Kesäerätaitoja!

Maanantaina lähdimme taas viideksi päiväksi metsään leikkimään, tällä kertaa ei-niin-kovin kauas, eli Kätkäsuvantoon Antinpaloon. Ohjelmassa oli pystyttää leiri ja opetella hyödyllisiä erätaitoja. Ensimmäinen päivä meni pääosin siihen, että rakensimme leirin, eli ruokailukatoksen, nuotiopaikan, kompostin, pari kellaria, teltat, sekä tyhjensimme vessat. Päivällisen jälkeen opettelimme pareittain solmuja, joita sitten opetimme muille pitkin viikkoa sekä opettelimme vuoleskelemaan enkelinkiharakiehisiä, halkomaan puita ja teroittamaan puukkoja. Kouluttajan teltta ei ollut ihan samaa tasoa meidän muiden telttojen kanssa. Kylmälaukun, pöydän ja sängyn olisin vielä ymmärtänyt, mutta siellä oli automatto! Autot olivat kuulemma piilossa, ettei meille syntyisi liikaa houkutuksia.

Tiistaina myös kasasimme erilaisia laavuja. Koska kouluttajallamme on erittäin huono käsitys partiolaisista ja etenkin heidän taidoistaan, niin meidät partiolaiset laitettiin tietenkin heti "haastavimpaan tehtävään" eli keksiä millaisen majoitteen erätoverilla voi rakentaa. Saatiin ihan hieno majoite, ja ehdittiin vielä pystyttämään jotain Haltin pilipali-laavua. Jokaisen majoitteen eteen käännettiin kuntta nuotiolle iltaa varten.

Tällä viikolla ei tehty asioita helpoimman kautta. Saimme lättyjen paistamiseen kulumaan aikaa 12 tuntia. Tietenkin, jotta voisimme paistaa lättyjä, niin tarvitsemme vispilän ja lastan, joten vuoleskelimme ne itse. Tein hienon sudenkorento-tyylisen desing-vispilän, koska tyyli oli vapaa. Jotta voisimme paistaa lätyt, niin tarvitsimme nuotion. Raappana-tulien rakentamiseen tarvitsimme tietenkin pöllin, joten meidän piti kaataa puu. Jotta voimme kaataa puun, niin meidän piti rakentaa saha.

Keskiviikkona teimme maastoretken "noin viiden-kuuden kilometrin päähän" eräälle suolammen vieressä jököttävälle laavulle. Matka on aina vähän suhteellinen käsitys, varsinkin kun mukana on reilu 20 (vähän vaihtelee, koska 10% hävikki) eräopasopiskelijaa, jotka saavat opetella samalla suunnistusta ja ryhmän vetämistä. No, ilman ensimmäisen vetäjän perhoslenkkejä emme olisi löytäneet ehkä ketunkoloa, mahtavaa avosuota ja minä karvarouskuja lounaaseeni lihapullakarvarouskupyttipannuun. Laavulla ohjelmana oli myös rakentaa itse onki ja onkia sillä kala suolammesta. Saimme rautalankaa josta saimme teroittamalla väkertää koukut, siimaa ja etsiä itse vapoja. Syöttinä saimme käyttää mitä vain keksimme, sienistä ja mättäältä voi löytää matoja, itse en kokemut soijasuikaleita ja lihapullia hyödylliseksi, joku piti hedelmäkarkkeja ja makaroneja ihan potentiaalisina. Epäilyistäni huolimatta osa luokkatovereistani sai oikeasti ahvenia ja särkiä, kisan voittajamme Mika jopa viisi kappaletta! 

Paluumatkalla leiriin meidät jaettiin yhtäkkiä kolmeen osaan ja käskettiin rakentaa paarit ja kantaa yksi henkilö puolen kilometrin päähän tienvarteen. Sain olla potilas ja kyllä kyyti tuntui aivan turvalliselta poikien hartioiden korkeudella, vaikka olinkin köytettynä vain pariin rankaan ja naruun. Olimme ehdottomasti kaikista nopeimpia! Leiriin päästyämme ja jälleen syötyämme lähdimme siirtämään kivikasaa rantaan. Samalla kun me muutama kannettiin kiviä kymmenen metrin päähän toisesta kasasta, niin osa porukkaa oli kävellyt jonkin matkan päähän yläjuoksulle ja siirsivät meille sieltä veneellä lisää kiviä. Kyllä keskiviikkoiltaa voi käyttää mukavasti! 

Olemme muuten saaneet uuden vahvistuksen Teron valmentamaan Karesuvannon Kaakkureiden epäviralliseen maastojuoksuvalmennusryhmään. Minun ja Tuomaksen lisäksi myös Jere saatiin huijattua mukaan tiimiin, kilpailut ovat aina sunnuntaisin. Saa nähdä miten treenaus muuttuu nyt kun mukana on uusi vahvistus!

Ilmeisesti Ainon kans myös ennakoimme että yöllä on tulossa pakkasta, joten olimme kutsuneet Teron ja Pekkiksen telttaamme nukkumaan. Siinä missä muut seuraavana aamuna valittelivat pientä kylmyyttä niin itse totesin että oli ensimmäinen oikeasti lämmin yö. HEP, nyt saa kääntää kylkeä. Yö oli ilmeisesti Ainolle liikaa, tai aamulla Aino sai tietää että oli feilannut elämänsä ja unohtanut että hänen pitäisi olla menossa Kuusamoon melomaan, joten hän lähti sinne ja jätti meidät metsään!

Torstain aamupalan jälkeen meidät jaettiin taas kahtia ja meidän porukka lähti rämpimään kohti ojaa, jolle voisimme rakentaa A-pukin ja ylittää kaikki ruskamummot turvallisesti. Partiolaisena pääsimme tietenkin neuvomaan muita, ja selvisimme kuivina mutta onnellisina. Toinen ryhmä oli sillä aikaa rakentanut mielettömän upean ja toimivan donitsi-lautan. Meidän vuorollamme porukkaa pienennettiin vielä niin, että osa rakensi tosi hienon rinkkalautan, mutta partiolaiset laitettiin rakentamaan inspiraatiolla venettä koivunrungoista. Väänsimme tätä saakelin hökötystä kolme tuntia ja lopuksi iskin siihen vielä maston ja merirosvolipun. En kuitenkaan itse päässyt koskaan testaamaan sen toimivuutta (jota kaikki kovasti epäilivät), mutta Pekkis ja muut pojat testasivat saunavuorollaan ja se oikeasti toimi!

Mutta ennen saunomista rakensimme vielä totta kai itse saunavastat ja -vihdat. Telttasauna oli mahtava ja toimi kerran kunnolla tyttöjen saunavuorolla. Pojat olivat kuulemma kaivaneet kiuaskiviä jalkojen alle etteivät varpaat palellu, mutta me oltiin saatu aikaisemmin mahtavat löylyt! Vaikka kyllä pojatkin myönsivät, että saunassa oli lämpimämpää kuin uida väylässä. Sauna sijaitsi siis aivan väylän rannalla niin, että oli hienoa ryömiä telttakankaan alta suoraan alasti kirkuen väylään ja hämmentää satunnaista veneilevää (ruotsalaista?) veneseuruetta.

Vaikka Aino ei ollutkaan enää leirillä, niin ei minua tietenkään jätetty yksin telttaani! Viimeisenä yönä pojat alkoivat jo pohtia syvällisesti sitä, että ovat asuneet lähes neljä viikkoa Muoniossa. "Tavallaan ymmärrän joo pointin luostareissa", tuumasi eräs anonyymi ystäväni.

Perjantain käytimme leirin purkuun. Sen yhteydessä tietenkin rakensimme vielä yhden kodan, jonka saimme purkaa saman tien. Meillä tehdään vain asioita joista on hyötyä! Jos en tällä erätaitoviikolla muuta oppinut niin ainakin sen, että elämä on epävarmaa, joten syö jälkiruoka ensin. Koululla käytiin läpi vielä ensi viikon tulevaa syysvaellusta Lemmenjoella ja jotta emme pääsisi nopeasti kotiin nukkumaan, suihkuun ja kuolemaan, niin aloimme saman tien etsimään yhteisiä varusteita tätä reissua varten. Olemme siis lähdössä puolen luokan kanssa vuoroviikoin ja olen ensimmäisessä vaellusryhmässä, toiset jäävät Muonioon opiskelemaan ruuanlaittoa ja yösuunnistusta, mikä meillä on sitten seuraavalla viikolla.

Kotiin päästyämme löysin itseni hetken kuluttua istumassa keskellä huoneeni lattiaa tuijottamassa sormiani. Joka ikisessä sormessani oli vähintäänkin yksi viiltohaava tai palovamma. Aivot olivat parkissa ja keho kaipasi puhdistusta ja lepoa. Silti sielu voi puhtaasti ja vahvasti.

Sain purettua tavarat ja jopa vähän tiskattua ja käytyä kaupassa (jääkaapissa hyllylläni oli 12 kaljaa ja puolikas valkosipuli sekä totta kai makeaa chilikastiketta) sekä saunottua. Lähdin siis sitten vielä Teron kanssa sorsametälle. Mun elämä on viime aikoina taas vain ollut niin täynnä mielettömän kauniita hetkiä. Kun illalla seisoa jököttää keskellä hiljaista suota karvalakki päässä ja tuijottaa vaaleanpunaista taivaanrantaa, ei voi olla miettimättä miten hyvin asiat on. Eikä kauneus päättynyt siihen, samana yönä nähtiin uskomattoman kauniit revontulet. Niin, ja oltiin ABC:n pihalla tankkaamassa kun paikalliset amispojat tuli haastamaan riitaa. Home sweet home.

Oispa aikaa nukkua!

Seuraava viikko alkoi taas tehokkaasti koulun penkillä. Maanantaina ryömin ennen koulun alkua puolihorroksessa Ainon residenssiin aamukahville, jonka jälkeen yhteisvoimin kävelimme koululle kasaamaan kuivattua telttaamme ennen tunnin alkua. Opiskelimme erilaisia sieniä ja marjoja noin kuusi tuntia. Se oli hirveää ja tuntui mahdottomalta. Iltapäivän testissä olimme jo niin sekaisin ettemme erottaneet sieniä ja marjoja toisistaan (tai ainakin Teron ainoa virhe tuli siinä että hän kirjoitti marjan kohdalle sienen). Reilun tunnin tauon aikana kävimme kotona kahvittamassa Samua ja Ainoa, jonka jälkeen palasimme vielä kahdeksi ja puoleksi tunniksi koululle opiskelemaan GPS-teoriaa, ennen kuin lähdimme kentälle pelaamaan pesäpalloa. Pelin aikana huomasin, että nenäni ja käteni ovat vielä kipeitä edellisen viikon kalliolta kierimisen johdosta, mutta lisäksi reväytin jonkin lihaksen selästäni, kun yritin vältellä kipeän takareiteni rääkkäystä, joten joka tapauksessa lopetin pelaamisen hieman ennen muita.

Ja jottei päivä jäisi liian lyhyeksi, niin lähdimme pesäpallopelien jälkeen sieneen! Opettaja oli pyytänyt, että jokainen toisi pari sientä seuraavalle tunnille. No, Kosotuskeinon kommuuni päätti että tehdään läksyt nyt kunnolla ja lähdetään sienimetsälle. Hannu hyppäsi minun ja Teron kyytiin ja huijasimme Samun, Esan ja Jukan mukaan Mersulla. Jos kerta lähetään sieneen niin lähetään sitten kunnolla! Toista tuntia poimimme mitä erilaisempia sieniä ja kävimme vielä kahdessa erilaisessa metsässä, jottai löytäisimme enemmän. Yöllä tutkailimme satoamme, mutta emme tunnistaneet kaikkia sieniä.

Aamulla opettaja oli todella ylpeä ja luokkatoverit hämmentyneitä sienikasastamme. Menimme puolen luokan kanssa uudestaan sieneen ja mustikkaan, sienestimme aamupäivän muutamassa eri metsässä, jonka jälkeen menimme Äijäkosken laavulle valmistamaan mustikkakeittoa sekä sienikeittoa, -muhennosta, -salaattia ja -muutajännittävää. Taas niin ikään ylimääräisen reilun tunnin aikana iltapäivällä menimme Ainon kanssa ylijääneiden mustikoiden kanssa Ainolle tekemään mustikkapiirakkaa ennen Fjällrävenin tuote-esittelyä. Pitäähän esittelijöitä lahjoa, ja mustikkapiirakka nyt vain on hyvää...

Olen oppinut koulussa, että poromiesten ei ole pakko käyttää kypärää moottorikelkkaillessa. Opin myös, että ruotsalaisessa moottorikelkkailun turvallisuustestissä on pudotettu 6. kerroksesta kypärä ja karvalakki. Kypärä hajosi, karvalakki ei, joten voitte päätellä kumpi on turvallisempi suoja kelkkailussa.

Keskiviikkoaamun aloitin muita reippaammin eli menin tuntia aikaisemmin kouluun hesu-keskusteluun. Sitten lähdimme puolen luokan kanssa suunnistamaan Olokselle. Toinen puoli oli käynyt viemässä edellisenä päivänä meidän sienestäessämme rasteja metsään, ja meidän tehtävänämme oli nyt käydä katsomassa olivatko ne oikeassa paikassa. Tai se oli kaikkien muiden tehtävä pareittain, minä ja Annika saimme tehtäväksemme viedä kaksi uutta rastia mihin haluaisimme. Aikaa oli kolme tuntia ja kartta oli 20 vuotta vanha.

Kävimme viemässä ensimmäisen rastin eräälle avosuolle ja ajattelimme iskeä toisen läheiseen rinteeseen. Yritin matkalla opettaa Annikalle jotain suunnistuksesta, lähinnä vain juttelimme kaikkea muuta. Tässä viimeisen 20 vuoden aikana oli kuitenkin ilmestynyt paljon uusia hakkuita ja kartalla sijaitsevat muurahaispesät eivät olleet mitenkään yhteyksissä luonnossa jököttäviin kasoihin, joten päätimme lähteäkin etsimään polunristeystä. Polut eivät kuitenkaan pitäneet kovin hyvin paikkaansa, tai itse asiassa niitä ei vain ollut maastossa tai ne katoilivat välillä, ja lopulta emme edes löytäneet kyseistä risteystä. Tero soitti minulle eräältä mättäältä: "Tiia, me ei Esan kanssa tiedetä missä ollaan! Yritettiin löytää kutosrastia, mutta eksyttiin siltä polulta ja ollaan nyt jossain eksyksissä! Mutta ei hätää, täällä on paljon mustikoita!".

Me Annikan kanssa löysimme nelosrastin ja yritimme päätellä missä pojat olivat sen perusteella, mitä he ympärillään näkevät ja missä olivat viimeksi olleet kartalla. Päättelimme, että emme olleet kovin kaukana, joten karjuimme toisillemme ja kuulimme Teron kutsuhuudon jostain lännestä päin. Siinä sitten lopulta seisoskelimme mättäällä, kaksi tuntia lähdön jälkeen yhä toisen rastilipun kanssa, ja lauleskelimme, huutelimme ja ääntelimme kuin mitkäkin porot ja sopulit. Viime viikon harjoittelut eivät siis suinkaan olleet menneet hukkaan. Lopulta pojatkin löytyivät ja lähdimme yhdessä kohti maalia. Iskimme toisen lipun maalin lähellä olevaan sähkölinjan tolppaan mielenosoituksellisesti hyvän mielen rastiksi.

Suunnistamasta valuimme meille leipomaan Ainon kanssa korvapuusteja, ja tuoreiden pullien kanssa riensimme takaisin koululle Haglöfsin tuote-esittelyyn, jonka jälkeen ohjelmassa oli GPS-laitteen käyttöä käytännössä. Menimme siis pariksi tunniksi maastoon juoksentelemaan ympyrää ja eksymään (sekä syömään mustikoita). Ehdimme täältä vielä reiluksi tunniksi pelaamaan sählyä muoniolaisten sählyvuorolle. Oma väsymys alkoi kyllä olla jo aika suuri puoli kymmenen aikaan kun lopulta pääsin kotiin paistamaan loput pullat...

Torstaipäivänä meillä oli Matkailun turvallisuuspassi -koulutus, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan pienellä porukalla Ylläkselle iltarasteille. Minä, Ville, Hannu, Annika ja Laura olimme aivan superreippaita ja jaksoimme kaikki suunnistaa toista tuntia. Mielestäni superreipas oli myös Ylläksen Rastin setä, joka oli yksin järjestänyt koko tapahtuman.

Tällä viikolla on näkynyt parina yönä vähän revontulia, en malta odottaa talvea ja sitä että näen niitä vielä komeampina. Ensimmäisenä yönä luokkani yökukkujat olivat jakaneet tietoa toisilleen sosiaalisen median välityksellä, mutta kukaan ei kertonut minulle! Seuraavana yönä Tero onneksi uskaltautui herättämään minut ja on se vaan jotenkin hienoa tuijotella kahdelta aamuyöllä keittiön ikkunasta taivaalle hiljaisuudessa.

Perjantaina oli sitten hygieniapassikoulustus ja -testi, jonka jälkeen päätimme vähän rentoutua tämän rankan ja tehokkaan viikon jälkeen. Eräs anonyymi luokkatoverini soitteli raivokkasti meillä kitaraa muiden laulaessa. Tämän jälkeen menimme Harrinivaan. Tämä ystäväni kävi uimassa väylässä, puhui ruotsia ja voi pahoin tyttöjen vessassa, mutta laittoi minulle aamulla viestiä: "En vissiin selvinny Nivaan asti?". No, kaikkea ei voi aina muistaa.

Harrinivasta kotiin selviydyttyämme olin päättänyt että hyvä idea on mennä nukkumaan. Aino ja Tero olivat keksineet paremman idean, ja lähteneet joidenkin paikallisten kanssa vielä jatkoille. Lauantaiaamuna piti sitten etsiä Ainon sähkövatkainta pitkin kylää. Ette edes halua tietää. Aamulla jääkaapista löytyi myös pilttipurkki, jossa oli pala Ainon sormesta kastettuna Saarenmaahan. Ette halua tietää siitäkään enempää. Olemme spekuloineet, että voisimme kysellä Lumo-alennusta tai VIP-korttia Muonion terveyskeskukseen, koska käytämme kyseisen paikan palveluita erittäin innokkaasti. Tällainen perjantaisin jonojen ohi -kortti voisi olla ainakin ihan jees.

Lauantaina päivällä podimme taas pientä väsymystä kuka missäkin. Meillä katsottiin kolme tuntia Natsi-Saksa -dokumenttia ennen kuin lähdin iltapäivällä Sieppijärvelle maaseutumatkalle ja paikallistuntemusretkelle katsomaan paikallisten tekemää näytelmää Ainon, Villen ja Ollin kanssa jälleen kerran koulun pakulla. Opiskelutoverimme Leenuska oli ohjannut tämän näytelmän, olemme hyvin ylpeitä hänestä. Saimme myös testata lavan ja tanssia haitarin säestyksellä.

Sunnuntaiaamuna olimme kuin ketkä tahansa kunnolliset muoniolaiset ja menimme tutustumaan Muonion kirkkoon! Sinne tuli porukkaa jopa onnikalla! Itse asiassa menimme sinne tuntia liian aikaisin, jonka johdosta kävimme ensin Tuomaksella teellä ja jäätelöllä. Jumalanpalveluksen jälkeen tulimme meille kirkkokahveille ja -pullalle.

Iltapäivällä menin Tuomaksen kanssa maastojuoksukisoihin. En olekaan ennen juossut kolmen kilometrin matkaa yhdeksään ja puoleen minuuttiin, epäilen vähän kilometrien oikeellisuutta. Olin kuitenkin sarjani paras ja sain palkinnoksi suklaata, joten annoin tämän pienen huijauksen anteeksi. Ja jottei elämä olisi liian helppoa, niin menin sieltä vielä suoraan Teron kanssa puoleksitoista tunniksi pelaamaan säbää. Nyt pitäis saada vähän unta palloon että selviän ensi viikosta, ollaan menossa taas viideksi päiväksi maastoon ja tällä kertaa opiskelemaan kesäerätaitoja.

Eka viikonloppu Muoniossa sekä tunturikasveja eli viikko Norjassa

Ensimmäisenä viikonloppuna ei kuulemma kannata uuden Lumon lähteä kylän ainoaan baariin, koska koko Muonio on sekaisin uusista asukkaista. Mutta kun Ainon kanssa lähettiin perjantaina kotipihasta kohti ruokakauppaa, ja kompassisuunta veti liikaa oikealle, ja löydettiinkin itsemme Alkosta, niin saattoihan se olla että naapurinpoikien bileiden jälkeen se Harrinivaan meno vaikuttikin ihan hyvältä idealta. Kaupassa käynti jäikin sitten lauantaille. Aino oli ollut ovela ja meille tullessaan tuonut mukanaan leipomansa mustikkapiirakan, jotta voisi hämätä Jania ettei tämä kurki ikkunasta reittiämme. Hämäys toimi. En lähtenyt Tuomaksen kanssa lauantaiaamuna 20 kilometrin lenkille, vaikka olin vähän lupaillut.

En oo varmaa ikinä tuntenut itseäni niin suosituksi ko näissä bileissä. Kukaa ei tuntenu mua ja mä en tuntenu ketää, mutta kaikki tiesi että oon uusi ihminen täällä ja siis erittäin mielenkiintoinen asia. Baarin jälkeen löytyi aamuyöllä vielä parit hyvät kotibileet ennen kuin kömmin kotiin naureskelemaan yksikseni ja lopulta poikien lähtiessä kalaan ensimmäisessä muoniolaisessa krapulassani kuivattamaan niin ikään Ainon kanssa ruokaa ensi viikon metsäretkelle. Krapulan määrä aamulla on yhä suoraan verrannollinen kulutettujen maitolitrojen määrään, tämä aamu vaati kaksi litraa.

On vähän omituista, että vaikka täällä on paljon kavereita, niin oon tuntenu kaikki korkeintaan pari viikkoa. Minulla on luokallinen koulukavereita, sekä näköjään nyt muutamia muoniolaisia pesäpallo- ja muita kavereita. Tunnen siis varmaan jo kylän koko nuorison, eli vähintäänkin puolet ihmisistä. Muoniolainen iskurepliikki: "Oletko sie nähäny ikinä oikhiaa poroaitaa?".

Kotiin kuuluu muuten hyvää. Meillä on joka päivä jätskipäivä ja kämppisten kesken kaikki on yhteistä. Odotan myös vaihtelevalla innokkuudella kaamosta, koska silloin kaikki on kuulemma pinkkiä. Vietämme laatuaikaa muun muassa käymällä mustikassa, urheillen, katsellen elokuvia ja aikoen pelata lautapelejä.

Mutta heti toisella kouluviikolla lähdimme siis viideksi päiväksi Norjaan, koska meillä oli Arktis-alpiininen kasvillisuusvyöhykekurssi (tai jotain sinne päin). Olimme siis maanantaista perjantaihin ryhmäytymässä ja tutustumassa tunturikasveihin. Ensimmäisenä päivänä vaelsimme Kilpisjärveltä Mallan luonnonpuistossa kolmen valtakunnan rajalle ja siitä vielä hieman toista kilometria Norjan puolelle. Matkalla leikimme erilaisia kivoja leikkejä, eli opettelimme ääntelemään kuin porot ja piiloutumaan omaan koloon ja toisen kellariin niin kuin sopulit.

Minun ruoka- ja telttaparinani tällä retkellä toimi Aino. Ekan päivän gourmee tunturi-pekoninuudelivokki ja lihapulla-pyttipannu -ateriodemme jälkeiset "Onko tämä oikeaa hernekeittoa?", "Ei, se on riistapataa", "Näyttää kyllä yliajetulta porolta jossa on punikkitatteja" -ateriat eivät kyllä ehkä olleet ihan niin sensaatiomaisia, mutta ehkä opimme seuraavalle maastoretkelle!

Tiistaiaamupäivän käytimme hyödyllisesti pelkästään leikkien keskenämme. Olimme varmaan mielenkiintoinen näky; 25 aikuista ihmistä telmimässä keskellä tunturia. Iltapäivällä meillä oli kuusi tuntia vapaa-aikaa, joista neljä käytin siihen, että sahasin nuotiopaikalle polttopuita, koska sahaaminen nyt vain on kivaa. Rakensimme myös hienon tuulisuojalaavun, jolla yritimme ilmeisesti hankkia aluksi myös häkämyrkytystä. Illalla laaksossa oli mahtava sateenkaari, maailma on kaunis.

Tunturikasvigurumme Esko piti huolta, ettemme jää kylmäksi ja ettei kasvien opettelu maistu puulta. En ehkä muista kaikkien haistapaskajäkälien oikeita nimiä, mutta paljon jäi myös mieleen. Siniyökönlehti on lihansyöjäkasvi. Kun vesikirppu jää siihen kiinni, niin se sanoo sitten vesikirppujen kielellä "Voi vittu!". Sielikkö, keltapiisku (Kulta! Piiskaa mua!), lääte, uuvana, huopaohdake. "Kasvit huutavat kuin naiset tanssilattialla raajat levällään 'Tulkaa, tulkaa tänne! Levittäkää siementä!'". Esko myös tietää kuinka palkita oppilaitaan. Tero sai lakupatukan, koska oli kurssin paras porokoira jaksamalla juosta porojen perässä ohjaten niitä oikeaan paikkaan (en nähnyt tilannetta, mutta eläytyminen oli varmasti hyvin uskottava). Yksi ilta minä istuin nuotiopaikalla ja huokaisin "Oispa suklaapatukka!" ja saman tien sellanen tipahti taivaalta suoraan syliini. Esko-Jumala oli kuullut rukoukseni.

Vaikka sopuleita ei satanut vaakatasossa, niin löytyi minulle yksi litistynyt ja kuollut yksilö, kolo ja sopulinpaskaa, ja opettajakin toi yhden kallon minulle iltanuotiolle jostain syystä. Muutenkin olin aistivinani jotain pientä ja hentoa vittuilua muun muassa muoniolaisista mersukuskeista, mutta saatoin toki vain kuvitella kaiken. Keskiviikkona kävin myös vähän hillassa, jotta saimme mukavan lisän Ainon kanssa torstaiaamun ruispuuroon. Aamuinen naku-uinti kylmässä järvessä keskellä tuntureita on muuten myös yksi niistä kaikista hyvistä kokemuksista.

Kun olimme alkaneet oppia kasveista enemmän, opastimme mielellämme myös toisiamme hieman vapaalla tyylillä luonnossa. "Tällaisilla poronsarvilla jo muinaiset eskimot kaivoivat maankuoren alta potenssilääkkeitä täällä Norjan tuntureilla", tuumasi eräs anonyymi kämppikseni Tero kaivaessaan ruusunjuurta rinteestä. Itse asiassa tämä ruusunjuuri oli aikamoinen hitti luokallemme tällä reissulla. Luulen, että kannoimme sitä pois tunturista kilokaupalla. Sitä testattiin teessä sekä erilaisissa ruuissa jo paikan päällä, parantavan vaikutuksen pitäisi kyllä näkyä vasta kahden viikon kulutua. Odotan innolla kesäerätaitoviikkoamme.

Viimeisenä iltana päätin sitten aiheuttaa hieman draamaa muuten niin kivottomasti sujuneelle retkellemme. Lähdimme sateesta huolimatta pienemmällä kokoonpanolla huiputtamaan reilun tuhannen metrin korkeudella sijaitsevaa tunturinhuippua. No, huippu löytyi kevyesti ja hauskaa oli, kunnes päätin tulla yhden kivikkoisen, jyrkän kohdan alas vapaalla tyylillä. Tipahdin siis legendan mukaan noin puolentoista metrin korkeudesta selkä/pää edellä ja kierin poikittain muutamia metrejä (reppu lensi pidemmälle!). Satutin vasemman käteni ja nenäni, koska silmälasieni päälle lensi kivi, joka aiheutti lasien kehykseen pienen naarmun ja naamaani järkyttävän kivun ja hienostuneen mustelman. Onneksi luokkatoverini pitivät minusta huolta loppuajan, täytyyhän pandakarhuja suojella.

En saanut seuraavan päivän paluumatkalla edes kantaa omia tavaroitani, vaan jouduin jakamaan ne muiden rinkkoihin ja kantamaan itse tyhjän rinkan käteni ollessa köytettynä muuhun vartalooni. Sain myös kävellä jonon edessä heti oppaan jälkeen, koska liikuntarajoitteiset (ja ruskamummot) ensin. Kun lopulta pääsimme sivistykseen (Muonioon, olen asunut täällä kaksi viikkoa, ja tuntuu jo siltä, että Muonioon maastosta tuleminen on "paluu sivistykseen"), niin laitoimme teltat kuivumaan, otimme Teron kanssa koulun auton lainaan ja Tero lähti käyttämään minua Kolarissa päivystyksessä, koska Muonion päivystys ei kuulemma ollut auki. No, eipä siellä Kolarissakaan ollut kuin päivystävä sairaanhoitaja paikalla ("Röngenhoitaja on täällä vain viikolla, paitsi eipä ole edes ensi viikolla, koska on lomalla, heh heh"). Hän esitti outoja kysymyksiä muttei itse antanut yhtään vastausta (mikä ihme on henkikunta??). Sen sijaan hän antoi kourallisen erilaisia särkylääkkeitä ja toivotti hyvää elämää Muoniossa. Ajoimme hieman hämmentyneinä Teron kanssa takaisin kotiin ja lähdimme Ainon ja Jukan kanssa Harrinivaan kaljalle.

Näin toisena viikonloppuna en tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin kiskoin niitä särkylääkkeitä ja yritin saada käden toimimaan. Käsi voi jo ihan hyvin, mutta epäilen että nenäni on murtunut. Lauantaina oli tarkoitus viedä luokkatovereille rasteja metsään, jotta he pääsisivät suunnistamaan, mutta koska käsi niin ehkä ensi viikolla. Sen sijaan olen katsonut elokuvia, pelannut korttia, käynyt lenkillä ja mustikassa sekä vain viettänyt laatuaikaa ystävien kanssa. Täällä ei tarvitse olla yksin. Lauantai-iltanakin katsoimme vain keittiön ikkunasta, että Sievin pojat ajoivat talomme ohi, ja Tero soitti heidät iltateelle. On myös enemmän sääntö kuin poikkeus, että Aino on meillä joko aamukahvilla, iltapäivämustikkapiirakalla tai iltalonkerolla. Myös muita luokkatovereita ja mersukuskeja käy vierailulla pitkin elämää.

Olemme suunnitelleet viikonloppuretkeä jonnekin lähikaupunkiin, esimerkiksi Rovaniemelle. Täällä Lapissa kaikki on niin lähellä että minne tahansa voi lähteä vaikka päiväretkelle. Minulle on myös luvattu, että kun porot "ajethaan aithaa(?)", niin saan silittää vauvaporoja, ja kun tulee lunta, niin saan ajjaa moottorikelekkaa! Mun elämä on täydellistä!

Muonioon leiriytyminen ja koulun alku

Terveisiä Muoniosta! Saapuminen tänne olikin aikamoinen elämysmatka. Minun oli tarkoitus liftata edellisenä perjantaina Veeran kanssa Helsingistä Ouluun niin, että iskä olisi voinut muuttaa minut lauantaina päivällä tänne. Hänen oli tarkoitus jatkaa siitä Saariselälle tunturisuunnistuksia seuraamaan. Mutta ei, emme Veeran kanssa liftanneetkaan, vaan jäimme vielä illaksi Ellun kanssa kiertämään Kallion baareja, koska emme olleetkaan tehneet sitä vielä noin koko viikkoa.

Lauantaiaamuna hinasimme Veeran ja Ellun kanssa perseemme, itsemme ja toisemme Kauniaisiin, josta Veeran äiti poimi meidät kyytiin ja jätti päiväksi potemaan krapulaa helteiseen Tuusulan keskustaan. No, emme tästä lannistuneet, vaan lähdimme etsimään Tuusulan Rantatietä sekä muita nähtävyyksiä. Pienten seikkailujen, kahvittelujen ja muiden syiden johdosta kävelimme vahingossa Järvenpäähän jätskille.

Jatkoimme matkaa illalla. Söimme Heinolassa, mutta muuten porhalsimme täyttä häkää keskiyöksi Ouluun, jotta ehtisimme yllättämään Piriannan synttäreille. Olimme ostaneet lahjan aikaisemmin iltapäivällä tuusulalaisesta liikkeestä. Myyjä oli hieman hämmentynyt, kun sanoimme että olemme menossa syntymäpäiville illaksi Ouluun ja lähdimme kaupasta kävellen etenemään kohti pohjoista.

Viimeisten pakkailujen ja noin kahden levottoman tunnin yöunien jälkeen lähdimme aamulla jatkamaan matkaa - eli Simoon poimimaan viinimarjoja. Jätimme Veeran äidin sinne ja jatkoimme kolmisin pohjoiseen. Näimme matkalla poroja ja tyhjyyttä sekä tankkasimme pellolaisella huoltoasemalla. Muonioon saapuessamme eksyimme aluksi keskustaan, mutta löysimme lopulta kotini ilman että kysyimme neuvoa!

Veera ja Ellu tarkistivat etteivät tulevat kämppikseni Jani ja Tero ole aivan hulluja ja pojat lupasivat, että kun tytöt lähtevät, niin minut köytetään seinään. Illalla purin tavaroitani ja huomasin, että olen unohtanut noin kaiken. Kännykkäni luuli, että olen Ruotsissa ja olin aika kuollut, mutta ei se mitään. Jani antoi hyvän ensivaikutelman tulemalla vastaan (Alkon) pussillisen mustikoita kanssa. Luokkatoverimme Aino tuli kylään, ja lähdimme vielä ajelemaan metsään paistamaan makkaraa nuotiolle niin kuin mitkäkin erämiehet.

Ensimmäinen koulupäivä oli jännittävä! Pojat jännittivät niin paljon, että eivät saaneet nukuttua koko edellisenä yönä. Minä sen sijaan nukuin kyllä sujuvasti, en tiedä johtuiko enemmän viikon univeloista vai krapulasta. Menimme kaikki yhdessä käsi kädessä (tai ainakin samalla autolla) kouluun lähes puoli tuntia etuajassa istumaan hiljaa puolitäyteen luokkaan pelottavien uusien ihmisten sekaan.

On mahtavaa asua aivan Muonion keskustassa. Varoitimme jo luokkatovereitamme, että näemme keittiön ikkunasta, että ketkä käyvät Alkossa (tai Kelassa). Jani toi kiikarinsa varalta pöydälle, jotta voimme Alkon asiakkaiden lisäksi pongailla Teron kanssa aamuisin lenkkeileviä hiihtäjätyttöjä. En ole vielä nähnyt yhtään luokkatoveria Alkon pihalla, mutta poron olen. Muonio on monikulttuurinen kylä, täällä on myös Thairavintola ja sveitsiläinen kahvila!

Olen käynyt lenkillä tutustumassa Muonioon. Ensimmäisenä päivänä tapasin matkalla kolme luokkatoveria sekä yhden edellisen vuoden opiskelijan, jonka mielestä näytän ihan uudelta eräopasopiskelijalta. Toisen lenkin jälkeen vain kaksi tunnusti seuraavana päivänä nähneensä minut, tämän jälkeen urheiluni ei ole tainnut enää herättää kummastusta. Lenkkeilyn lisäksi täällä on paljon muutakin tekemistä. Olemme opetelleet huvikseen sieniä, koska ne pitää opetella joka tapauksessa myöhemmin ulkoa. Tiedän jo, että mustatorvisienen löytää vain astumalla päälle. Itse lähinnä kuuntelisin mielummin Kuhan Opi tuntemaan sienet -biisiä.

Tiistaina menimme koko luokka bussilla kiertelemään Muonion lähiympäristöä! Ihmettelimme ensin, että minnehän olemme menossa, koska pitää ihan linja-autolla lähteä. Matkalla eräs pari vuotta Lapissa asunut asiantunteva uusi ystäväni kertoi, että täältä ei ole pitkä matka Kilpisjärvelle, ja sieltä pääseekin sitten helposti joka paikkaan. En uskaltanut olla eri mieltä.

Matkalla opettaja kuulutteli mikkiin nähtävyyksiä ja muun muassa vinkkejä kalapaikoista. "Kalastakaa tuosta Alkon edestä, kyläläiset voi pitää teitä vähän hulluina mutta siitä saa hyvin kalaa -- täällä ladossa on moottorikelkkoja jemmassa -- rautakauppa, joku teistä taisikin asua sen toisessa päässä -- yleisurheilukenttä, jota taitaa kyllä kesäisin porot käyttää enemmän... Kerran kun pelattiin jalkapalloa, niin toisella puolella oli porot vastassa! -- oikealla yksityislääkärin romuvarasto -- tässä oikealla on kevyen liikenteen väylä."

Tutustuimme Sannan putiikkiin, Pallaksen läheiseen laavuun ja Harrinivan koiratarhaan. Odotan innolla että pääsen kaatumaan koiravaljakolla ja rakentamaan lumilinnoja! Harrinivassa on kuulemma tämän kylän ainoa baari. Iltapäivällä kuuntelimme vielä Teron tietokoneelta pöllöjen ääntelyjä ja yritimme tunnistaa lajeja. Luulen, että minulla on vielä paljon opittavaa!

Torstaina meillä oli suunnistuksen teoriaa koko päivä. Aamun opettelimme karttamerkkejä ja iltapäivällä opettelimme käyttämään kompassia. Osa porukasta rakastui(?) tähän lajiin niin paljon, että lähti illalla iltarasteille Ylläkselle! Itse lähdin Janin kans lenkille, eksymään Tuomaksen ja Annikan kämpille, sekä pelaamaan pesäpalloa normaalien muoniolaisten ihmisten kanssa! Saimme myös lajitunnistuslistan, eli listan asioista joita vuoden aikana pitää opetella tunnistamaan. Lista sisältää 124 putkilokasvilajia, 6 sammalta, 40 sientä, kääpää ja jäkälää, 35 nisäkästä, 25 kalaa ja ympyräsuista otusta, 6 matelijaa ja sammakkoeläintä, 32 niveljalkaista, sekä 82 lintua, eli yhteensä 350 lajia.

Perjantain käytimme koulussa teltan pystyttämisen opetteluun. Ensi viikolla menemme viideksi päiväksi Kilpisjärvelle tutustumaan tunturikasveihin. Ensimmäinen metsäseikkailu siis luvassa! Tästä johtuen on jokaisen eräopasopiskelijan siis hyvä osata pystyttää teltta ja käyttää trangiaa. Ruoka- ja telttaparini Aino on onneksi todella kätevä ja tehokas, joten uskon että yhteistyömme toimii. Ainakin hankimme jo yhdessä minulle kirjastokortin, eli voin nyt lainata myös kirjoja ja elokuvia (täällä on kirjasto!). Opiskelijakortin hankkiminen ei ollut yhtään niin helppoa; sain koululta opiskelijatodistuksen ja valokuvakin löytyy, mutta Matkahuollon toimistossa (joka täällä siis myös on, viereisen Seo-huoltoaseman yhteydessä) ei ollut opiskelijakorttipohjia, vaikka lukuvuositarroja löytyikin, joten minun pitää yrittää kuulemma myöhemmin uudestaan. No, eipä tässä ole kiire vielä asian suhteen, koska vaikka olisikin aikaa lähteä pois niin se on fyysisesti vähän vaikeaa.

Minua pelottaa, että opiskelu täällä tekee minusta patoutuneen viikonloppuryyppääjän. Alakerran naapurinpoika kutsuikin minut jo juomaan kaljaa luokseen viikonlopuksi. Muoniolaiset miehet ovat kuulemma arveluttavia ja huonoa seuraa, eräs anonyymi kämppikseni kielsi minua tuomasta kotiin yhtään muoniolaista karjua, ja en ehkä uskalla olla tottelematta. Hän on kieltänyt minulta myös muun muassa lemmikkiporot, -sopulit, -myyrät ja -aupairit, joten luulen kans että minun pitää vähän keskittyä nyt paremmin oikeuksiini. Itse yllätin hänet kyllä perjantaina alkuillasta keittiöstä kiikaroimassa Alkon pihalle. ("Missähän tänään on bileet? Timolla näköjään, eiku kukahan on kuskina sillä? Osti vaan yhen viinapullon?! Mitähän tässä tekis...").