huono tekemään näitä”. Mutta tekemällä oppii! Illalla oli pieni potilaankuljetusharjoitus suksien ja ahkion kanssa väylällä. Myöhemmin kaivettiin taas lunta pois tieltä jotta pystyimme asentamaan kangaslaavut ja niiden väliin rakovalkeat. Kiehiset olivat tätä varten, ja kyllä kaikki 80 litraa tulivat tarpeeseen. Sielläkin oli lämmin nukkua. Oli myös mahtavaa katsella tähtiä ja hiljalleen satavia lumihiutaleita hiljaisen lämpimän tulen hehkussa. Ja olla vaan. 

Torstaina etsittiin sopivat tai vähemmän sopivat mettäsukset jalkaan, pakattiin ahkiot ja lähdettiin suunnistamaan kohti Mielmukkavaaraa. Alkumatka tuotti mulle lievästi sanottuna vaikeuksia, koska mun sukset oli 260 senttiset eikä mulla ollu tarpeeksi pitoa. Jaksoin kuitenki reippaasti lounaspaikalle asti taistella, mutta sen jälkeen tuli niin ylitsepääsemätön nousu, että usko loppui. Ehdin jo miettiä, että olenko oikeasti ihan älyttömän paska hiihtämään, vai miksi en pääse ylös ja pysy muiden mukana, mutta ongelma ratkesi kun vaihdoin jalkaan Teemun kokopohjalta tervatut sukset ja reipas kävely kohti korkeuksia sai alkaa. Ahaa, tää laji onkin tällainen. 

Huipulla eli viimeisellä yöpymispaikalla oltiin aikataulua edellä, eli kolmen hujakoilla iltapäivällä. Päästiin jokainen metsästämään itselle sopivia kuusenpersuksia yösijaksi. Lauran kans löydettiin varsin mahtava kuusi, jonka alla oli juuri sopivasti tilaa kahdelle pienelle tytölle ja trangialle. Tänä yönä olisi myös ollut potentiaalisesti reippaasti aikaa nukkua – mistä myös ehdin haaveilla – mutta meillä meni kaiken maailman iltalöpinöissä, lumen sulatuksessa ja ruuan laitossa niin kauan, että pidettiin puoli yhdentoista aikaan vielä viimesen pissatauon lomassa tähtienkatseluhetki (oli uskomattoman kirkas taivas!) ennen lämpimään(?!) makuupussiin kömpimistä kuusen hentojen oksien ja menninkäisten sekaan. 

Perjantaiaamuna herätys olikin sitten 5.30 ja kieltämättä olisin mielelläni jäänyt vielä jatkamaan unia. Reippaasti aamupuuroa naamaan ja tavarat ahkioon. Seitsemältä oli kokoontuminen, jolloin saatiin tietää että luvassa olisi taas potilaankuljetusharjoitus – tällä kertaa alamäkeen ja reilusti toista kilometriä. No, kolme lähti tekemään reittiä valmiiksi alas, me muut pakattiin Laura ahkioon ja sitten Teemu vetämään, mä olin sivumiehenä ilman ahkiota auttamassa käännöksissä ja yrittämässä pitää Lauraa suorassa (oli kyllä vähän vaikea pysyä Teemun vauhdissa ja pujotella puiden seassa!). Olli tuli yhden ahkion kans jarruna perässä. Koska mä ja Laura oltiin ilman ahkioita, niin kahdella oli sitten rekka perässään. Saatiin Laura lopulta turvallisesti määränpäähän. Siellä meille kerrottiin, että tässä samalla paikalla oli jokunen vuosi sitten ollut oikea tällainen tilanne, ja silloin oli menetelty juuri näin. Meidän päätepisteeltä oltiin pystytty tulemaan moottorikelkalla potilasta vastaan.

Sitten vielä loppumatka takaisin Antinpaloon ja lounaan valmistukseen. Oli mukava päästä nuotion ääreen, kyllä sitä nauttii pienistä iloista! Leirin purkuun, vähän nuotiolla hengailua ja koululle purkamaan tavaroita. Oli ihan hauskaa päästä suihkuun ja sisälle nukkumaan.