perjantai 29. marraskuuta 2013

Eräs torstai Muoniossa

Herään seiskan aikaan aamulla. Kiskon itseni ylös, katson paljonko on pakkasta (vain pari astetta), keitän puuroa, puen monta kerrosta vaatetta päälle, varmistan että kämppis on hereillä. Vähän ennen kasia valun pankin eteen odottamaan Mikaa ja Joelia, jotka hakevat minut koiratarhalle.

Viimeinen päivä tarhalla. Olen Jeren ja Jonnen lisäksi nyt Markon lauman kanssa päivän. Koirien juotot ja sitten lähdetään pienelle retkelle. Yksi reki, jossa on kyydissä Marko, mä, Jonne ja Jere. Koiria on kuusi. Yksi nuori koira pelkää ilmeisesti reitin alussa olevaa tunnelia, joten alussa ja lopussa koiria on viisi ja tämä yksi matkustaa sylissä. Loppumatkasta Jere ja Jonne juoksevat reen perässä, koska koirat ovat väsyneitä ja meillä on vähän kiire.


Markolla on asiakkaita, joten me hoidetaan koirat takaisin, juotetaan ne ja laitetaan reet kuntoon. Menen pentuhäkkiin leikkimään. Pidetään vähän liian aikainen lounastauko, jonka jälkeen haetaan safarikeittiöltä kuumaa mehua ja korppuja, liiteristä halkoja ja mennään kodalle tekemään tulia asiakkaille. Jossain välissä on kakkagolfia ja viedään myös tälle laumalle heiniä koppeihin talven varalle. Ade, Tero ja Tom tulevat auttamaan, koska heillä ei ollut muuta tekemistä (?) ja talikon heilutus oli kai hauskaa. Mennään neljällä reellä porukalla ajamaan niin, että mulla Tom istui eka kyydissä ja sitten vaihdettiin paikkoja kesken. Meidän toinen johtajakoira päätti irrottaa kaulapannan lähdössä, mutta pysähdyttiin myöhemmin kiskomaan se takaisin. 


Juottoja, rekien järjestämistä ja lopuksi vielä koirien ruuan valmistus, pieni kahvitauko ja ruokinnat. Kello alkoi lähestyä neljää, kaikki muut olivat jo päässeet, mutta onneksi Ade jäi odottamaan meitä että päästiin autolla kylälle.

Kotiin suihkuun ja vähän hengittämään, että ehtii viideksi koululle Lumojen pikkujouluihin. Jani kävi pyörähtämässä kotona, koska saapui myös paikalle! Me tultiin Teron (ja Jeren ja Jonnen) kans luonnollisesti myöhässä, koska piti työntää Wilsonille auto liikkeelle että se pääsee Kolariin. Pikkujouluissa oli riisipuuroa, glögiä, pipareita ja torttuja, sekä vähän yleisiä asioita, joululauluja, valokuvien katselua ja totta kai Joulupukki (harmi kun Tero katosi siksi aikaa juuri jonnekin ja missasi sen...!), joka jakoi lahjoja. Sain virkatun kännykkäpussin!


Päätettiin kutsua koko luokka meille pikkujoulujen jatkoille, joista meinattiin itse myöhästyä, koska pojat päätti vähän testata Teron auton jarruja kotimatkalla ja päästiinkin työntämään sitä hangesta. Illalla meillä siis hyöri kaiken maailman hippejä soittelemassa kitaroita, bassoa ja pianoa sekä rummuttamassa ja lauleskelemassa. Pojat kävi kans saunomassa ja tekemässä saunasta hienoja lumienkeleitä tuohon Apteekin rinteeseen.

Tänä aamuna piti olla hiihtoa, josta mun piti lintsata koska oon ollu kipeä, mutta Priitta laittoi tunti sitten viestiä että meillä on VAPAAPÄIVÄ.

Oon yksinäinen ja tarviin rakkautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti