Haaste 11-11-11

Näköjään näitä vähintäänkin satunnaisia lukijoita löytyy, kiitos Sannamari haasteesta ja palautteesta. Vastataan nyt lopulta haasteeseen kun kerran sellainen on heitetty! (Ja koska nyt on yö, ja mun pitäis tehä yhtäkkiä ihan liikaa kisoihin liittyviä asioita ja oon hajoamassa palasiksi ihmissuhteiden takia ja paras keino paeta tätä on tyhjentää aivoja kirjoittamalla. Tai toisiksi paras sen jälkeen että lukittautuis Jallupullon kans omaan vaatekomeroon, mutta yritän vältellä sitä viimeiseen asti.)

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

Säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.

11 asiaa minusta:

1. Olen hypännyt benji-hypyn ja hypännyt lentokoneesta, matkustanut yksin toiselle puolelle maapalloa ja muuttanut yksin Lappiin vuodeksi, mutta pelkään kuollakseni hämähäkkejä, erittäin paljon vettä ja riittävästi jäätiköitä (näen älyttömiä painajaisia kun olen vaeltamassa paikoissa joissa niitä on tai olen menossa sinne).

2. Olen ollut musiikkiluokalla ja käynyt monta vuotta viulu- ja pianotunneilla. Nykyään soitan huonosti pianoa ja kitaraa, mutta aion vielä opetella paremmaksi. Myös viulun kanssa.

3. Osaan iskeä silmää vain oikealla silmällä, joten minun täytyy ampua niin kuin vasenkätiset, vaikka olen oikeakätinen.

4. Olen nykyään aivan käsi kaiken tekniikan kanssa. Minulla ei ole älypuhelinta, ei televisiota (osaan hädin tuskin käynnistää sellaisen...) ja tarvitsen usein apua tällaisissa asioissa. Olen kuitenkin nuorempana ollut innokas kotisivujen koodaaja ja nörtti. Mulla on ollut myös virtuaalitalli!

5. Olen älyttömän herkkä. On välillä vähän rankkaa olla tällainen heittäytyjä, spontaani ja rakastava ihminen kun osaa satuttaa itsensä niin helposti.

6. Rakastan karttoja. Voisin tuijotella niitä koko ajan.

7. Teen kaikesta listoja, koska teen usein paljon asioita yhtä aikaa. Yleensä mulla on jonkin sortin yleinen to do -lista käytössä. Sen lisäksi mulla on listoja viikon treeneistä, kavereista joita haluan nähä kun käyn toisella paikkakunnalla, asioista joita pitää pakata mukaan (olen jatkuvasti jossain reissussa...), tehtävistä joita pitää tehdä, asioista joita haluan muuttaa tai kehittää elämässä, asioista joita pitää hankkia ja asioista joista pitää päästä eroon. Lisäksi kirjoitan ylös asioita joita vain tulee mieleen tai haluan muistaa tai joita tajuan.

8. Olen muuttunut muutamassa vuodessa todella paljon. Olen paljon kärsivällisempi kuin ennen, enkä tunne kateutta juuri koskaan. Osaan olla onnellinen toisten puolesta. Toisaalta loukkaannun yhä helposti ja tarvin myös toisinaan jakamatonta huomiota.

9. Olen harrastanut aina paljon, harrastuksiani on ollut muun muassa suunnistus, kiipeily, koripallo, partio, yleisurheilu, hiihtäminen, irlantilainen jalkapallo, tanssi, viulun- ja pianonsoitto, lumilautailu ja lyhyemmissä määrin moni muukin asia.

10. Olen valmistunut ylioppilaaksi kompensaatio-pisteillä, koska mulle oli helpompaa kirjoittaa kolme reaalia (yhteiskuntaoppi, psykologia ja terveystieto) kuin päästä yhtään kieltä läpi. Opin englantia vasta asuessani Australiassa.

11. Olen aamuihminen. Olen virkeimmilläni aamulla. Tykkään herätä aikaisin paljon ennen muita ja vaikka vain olla yksin, käydä lenkillä, opiskella ja lukea.

Vastaukset haastajan kysymyksiin:
1. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? Joku lintu, olis helppo liikkua ja nähdä kauas.
2. Mitä olet oppinut viimeksi? Kuinka pystytetään teltta lumimyrskyssä kun tuulee 35 m/s.
3. Kuinka monta tuntia unta riittää? Varsinkin talvella tarvitsen yli yhdeksän tuntia yössä että olen kunnolla levännyt, kesällä riittää vähän vähemmän. Välillä on univelkaa ja silloin pitää nukkua. Joskus nukun päiväunet.
4. Lempikuukautesi? Ehkä kesäkuu. Yleensä kevään lopussa saa paljon asioita päätökseen ja kesä on alullaan. Kesälle mulla on yleensä paljon suunnitelmia ja se menee nopeasti. Kesäkuussa on hyvä suunnistaa.
5. Valitsetko herkuksi makean vai suolaisen? Yleensä suolaisen. Toisinaan myös makean. Toisinaan en halua valita, vaan otan molemmat.
6. Mihin maahan muuttaisit, jos olisi pakko lähteä? Ajattelisin ennemmin niin, että minne haluaisin muuttaa seuraavaksi, koska voin lähteä. Suomessa on hyvä asua, samoin viihdyin Australiassa. Seuraavaksi haluaisin kokeilla asumista ehkä Kiinassa tai Islannissa. Norja on myös ollut pitkäaikainen haave, sinne voisin haluta muuttaa jopa pidemmäksi aikaa. Onneksi ei tarvitse tehdä pysyviä ratkaisuja.
7. Huonoin tai inhottavin omistamasi vaate? Ei kai mulla ole sellaisia.
8. Miten aiot kuluttaa eläkepäiväsi? Ehkä asun jossain vuorella mistä näen meren ja mulla on siellä vuohi ja kasvimaa. Olen tehnyt ja nähnyt niin paljon että voin vain muistella ja kirjoitella. En kadu mitään, koska en ole pelännyt liikaa ja jättänyt tekemättä mitään mitä olen halunnut. Mulla on kaikkea ja siksi olen vapaa ja onnellinen.

9. Pelaatko pelejä? Etenkin Carcassonnea ja tuppea.

10. Mikä on toinen nimesi? Katri, ja kolomas Maria.

11. Oletko iloinen? Just nyt olen lähinnä väsynyt ja stressaantunut.

Kysymykset haastetuille:

1. Osaatko arvostaa sitä mitä sinulla on?

2. Mistä tekemistäsi asioista olet viime aikoina voinut olla ylpeä?

3. Millainen on hyvä ystävä?

4. Mikä on sellainen paikka maailmassa, jonne haluaisit matkustaa?

5. Miten hyvin tunnet Suomen maantieteellisesti?

6. Onko jokin asia mistä et pidä?

7. Mitä teet aamuisin?

8. Mitkä olisivat suurimmat ongelmasi ilman kännykkää?

9. Mitä et voisi antaa anteeksi?

10. Miten juot kahvisi?

11. Mikä on parasta kirjoittamisessa?

Haastetut: 

1. Sonja 

2. Olga

3. Ossi

4. Jerry

5. Katja 

Eih, nyt menee kyllä taas liikaa mukavuusalueen ulkopuolelle. Viis on ihan sopiva määrä?

Hiihtämistä ja epälunta

Vähän taas muistelmia viime viikoilta, jos elämä Lapissa olisi kiireistä niin voisi kuvitella että niinkin hauska harrastus kuin kirjoittelu tietokoneen ääressä olisi jäänyt vähemmälle ulkona auringosta nauttimisen takia.

Kyllähän viikonloppuillat menee rattoisasti elokuvia katsellen. Toissa viikon lauantai-illan ranskalainen mustavalkoinen mykkäelokuva aiheesta kuinka tehdään mykkäelokuvia (tekstitykset olis tähän löytynyt, mutta ei hyödynnetty) ei jäänyt huonommaksi edellisen illan venäläiselle vampyyri-zombie-kauhuelokuvalle, josta ollaan kuulemma suunnittelemassa jatko-osaa jossa suomalaiset tulevat shoppailemaan Pietariin. Mene ja tiedä...

Ja sitten sunnuntaiaamuna, kun hain sukset Ainolta, niin naapurin mummo lähestyi mua uhkaavanoloisen risukasan kanssa. ”Anteeksi, mutta jos satutte näkemään että joku ajaa tästä moottorikelkalla, niin sanokaa, että tästä ei saa ajaa, ja että ensi kerralla minä olen vastassa kirveen kanssa!”. Selevä...

On ihan hyvä idea käydä sunnuntaihiihtelemässä 3,5 tuntia ja sen jälkeen mennä boulderoimaan ennen sählyä. Urheilu on hyväksi. Illalla tämän jälkeen on myös aina hyvä idea lähteä Esan kanssa katsomaan auringonlaskua eli ajelemaan hurua jonnekin kauas pohjoiseen vain koska voimme tehdä niin.

Seuraavalla viikolla saimme vähän valita ohjelmaa koulussa. Tai lähinnä että haluammeko mahdollisesti hiihtää Lapponia-hiihdossa, olla siellä talkoissa, vai mennä Metsähallituksen hommiin huoltamaan tupia ja viemään puita kansallispuistoon. En tiedä mitä ihmiset oikein kuvittelivat mistäkin, mutta Lapponia-maanantaina olin ainoa meidän luokalta, joka lähti seuraamaan hiihtokisoja. Mulla kävi vielä ihan hyvä mäihä kun pääsin tuuraamaan jotain SPR:n työntekijää peräkelkkaan.

Aamulla mulle iskettiin käteen heijastinliivi ja radiopuhelin ja istutettiin viimeisen hiihtäjän perässä kulkevan EA-/huoltokelkan kyytiin. Käytännössä homma oli kerätä reitiltä kaikki elävä ja eloton mitä sinne on jäänyt makaamaan, eli lähinnä hiihtäjien tyhjiä geelimuoveja ja muita pudonneita asioita (aurinkolaseja ja sauvojen palasia) sekä välillä kilometrikylttejä ja merkkitikkuja. Saatiin tankata huoltopisteillä ja Jeriksellä saatiin myös munkkikahavit ja perillä Oloksella lounas, että aivan mukava päivä senki puolesta! En oo varmaan ikinä saanu näin paljon kiksejä roskien keräämisestä, vaikka oon vieläki sitä mieltä että paras kesäduuni ikinä oli olla kerroshoitajana hostellissa... Mutta ohan se kiva istua 60 kilometriä moottorikelekan perässä ja hyppiä välillä vauhdista kyytiin ja pois. Ihan alussa menin kyllä lääkärikelkan kyydissä ensimmäiseen pahaan mutkaa huutelemaan ”JYRKKÄ MUTKA!” ja ”VAARALLINEN LASKU!” vaikka tästä huolimatta osa kilpailijoista kaatuili. Joka tapauksessa oli varsin hyödyllinen olo ja hauska päivä!

Tiistainakin sai tehdä vähän valintoja. Lähinnä että haluaako herätä aamulla vai iltapäivällä porotilalle. Ja totta kai minä valitsen aamun! Aurinko nousee niin aikaisin että heräilen väkisin kuuden jälkeen riippumatta siitä olenko lähdössä aamulenkille vai en. Pakkastakin kuulemma oli jonkin verran mutta jostain syystä ei edes palellut. Vierailu oli lyhyt mutta varsin kattava! Saatiin vähän taluttaa ja paijata poroja ja käydä pieni rekiajelu ja opetella heittämään suopunkia.

Keskiviikkona jatkoin taas Lapponia-hiihdoissa peräkelkkahommissa. Voi että oli taas lystiä! Onneksi oli taas kypärä päässä, törmäsin puuhun kun kurotin geelipussia kelkasta vauhdissa. Onhan se vähän riskialtista tietenkin laittaa tämä tapaturmahirviö viimeiseen EA-kelkkaan kuudeksi ja puoleksi tunniksi naureskelemaan hysteerisesti. Kun pääsin asuntolalle, niin oli vielä Jehovan todistajat vastassa jakamassa ilosanomaansa.

Musta tuntuu että elän ehkä vähän eri maailmassa mun solukämppisten kans. Mää hiippailen lähinnä koulu – urheilu – jääkaappi – tietokone – suihku -väliä yksikseni ja luulen, että mut on nähty vaan urheiluvaatteissa tai pyyhkeessä. Mun kämppikset viettää aika sosiaalista ja äänekästä elämää hakaten seinää, kiroillen ja huudellen rivouksia, huudattaen televisiota, pesten pyykkiä JOKA ILTA useamman koneellisen tai sitten ne hyppii lumihangessa heitellen sinne toisiaan kirkuen äänekkäästi. Asuntolavalvoja on kovasti huolissaan siitä, että saanko minä nukkua ja olla rauhassa ja häiritsevätkö pikkuoppilaat elämääni kun taas minä olen huolissani että hän minun takiaan käskee lasten olla hiljaa jolloin mua katotaan vielä enemmän kieroon lenkille lähtiessä.

Perjantaina en päässyt peräkelkkaan, koska sinne oli mennyt oikeita SPR:n ihmisiä. Sen sijaan menin maalialueelle poistamaan hiihtäjiltä gps-laitteita ja tarjoamaan mehua. Päivä oli huomattavasti lyhyempi (ei tarvinut odottaa viimeisiä hiihtäjiä), mutta ei saatu lounasta! Sanoin, että me eräopasopiskelijat lähdetään ihan mielellämme talkoisiin ja tehdään onnellisesti mitä käsketään, jos meille tarjotaan vaan ruokaa.

Illalla lähdettiin vielä Villen, Teron ja Mikan kans Leville riekkumaan. Siellä oli tarkoitus miitata Viivi ja Emilia (ihana nähdä vielä ennen kuin karkasivat etelään!), mutta heidän lisäkseen tavattiin varmaan puolimuoniota jo heti Sohvassa ja myöhemmin paljon muun muassa hiihtäjiä. Ensi kerralle voisi opetella sen, että jos on tarkoitus jättää auto keskustaan AVAIMEN KANSSA, niin kukaan anonyymi vuosaarelainen luokkatoveri EI OTA SITÄ yöllä mukaan kun menee jonnekin muualle nukkumaan. Ansku tarjos aamukahvit ja -löpinät ja oli muutenkin ihanaa, illaksi valuttiin Muonioon pakkaamaan Kilpisjärven vaellukselle, josta myöhemmin vielä lisää. Toivottavasti näen myös Viiviä ja Emiliaa taas pian!

Kilpisjärven vaelluksen jälkeen huomasin vihdoin että kevät on oikeasti täällä. Lumet on sulanu Muonion pyöräteiltä ja pyykkiä voi juosta pesemään pihan kautta shortseissa (ja herättää ehkä vain vähän hämmennystä). Aurinko paistaa jo ennen kuin herään ja jatkaa pitkälle iltaan. Tuntuu hienolta. Vaelluksen jälkeen mulla oli vain ilta aikaa pyykätä, purkaa tavarat, laittaa telttaa ja ahkiota kuivumaan seuraavia varten sekä pakata kahden viikon kamat etelään. Lauantaiaamuna kannoin mun pianoa asuntolan pihalla Villen huoneesta omaani ja mietin, että olisi ihana iskeä se siihen keskelle pihaa, raahata pari muuta hippiä ja kitaraa ja soitella ulkona auringossa. Ehkä vielä tälle keväälle...!

Mun ja Lauran oli tarkoitus liftata siis nyt eilen Muoniosta Ouluun, mutta löydettiin vaelluksen aikaan tuolta tunturista pari mahtavaa paimiolaista poikaa, jotka olivat ajamassa Kilpisjärveltä Oulun kautta Paimioon ja ottivat meidät kyytiin. Oli varsin hieno matka istua takapenkillä vaelluksesta väsynyt Mikki Hiiri sylissä. Pysähdyttiin Pörrö Porossa jäätelölle ja Tornion ABC:llä syömään sekä Iin K-Marketin pihalla ottamaan porukkaselfie-kuvia. Sonja keitti pojille vielä kahvit kotona ja Paimiossa suunnistamassa oleva äitikin lupasi pojat kahvittaa jos ehtivät Paimioon sillon kun hän siellä vielä on. Pojat assuu nykyään oikiasti Espoossa joten niitä voi ahistella jatkossakin!

Mun 35-litraisesta ”käsilaukusta” löytyy vaatteiden (shortseja, housut, sadetakki, paitoja...) lisäksi mm. suunnistus-, kiipeily- ja lenkkikengät sekä kumpparit, kompassi ja emit, kiipeilyvaljaat ja mankkaa, meikit ja piilarit, partiohuivi ja vaellukselta jääneet rinkelit... Jos jotain osaan niin pakata hyvin tarpeellisen! Nyt siis viikko Oulussa eli kiipeilyä, suunnistusta, sulilla teillä ja metsissä juoksemista, ystäviä ja ennen kaikkea pt-kisojen järjestelyä ensi lauantaiksi, sitten viikoksi Helsinkiin kiipeilyä, juoksemista, ystäviä, vappua... Mun elämä on täydellistä?

Mieli on juoppojen kapakka

Illalla mennään baareihin tuntemattomien pikkubändien keikoille tai muuten vaan istuskelemaan ja tuijottelemaan ihmisiä. Tutut alkuillat ja yön pikkutunnit, löytyy uusia tuttuja tai ehkä vain päädytään aamuyöllä meren rantaan tai puistoon tekemään lumettomia lumienkeleitä ja nauramaan tai itkemään ja tuntuu että elää vaikka mitään ihmeellistä ei tapahdu.

Palasin Muonioon ja nyt asun soluhuoneessani. Stressaan mielettömästi näytöistä, en yhtään vähempää vaikka opettajani kai kuvittelee että kaiken tämän tekeminen on minulle todella helppoa.

Kävelen vanhoissa rikkinäisissä tennareissa pitkin Helsinginkatua ja nauran ja vuoroin halaan kavereita ja vuoroin juodaan samasta pullosta viiniä. Joku vähän kompuroi, mutta sitten nostetaan hänet pystyyn ja nauretaan lisää kun jatketaan matkaa.

Piirtelen karttoja ja viimeistelen tehtäväkäskyjä. Teen varasuunnitelmia. Parantelen riskianalyysejä ja lisään evakuointipisteitä turvallisuussuunnitelmaan.

Joku istuu penkillä Hakaniemen rannassa hiljaa. Hymyilen kun kävelen ohi, ja hän hymyilee takaisin. Kävelen kohti metroasemaa ja hymyilen lapsille puistossa. He vain tuijottavat takaisin, mutta nuori äiti hymyilee. Liukuportaissa päästän kiireisen poikaporukan ohi, hymyilen, ja se tarttuu. Metrossa hymyilen yksin. Pian olen niin omissa maailmoissani, että en enää edes tajua ketkä ympärilläni hymyilevät kanssani.

Yritän hillitä itseni ja olla lähettämättä liian aggressiivista sähköpostia arvioitsijalle, joka ei ole lukenut informaatiotani tarpeeksi huolellisesti ja moittii minua vääristä asioista. Pyyhin rivit pois ja yritän olla aikuinen ja sulatella katkeruutta.

Lämmin päivä venyi pitkäksi ja iltatuulessa tajuan kaivata kaulahuivia ja sukkahousuja. Ostetaan Mäkkäristä euron juusto ilman ketsuppia, jotta saadaan ovikoodi vessaan. Olen tanssinut samoissa tennareissa koko kesän. Kalja on lämmintä mutta sitä on riittävästi.

Jos mä saisin valita niin hiihtämisestä sais lisätunteja vuorokauteen ja tyhjyyden tunteesta vapautta. Vai onko se sama asia jota vain katsoo vähän eritavalla?

Viimeinen yöbussi meni nenän edestä. Hetken tyrmistynyt hiljaisuus, ja pian surkuhupaisaa naurua. Onneksi vieressä on ystävä ja vielä pari lämmintä kaljaa. Aurinkokin nousee jo.

Perjantaipäivä koulussa meni askarrellessa vaelluskarttaa ja huoltaessa ahkioita, voidellessa suksia, tarkistaessa telttoja ja opetellessa bensakeittimen käyttöä. Viikon päästä lähdetään Kilpisjärvelle viikoksi hiihtovaeltamaan.

Aurinko paistaa jo parvekkeelle, siellä on täydellistä juoda aamukahvia iltapäivällä vaikka plusasteita on kakstoista ja sijaintina Itä-Vantaa.

Tähän aikaan keväästä pitäisi olla jo kivassa juoksukunnossa, lenkkarit puhki lumettomilla pyöräteillä kirmaamisesta ja ensimmäiset kisat nurkan takana. Nyt olen kuitenkin Lapissa, kalenterissa ei ole tilaa suunnistukselle ja olen kai unohtanut miten juostaan.

Aikainen aamu, auringonsäteet korkeiden talojen välistä ja valtava ikkunalauta. Alla aamun ensimmäiset raitiovaunut kuljettamassa ihmisiä töihin ja illan viimeiset hipit ryömimässä koloihinsa. Mulla on vaan aikaa, niin paljon aikaa että olen haljeta onnesta. Päätän lähteä vain kävelemään ympäriinsä odottamatta mitään, mulla on nyt kaikkea.

Luokkatoveri naapurisolusta päätti piristää myöhäisiltaani ja toi lataamansa kännykkäkameralaatuisen venäläisen venäjäksi puhutun Suomessa kuvatun Gigantti-vampyyri-zombie-kauhuelokuvan ilman tekstityksiä. Ajatus on tärkeintä.

Tennarit alkaa viedä viimeisiään samoin kuin lämpimät kesäyöt. Viiniä on juotu jo iltapäivästä, mutta näen selkeämmin kuin pitkään aikaan. Mun elämässä on upeita ihmisiä, ja kun nään että ne nauraa ja voi hyvin, pystyn mäkin oleen onnellinen.

Herään lauantaina jälleen solustani aamuyöllä, stressi on vienyt yöunet. Avaan tietokoneen ja katson mihin olen perjantaini käyttänyt. Hyvä, olen saanut jo monta asiaa tehtyä. Päivitän to do -listaani ja jatkan työskentelyä.

Lupaan itselleni että pääsen hiihtämään kun saan nämä tehtyä. Olen jo pitkällä. Ainakin itsesuggestiossa.

KEVÄT!

Oulussa Pinja oli sitä mieltä, että halatessa tuoksun makuupussilta, kesältä ja retkeilyltä. En ole varma onko se hyvä asia.

Mutta se on ainakin kivaa, että flunssa on selätetty! Käytiin Villen kans toissa viikonloppuna hiihtelemässä Kiilopään huudeilla tunturissa nelisen tuntia ihaillen maastoja ja bongailemassa eläinten jälkiä. Löydettiin ainakin riekon, oravan, ketun ja ahman jälkiä, yhdet pitäisi vielä tunnistaa ehkä ilvekseksi ja toiset joksikin pieneksi hiiriolennoksi. Kävin kans yksin hiihtelemässä Saariselälle, matkalla oli paljon puheliaita mummoja ja pappoja ja parannettiin vähän maailmaa.

Liftasin sitten takaisin Leville töihin. Julkinen liikenne ei oikein toimi näillä korkeuksilla idästä länteen. Kyytejä sain Joensuun eräopasopiskelijoilta ja hauskoilta pojilta ja naisilta.

Tapasin vielä viimeisellä työviikollani Levillä mahtavan tytön, Emilian, joka oli mun työkaverin Viivin koulukaveri Espoosta ja oli tullut Saagalle harjoitteluun. Emilia paljasti, että tavallaan tiesi mut jo etukäteen, koska on LUKENUT TÄTÄ BLOGIA. Kivoja yllätyksiä, mitä lie muita hulluja stalkkereita täällä pyörii kertomatta mitään!

Viimeinen työviikko oli aika kiva mutta rankka. Lisähaastetta toi uusi saksalainen harjoittelija, joka ei ilmeisesti ollutkaan harjoittelija, ja joka ei tiennyt miksi edes oli täällä tai mitä pitäisi tehdä, joten hän seurasi minua joka paikkaan hyvin epätietoisena. Viivi ja Emilia onneksi majoittivat minut sohvalleen viimeisiksi öiksi, ja meillä oli kyllä aivan hienoa! Ollaan tehty töitä, käyty moottorikelekkaileen ja sekä aamu- että iltakaljalla. Katotaan jos eksyis käymään Levillä vielä moikkaamassa tyttöjä ennen kesää!

Harjoittelutunnit on nyt tehty ja pitäisi alkaa raivokkaasti vääntämään viimeiset paperit kevätkisoihin ja näyttöihin. Motivaatio tietokoneella jumittamiseen on vähän hukassa kun aurinko paistaa ja jopa täällä Muoniossa näyttää jo ihan keväältä. Pyörätiet on osittain sulat mutta hiihtämään pääsee vielä!

Olen saanut asuntolaan avaimet ja huomenna saan vuokrasopimuksen, mulla on taas kämppä! Olen nyt vielä Ainolla, Aino tulee tänään takaisin kotiin ja nähdään pitkästä aikaa. Huomenna jatkuu taas koulu ja viimeiset kolme kuukautta on lähteny käyntiin. Aika on menny ihan tajuttoman nopeaa! Veikkaan että tänään muutkin koulukaverit alkavat valua takaisin Muonioon kuka mistäkin. Jee jee!