Kalastusta ja pieniä tapaturmia

Yösuunnistustesti meni läpi vaikka en voinutkaan juosta kovaa ja ei ihan puhdasta suoritusta tullut muutenkaan varmistuksista huolimatta. Sain silti parhaan ajan (tai ainakaan kukaan muu ei ole tunnustanut juosseensa alle tuntiin) eli pitäs kai olla tyytyväinen, ainaki se on nyt alta pois! Testiin lähtö sen sijaan ei sujunut ihan niin mallikkaasti, jätin nimittäin oikean etusormeni autotallin oven lukon väliin kun paiskasin sen koulun pihalla kiinni. Se on jännä tunne kun et tunne minkäänlaista kipua mutta huomaat kätesi olevan veressä. Aikaa parannella sormea kiinni ei juuri ollut, joten ei kun ea-laukku pakun kyytiin ja askartelemaan. Veri roiskui muutaman kertaa laastarien ja urheiluteippien läpi, yösuunnistuskartta oli maaliintullessa veressä, mutta luulen että sormi on vielä joskus toimintakunnossa.

Maanantain koulupäivän käytin hyödyllisesti koomaten koulun pakun takapenkillä kun meidän hyvin organisoitu kalastusviikko alkoi. Oli tylsää, vitutti, ja muutuin erittäin passiiviseksi. Kukaan ei oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä ja kaikille ei muutenkaan ollut oikein tekemistä. Sain nähdä kerran nuottaamisen ja saatiinkin pari hikistä miniahventa, joista tuli lähinnä paha mieli.

Tiistain jätin välistä ja nukuin koko päivän, mutta keskiviikkona näytti jo vähän paremmalta. Raahauduimme parilla veneellä ees taas ajellen saareen, jossa meillä oli pieni leiri. Edellisenä päivänä porukka oli käynyt iskemässä kalaverkkoja järveen, ja nyt käytiin hakemassa kalat ja iskemässä verkot takaisin. Olin laittamassa kahta verkkoa, toista pohjaan ja toista pinnemmalle. Aika jäätävää ja kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa! Lisähupia toi se, että aurinko paistoi samaan aikaan kun rakeita satoi vaakatasossa. Iltapäivällä oli jo räntää. Sain myös kokeilla perämoottorin käyttöä, en vaan voinut ajaa kovin paljon, koska vasen olkapääni on yhä kipeä jyrkenteeltä tippumisesta eikä kestä moottorinohjausliikettä.

Torstaiaamu oli aika jäätävä. Oltiin jääty Teron kans illalla säbän jälkeen Ainolle syömään jätskiä, kattoo leffaa ja lopulta yöksi, joten hipsittiin aamutuimaan säbämailojen ja -kenkien kans kotiin loskaisen kylän poikki! Yöllä oli kai satanut jotain valkoista ja märkää, mikä hämmensi käsitystäni syyskuusta. Ensilumi! Onkohan Muonion kuumat latvialaiset lukiolais-ampumahiihtäjäpojat jo trikoissaan kirmaamassa kohti Olosta... Oon melkein vähän kateellinen Esan kämppiksistä. Ne kuulemma myös imuroivat kotona shortsit jalassa avonaisessa verkkatakissa niin että täydelliset vatsalihakset näkyvät... Esa ei vaan ymmärrä hyvän päälle!

Kalaverkkojen nostaminen oli aika hyistä ja sormet oli kovasti jäässä, mutta mun ja Anskun asentamiin verkkoihin oli tarttunu paljon muikkuja joten oli kiva kiskoa ne itse poiskin sieltä. Kuivattelin lapasia kyllä sitten vähän turhan lähellä nuotiota, koska poltin niistä päät. Opettaja meinas että se joka onnistuu tuossa tässä vaiheessa vuotta niin tulee tekemään sitä jatkossakin. Huoh.

Torstai-iltapäivänä Aino kyseli mua tekeen ruokaa, joten mentiin sit Teron kans sinne. Kaupassa törmättiin Jukkaan, ja se tuli myös käymään kylässä. Ainon ystävä Piita soitti, eli mukaan vaan. Piita kutsui minut lauantaiksi tupareihinsa. Tässä kylässä on hienoa se, että saa helposti kutsun minne vain kun tuntee edes jonkun, porukkaa on niin vähän. Jukka ja Piita lähtivät jossain välissä, mutta Pekkis ja Timo tulivat meidän kanssa saunomaan ja katsomaan Hobittia. Timo lähti yöllä kotiin, mutta muut jäätiin Ainolle nukkumaan. Aamulla tuli vähän kiire kouluun, mutta onneksi aikataulut on vähän joustavia. Vähän kalaverkkojen selvittelyä ja tavaroiden järjestelyä ja pesua koululla. Viikonloppu saapui ja kalastus oli ohi!

Perjantai-iltana vietettii vähän laatuaikaa lumojen kans, lauantaina kävin suunnistamassa ja pyörähdin Piitan tupareissa. Sunnuntaina kävin lenkillä Värikasvio mukanani ja illalla säbäpelissä löin kaverin kans viisaat päät yhteen ja sain ehkä siis aivotärähdyksen. Onhan tässä jo koha kaksi kuukautta täällä asuttu, eli jo oli aikakin? Ensi viikolla taas ensiapua, kyllä tulee tarpeeseen!

Kiireisiä viikkoja!

Toissa maanantaina siis aloitimme sillä, että huristelimme kouluttajamme vanhempien kotiin tyhjentämään kasvimaata. Luvassa oli ruuanlaittoviikko, eli hengailimme kaikki päivät koulun pihalla nuotioilla valmistaen erilaisia ruokia muiden ammattikoululaisten pyöritellessä silmiä meille urpoille Lumoille, jotka taas retkeilemme koulun pihalla. Alkuviikko oli jostain syystä minulle mielettömän raskas ja olin koko ajan väsynyt ja kiukkuinen kuin olisi ollut torstai, mutta viikkoon mahtuu vain kolme torstaita, joten loppuviikosta helpotti jo hyvin!

Toivon, ettei tämän ruuanvalmistusviikon sisältö saanut kaikkia vegaaniystäviäni lakkaamasta pitämään yhteyttä, vaikka käyttäydyimmekin urbaanien kaupunkilaishippiystävieni mielestä ehkä hieman barbaarisesti.

Maanantaina siis söimme kevyesti aamupuuron ja kiisseliä (valmistettiin itse edellisenä iltana poimimistani puolukkamustikoista), kahvia ja tikkupullaa, lihakeittoa sekä liha-kasvis-vartaita.

Tiistain aloitimme sillä, että nuotiot sytytettyä hukutimme nauriit tuhkaan. Sitten valmistimme poronkäristystä, paloittelimme jäniksiä ja teimme niistä jänispaistia sekä jälkiruokana väänsimme suklaabanaaneja tai suklaata ja banaania erikseen. Lopulta kaivoimme myös nauriit esiin ja söimme ne, oli mielettömän hyvää!

Keskiviikkoaamuna Ville toi koululle edellisenä iltana metsästämänsä jäniksen, koska olimme saaneet vain paloitella ja halusimme opetella kuinka se nyljetään. Tai sitten hän metsästi sen muista syistä, mutta oli se kuitenkin mielenkiintoista. Muuten oli kalapäivä, eli opeteltiin fileoimaan, savustamaan ja loimuttamaan. Oli muikkuja ja kalanyyttejä sekä -keittoja ja loimulohta sekä varrassiikaa. Minun piti käydä kesken päivän lääkärissä näyttämässä polveani. Nuorta saksalaista mieslääkäriä huvitti kun selitin kuinka loukkasin polveni ja kuinka olin kuukautta aiemmin tippunut jyrkänteeltä ja loukannut käteni ja nenäni. Käteni, tai oikeastaan olkapääni, on muuten vieläkin kipeä eikä taivu kunnolla. Reilua minusta oli myös se, että kun kerroin koulua jatkuvan vielä useamman kuukauden niin hän sanoi että voin tulla hänen vastaanotolleen koska vain uudestaan. Samaan aikaan silmätulehduksensa kanssa päivystykseen kävellyt ystäväni Esa ei saanut näin hyvää kohtelua, häntä ei laitettu ollenkaan edes hoitajalle. Käsittämätöntä!

Rakkausystäväni Hanna Rovaniemeltä eiku Ylläkseltä eiku Espoosta tuli illalla yhdeksi yöksi kylään ja vein hänet pelaamaan säbää! Keskustelimme siellä toisen lääkärin kanssa, joka kertoi että tämä minun lääkärini on poikamies ja asunnoton! Mutta ei, hän ei ole siltikään vielä au pairimme. Oli ihanaa kun Hanna tuli kylään ja mahtavaa nähdä välillä irrallisia palasia vanhasta elämästä, täällä tuntuu välillä kuin olisi toisessa maailmassa.

Torstaina tehtiin hillitön nuotio ja iskettiin rosvopaisti maahan. Syötiin myös paistettua lohta rieskan välissä, ikään kuin hampurilaisina. Lisäksi opeteltiin nylkemään riekko ja tehtiin riekkokeittoa. Oli mielenkiintoista valmistaa ruokaa alusta asti (metsästystä lukuun ottamatta). Suolten poistaminen linnusta oli vähän ällöä mutta alan tottua jo pilkkomiseen. Tarzan-pihvit herättivät hilpeyttä mutta olivat hiillospaloja lukuun ottamatta oikein hyviä! Iltapäivä käytetiin lättyjen paistoon, joillain meitä meni taas vähän enemmän aikaa. Teron äiti ja tämän miesystävä tulivat meille pariksi päiväksi kylään, meille kyllä mahtuu! Toivottavasti heille ei jäänyt pahoja traumoja.

Perjantai oli oikea juhlapäivä! Laitoimme pöydän oikein kauniiksi rosvopaistia varten. Olimme kutsuneet paikallisen entisen Lumon Moilasen soittelemaan musiikkia taustalle. Lisäksi meillä oli lämmintä hedelmäsalaattia, liekitettyä pippuripihviä ja jälkiruokana leipäjuusto-hillapaistosta.

Koulun jälkeen saattoi olla että joimme muutaman iltapäiväkaljaa, kunnes tapasimme pihalla alakerran Mikaelin, joka kutsui luokseen laulamaan Singstaria. Illasta tuli aika pitkä (ainakin joidenkin osalta...) ja pääsin pitelemään kavereiden hiuksia joistain syistä. Hukkasin kännykäni ulko-ovemme eteen kun yritin viedä kaveria ja tavaroitani yhtä aikaa ylös. Esa löysi takakuoreni, mutta muuten puhelin on kadonnut kuin savuna ilmaan. Voihan tietenki olla, että joku ei ole voinut vastustaa viisi vuotta vanhaa takakuoretonta Nokia 5000-puhelintani, onhan siinä sentään värinäyttö ja tekstiviestejäkin voi lähettää... Nyt olen siis ollut toista viikkoa ilman kännykkää.

Lauantaina lähdin Esan ja Teron kanssa ajamaan kohti Leviä sekä Lauraa ja Leenuskaa. Oli tosi mukava ilta, vaikka Tero kaatoikin autossa siiderin omaan syliinsä mun jalkojen välistä niin, että mä pysyin kyllä hyvin kuivana mutta hänen omat housunsa eivät. Tero myös löysi mukavan keski-ikäisen Sirpan, joka tarjosi Lauralle töitä, kutsui meidät kaikki mökilleen, halusi minun nimikirjotukseni ja juotti meitä. Yöksi tultiin odotuksista huolimatta Muonioon, paitsi Esa joka katosi alkuillasta toisiin bileisiin ja Teron auto, joka tuli Esan kanssa sunnuntai-iltapäivänä perässä. Sunnuntain maastojuoksukisat ja parin tunnin säbä ei luonnollisesti tainnut olla hyvä idea tällaisen tapahtuman jälkeen, mutta saimpahan taas komeita mustelmia.

Maanantaina ja tiistaina kävin ea1-kurssin, vaikka se olisi ollut voimassa ensi maaliskuuhun asti ja ea2-kurssi on tulossa parin viikon päästä. Aina on hyvä kerrata, ja kuulin että kurssia vetää ensihoitaja. Ainon mielestä minulla ei ole perversiota ensihoitajia kohtaan, vaan halu hakeutua heidän läheisyyteensä on vain kadoksissa ollut itsesuojeluvaistoni. Kuulostaa loogiselta.

Ea-kurssilla oli myös kaksi pikkuoppilasta mukana, luokassa käynyt rehtori epäili että pojilla oli jääneet turvakengät kotiin ja he ovat jälki-istunnossa. Kyllä minustakin olisi hyvä rangaistus amispojille joutua istumaan keskelle Lumo-luokkaa jos ei muista ottaa työvälineitä kouluun.

Ystäväni Sonja Oulusta tuli ihan minua katsomaan kylään tänne maanantaista torstaihin, joten yritin myös viihdyttää häntä. Heti maanantaina illalla Tero tuli metsältä ja toi meille pari ampumaansa rastasta, joista hän teki maistiaisia. Keskiviikkona kävimme Sonjan ja Jukan kanssa pienen retken ulkomailla Ruotsissa nuuskanhakureissulla, paitsi että emme sitten hakeneet nuuskaa koska kauppa ei ollut auki. Sonjan kanssa teimme tämän jälkeen retken Kilpisjärvelle, koska sehän on tässä ihan kivenheiton päässä. Kävimme kiipeämässä Saana-tunturille vanhojen hyvien aikojen muistoksi (kiipesimme sinne myös 11 vuotta sitten 6. luokan leirikoulussa!). Oli sumuista ja huipulta ei nähnyt mitään, mutta oli siellä muitakin hulluja liikkeellä.

Tyypillinen torstaipäivä on sellainen, että herään aamulla vähän liian väsyneenä ja turhautuneena, koska edellisenä päivänä rikoin ehkä tietokoneeni ja riitelin ystäväni kanssa. Menen kouluun ja saan opettajalta mielestäni kohtuuttomat tunteenpurkaukset siitä etten ilmoittanut ajoissa poissaolostani, mikä oli kyllä vituttanut jo minua koska ei ole vieläkään sitä hemmetin viime viikolla hukattua kännykkää. 

No, lähdetään kuuden tunnin luontoretkelle pällisteemään soita, ja olen koko ajan itku kurkussa ilman mitään ehkä oikeasti vakavaa syytä. Päästään takaisin kylälle, vaatteiden vaihto viidessä sekunnissa ja koulun pakulla hakemaan opettajan pyynnöstä kahdeksi tunniksi rasteja pois metsästä. Viiden sekunnin vaatteiden vaihto seitsemän ja puolen sekunnin suihkun jälkeen ja kaverin luo ruokapiiriin. Aikataulu on myöhässä, ja siirretään yösuunnistuksen alkua (vituttaa kun ei ole kännykkää, ei oikein tietoa ketä on tulossa koska ihmiset eivät informoi ja joutuu pyytämään muita hoitamaan asioita koska kukaan ei niitä itsenäisesti tekisi). 

Lähtisessä jälleen viiden sekunnin vaatteiden vaihtoon päätän ajaa koulun pakun ojaan, ei ole puhelinta, ja juoksen hakemaan työntöapua sisältä. Viisi Lumoa työntämään ja matka jatkuu kohti Olosta ja eikun pimeään metsään. Olen ainoa, joka päättää juosta koko radan, mutta kartan vastakkaisessa kulmassa lähellä rastia, jonne kukaan muu ei edes aio tulla, huomaan lamppuni sammuvan, eikä minulla luonnollisesti ole toista lamppua, puhelinta, tulitikkuja tai eväitä. 20 minuuttia toivon ja huudan että joku takaani olisi tulossa, että näkisin hillittömän avosuon takaa liikkuvia valopisteitä tai että mönkijä tipahtaisi päähäni. Viimeisillä valonsäteillä näen suunnistaa itseni lähimmälle tielle ja parin kilometrin päästä löysin Ollin, jonka kanssa pääsin pois. Onneksi vuorokausi vaihtui lopulta.

Viikonloppu olikin sitten vähän poikkeuksellinen, päätimme nimittäin lähteä Rovaniemelle. Mukana olivat lisäkseni Aino, Tero ja Jukka. Tämä oli ensimmäinen kerta seitsemän Muonio-viikon aikanani kun pääsin kaupunkiin! Meillä ei ollut tarkempia suunnitelmia mitä teemme tai missä majoitumme, joten otimme varalta mukaan viiniä ja teltan.

Rovaniemellä tapasimme Teron mielettömän siistin ystävän Jussin, joka esitteli meille Rovaniemeä oikein onnistuneesti. Kävimme useissa yökerhoissa ilman turhia jonotteluja ja näimme pitkästä aikaa oikein vilkasta yöelämää. Sain lahjakortin kahdelle hengelle kylpylähotelliin Jyväskylään, jos satun menemään sen kautta vaikka syyslomalla Helsinkiin. Tuli vanhat hyvät Toppilan kommuunin glamour-ajat mieleen tänä iltana.

Lauantaiaamupäivän käytimme Ainon ja Jukan kanssa iloisesti shoppaillen kun Tero jäi keräämään itseään kotimatkaa varten. Tapasimme kaupungilla Lumo-ystävämme Hannun, kävimme pitkästä aikaa Hesburgerissa ja shoppailimme. Minä löysin kirpputorilta aivan uskomattoman tyylikkäät turkoosit toppahousut sekä niihin kuuluvan liian ison turkoosi-keltaisen takin, sekä toisesta kaupasta vähän nykyaikaisemmat mutta siltikin hienot talvikengät.

Kun pääsimme illalla Muonioon, niin olimme kaikki aika kuolleita. Ei kuitenkaan auttanut antautua, koska Harrinivassa oli Potturock, eli kesänkauden lopetusbileet ja sinnehän oli mentävä. Yritin olla alkuillasta kuskina, mutta luovutin Mersut avaimet Ainolle kun oli vähän liian kurjaa katsella kännisiä muoniolaisia täysin selvin päin.

Sunnuntaiaamun olemme käyttäneet syöden ja telkkaria tuijottaen. Pekkis teki meille supermahtavan aamupalan (oli varmaan vielä kännissä) ja katsoimme Alfred J Kwakia sekä kauhuelokuvan. Ensimmäistä kertaa tunsin aamulla oloni vähän kipeäksi, toivottavasti en nyt sairastu kun ensi viikolla on kalastusta ja huomenna yösuunnistustesti. Täytyy varmaan lintsata tämän illan maastojouksukisat ja säbätreenit etten saa sydänlihastulehdusta. Voisin myös alkaa valmistautua paremmin lajitunnistustestiin ja alkaa kertailemaan sieniä ja tunturikasveja!

Syysvaellus ja siitä toipuminen

Viidestä Muoniossa asumastani viikosta olen viettänyt kaksi Muoniossa ja kolme maastossa. Ja pidän siitä. Tykkään vaellella tuntureilla ja metsissä sekä oman pienen pään sisällä että tehden muiden samanhenkisten pikkumenninkäisten kanssa mukavia asioita. Vaikka olenkin aika yllättynyt, niin ei mulla ole (ainakaan vielä) yhtään ikävä kaupunkiin.

Viime viikon maanantaina lähdettiin siis puolen luokan kanssa pienellä bussilla kohti Lemmenjoen kansallispuistoa ja syysvaellustamme. Tarkoituksena oli nauttia ruska-ajasta, tutustua tähän alueeseen ja kullankaivuuseen sekä opetella vetämään ruskamummoryhmää. Olimme siis viisi yötä telttailemassa ja emme kulkeneet "turistireittiä" kuin osittain viimeisenä päivänä paluumatkalla, vaan seikkailimme pitkin metsiä. 

Ensimmäisenä päivänä näimme paljon (lähinnä kuolleita) eläimiä, esim. poroja (tai ainakin niiden luita ja sarvia). Opin myös tunnistamaan metson ja hirven sekä kesä- että talvipaskan. Tiistaiaamuna saimme kuulla, että Nokia on myyty. Olin Ainon kanssa nukkunut 11,5 tunnin yöunet, mutta silti hieman järkyttynyt tästä uutisesta. Iltapäivällä oli vähän liiankin lyhyt matka ja ylimääräistä aikaa, jonka johdosta päätettiin tehdä ensi viikon ryhmälle geokätkö. Annettiin heille gps-koordinaatit ja vihje "mörrimöykyn kolo". Kaikille liian hidas tahti ei sopinut; "Kai te ymmärrätte, että tällä taukomäärällä mun tupakat loppuu tänään?".

Rinkkani painoi todella vähän muiden tavaroihin verrattuna, mutta eipä minulla mitään ylimääräistä ollut vaikka kaikki tarvittava löytyi. Luonnollisesti minulla oli mukana silti Norja-piponi, jolla voin houkutella luokseni tavittaessa (on se tarvittava tilanne mikä tahansa sitten) norjalaisia poromiehiä. Lupasin myös kantaa kaikkien muidenkin tavarat, koska muu luokka kantoi Kilpisjärven reissulta minun tavarani rikkoutuneen käteni takia.

Keskiviikkona tämä kävelevä tunturikatastrofi onnistui taas hankkimaan päivystyskeikan seuraavalle viikolle Muonioon. Jos ei ole esimerkiksi jyrkänteitä, joilta vyöryä alas, niin aina voi vaikka suorilta jaloilta kompastua mustikkaan ja kolauttaa polveensa nokikahvipannun kokoisen mustelman. Jalka on silti yhä kiinni suurimmassa osassa ruumista ja kyllä sillä kävellä ja toisinaan juostakin voi. Sitä paitsi johdan nyt tilastoja päivystysreissuissa. Tero oli hyvin huolissaan, koska oli luvannut muoniolaiselle ystävälleni pitävänsä huolta minusta, joten seuraavan kilometrin kävelimme käsi kädessä ettei sattuisi enemmän haavereita. Tero myös tiesi että tällä kyseisellä ystävälläni on hirvikivääri, joten ehkä hän oli syystäkin huolissaan ja halusi hoitaa tehtävänsä huolellisemmin. En tiedä kuinka paljon ihmisiä tämä meidän läheinen suhde hämmentää, mutta eihän kämppiksiä, koulutovereita tai maastojuoksuvalmennettavia saa riiata!

Manageri kielsi muuten vaelluksen jälkeisen maastojuoksukilpailun, koska ykköstykkimme Tuomas oli lauantain ruskapuolimaratonin jälkeen todennut olevansa liian heikossa kunnossa (aikaakin meni yli puolitoista tuntia!), joten hän ei kehdannut ottaa puolikuntoista joukkuetta vieläkään kisaan, jottemme saisi kunnolla turpaan. Toivottavasti jo ensi viikolla!

Meillä oli vuoropäivin eri ryhmänvetäjät, jotka ohjasivat ja auttoivat meitä vaeltelevia ruskamummoja. Yksi johtaja piti välitaukoleikkinä puukon heittoa, yksi kantoi minut reppuselässä liian leveän ojan yli ("Kun meillä nyt on tämä yksi kevytkenkäinen ruskamummo mukana"), jotku vähän "oikaisivat" ja olemme kaikki kymmeniä karkkipusseja velkaa toisillemme, koska päivän keulajohtajaa ei saisi ohittaa kertaakaan vaelluksen aikana.

Vaikka olenkin aiheuttanut vähän harmaita hiuksia ja ylimääräisiä höyheniä vanhan untuvapussini kanssa, niin en näköjään ole ainoa jolla on samantyyppisiä ongelmia telttailussa.

- Revin sulta pyrstösulan

- No empähän lähe enää lentoon, vaikka eihän sitä linnut pyrstösulilla vissiin lennä, millä ne lentää? Eiku niin, siivillä!

Torstaina päättelimme iltanuotiolla että yhdistävä tekijä monen koulutoverin kanssa, ja ilmeisesti myös syy miksi olemme muuttaneet Muonioon karkuun muuta maailmaa ja normaaleja ihmisiä on se, että vihaamme kaikki ketsuppia. Olen vihdoin löytänyt sielunkumppaneita!

Torstai-iltana kullankaivuupaikalle saavuttuamme lähdimme vielä 10% hävikkiä lukuun ottamatta parin kilometrin päähän tunturiin ihastelemaan paikallista kulttuurikeskusta ja kirjastoa. Tässä kirjastossa oli hyvä palvelu; puhelimeen löytyi kenttää ja se on 24 tuntia vuorokaudessa auki. Henkilökuntaa tai ylipäätään muita ihmisiä ei kyllä näkynyt.

Perjantaina kaivoimme kultaa. Olimme sekä ihan lapiohommissa, että heiluttelemassa lautasia. Oli todella mielenkiintoista tutustua oikean kullankaivajan työhön näin konkreettisesti, opimme kaikki varmasti paljon uutta! Löysimme myös kultaa, minä löysin ehkä suurimman hipun ja annoimme sille ehkä nimeksi Lemmen Lumo, meidän lempeiden Lumojen mukaan. (?) Tero antoi omalle pienelle hipulleen nimeksi Lempivä Tero, ties minkä mukaan.

Tällöin viimeisenä iltana saimme lainata kullankaivajan omaa mielettömän hienoa ja mahtavaa pihasaunaa. Lämmintä vettä padasta, ylipäätään lämpöä ja puhtautta! Oli kiva laittaa sitten kaikki samat vanhat paskaset vaatteet päälle tämän jälkeen.

Ranskan vahvistuksemme tekee ilmeisesti jonkin sortin listaa uusista sanoista joita oppii, vaikka puhuukin ihan todella hyvää suomea jo valmiiksi. Reissun aikana listaan ilmestyivät ainakin vaellussanastoamme hissun kissun, riidellä ja keskitysleiri.

Kun pääsimme takaisin Muonioon, niin lähdimme Leville. Ystäväni ystävä kertoi, että siellä on paljon trikoo-sinkkunaisia, koska ruskamaraton. Olin siis juoppokuskina pojille, eli vietin pääosin aikaa toisen poikien juoppokuskin, eli ystäväni Ainon, kanssa juomassa kaakaota baareissa. En ollut kuukauteen nähnyt niin paljon ihmisiä samalla kertaa, ja se hämmensi. Tapasin baarissa mukavia ihmisiä, muun muassa Aslakin Lemmenjoelta, hänen ystävänsä Aslakin Inarista ja heidän ystävänsä Anni-poromiehen-tai-siis-naisen Karesuvannosta.

Ja jottei elämä raskaan(?) viikon jälkeen olisi liian helppoa ja emme tottuisi liian hyvälle tai joutuisi eroon toisistamme, niin pidimme sunnuntai-iltana vielä lettukestit Äijäkosken laavulla samalla porukalla. Nuotio, pimeys, luonto ja ystävät. Siis heti sen jälkeen kun olin käynyt moikkamassa Pekkistä, mustikassa (tai oikeestaan puolukassa, koska mustikoita löytyi vakimetsistäni nyt tosi vähän, johtui varmaan siitä thaimaalaisesta marjanpoimijasta joka tuli tiellä vastaan!) ja pelaamassa säbää.

Maanantaiaamu yritti palauttaa maanpinnalle, ja tämän aikaisemmin mainitun päivystysreissun ("Pystyt käveleen? Käykö että varataan sulle aika keskiviikolle kun ei ole niin ruuhkaa?") jälkeen kaahailtiin koululle vähän myöhässä juuri sopivasti jotta ehtisimme kouluttajamme vanhempien kasvimaalle kuuntelemaan tarinoita ja keräämään luomuruokaa. Tämän jälkeen palasimme koululle, aloimme keräämään ruuanvalmistuskamoja, pystytimme koulun pihalle keittiön ja aloimme harjoittelemaan ruuanlaittoa ja syömistä. Noin seitsemän tunnin aikana ehdimme siis kasvimaareissun lisäksi valmistaa puuroa, kiisseliä, kahvia ja tikkupullaa, lihakeittoa ja mielettömän komeat liha-kasvis -vartaat.

Kotiin päästyäni käytin iltapäivän valmistautuen illan yösuunnistusharjoitukseen. Nukuin, koomasin ja katsoin Teron ja Jukan kanssa Alfred J Kwakia. Valmistautuminen oli hyvä ja juokseminen pimeässä metsässä pitkästä aikaa ihan mielettömän kivaa.

"Meidän suurin ero on siinä, että sie elät hetkessä. Sie vastaat aina heti kyllä tai ei. Mie mietin ja mietin ja ajattelen ja lopulta sanon, että en tiedä." - Joku anonyymi lappilainen

Maanantaiyönä yösuunnistus jatkui vielä kotiin päästyäkin, sillä ilmeisesti koko Muoniosta katkesi sähköt noin minuutiksi juuri kun rantauduimme kotiin ja aloimme paistamaan patonkia, keittämään yökaakaota ja katsomaan Alfred J Kwakia. Ainoastaan Alkosta kajasti vähän valoa. Pimeyskin tuntuu vielä upealta.