Eka viikonloppu Muoniossa sekä tunturikasveja eli viikko Norjassa

Ensimmäisenä viikonloppuna ei kuulemma kannata uuden Lumon lähteä kylän ainoaan baariin, koska koko Muonio on sekaisin uusista asukkaista. Mutta kun Ainon kanssa lähettiin perjantaina kotipihasta kohti ruokakauppaa, ja kompassisuunta veti liikaa oikealle, ja löydettiinkin itsemme Alkosta, niin saattoihan se olla että naapurinpoikien bileiden jälkeen se Harrinivaan meno vaikuttikin ihan hyvältä idealta. Kaupassa käynti jäikin sitten lauantaille. Aino oli ollut ovela ja meille tullessaan tuonut mukanaan leipomansa mustikkapiirakan, jotta voisi hämätä Jania ettei tämä kurki ikkunasta reittiämme. Hämäys toimi. En lähtenyt Tuomaksen kanssa lauantaiaamuna 20 kilometrin lenkille, vaikka olin vähän lupaillut.

En oo varmaa ikinä tuntenut itseäni niin suosituksi ko näissä bileissä. Kukaa ei tuntenu mua ja mä en tuntenu ketää, mutta kaikki tiesi että oon uusi ihminen täällä ja siis erittäin mielenkiintoinen asia. Baarin jälkeen löytyi aamuyöllä vielä parit hyvät kotibileet ennen kuin kömmin kotiin naureskelemaan yksikseni ja lopulta poikien lähtiessä kalaan ensimmäisessä muoniolaisessa krapulassani kuivattamaan niin ikään Ainon kanssa ruokaa ensi viikon metsäretkelle. Krapulan määrä aamulla on yhä suoraan verrannollinen kulutettujen maitolitrojen määrään, tämä aamu vaati kaksi litraa.

On vähän omituista, että vaikka täällä on paljon kavereita, niin oon tuntenu kaikki korkeintaan pari viikkoa. Minulla on luokallinen koulukavereita, sekä näköjään nyt muutamia muoniolaisia pesäpallo- ja muita kavereita. Tunnen siis varmaan jo kylän koko nuorison, eli vähintäänkin puolet ihmisistä. Muoniolainen iskurepliikki: "Oletko sie nähäny ikinä oikhiaa poroaitaa?".

Kotiin kuuluu muuten hyvää. Meillä on joka päivä jätskipäivä ja kämppisten kesken kaikki on yhteistä. Odotan myös vaihtelevalla innokkuudella kaamosta, koska silloin kaikki on kuulemma pinkkiä. Vietämme laatuaikaa muun muassa käymällä mustikassa, urheillen, katsellen elokuvia ja aikoen pelata lautapelejä.

Mutta heti toisella kouluviikolla lähdimme siis viideksi päiväksi Norjaan, koska meillä oli Arktis-alpiininen kasvillisuusvyöhykekurssi (tai jotain sinne päin). Olimme siis maanantaista perjantaihin ryhmäytymässä ja tutustumassa tunturikasveihin. Ensimmäisenä päivänä vaelsimme Kilpisjärveltä Mallan luonnonpuistossa kolmen valtakunnan rajalle ja siitä vielä hieman toista kilometria Norjan puolelle. Matkalla leikimme erilaisia kivoja leikkejä, eli opettelimme ääntelemään kuin porot ja piiloutumaan omaan koloon ja toisen kellariin niin kuin sopulit.

Minun ruoka- ja telttaparinani tällä retkellä toimi Aino. Ekan päivän gourmee tunturi-pekoninuudelivokki ja lihapulla-pyttipannu -ateriodemme jälkeiset "Onko tämä oikeaa hernekeittoa?", "Ei, se on riistapataa", "Näyttää kyllä yliajetulta porolta jossa on punikkitatteja" -ateriat eivät kyllä ehkä olleet ihan niin sensaatiomaisia, mutta ehkä opimme seuraavalle maastoretkelle!

Tiistaiaamupäivän käytimme hyödyllisesti pelkästään leikkien keskenämme. Olimme varmaan mielenkiintoinen näky; 25 aikuista ihmistä telmimässä keskellä tunturia. Iltapäivällä meillä oli kuusi tuntia vapaa-aikaa, joista neljä käytin siihen, että sahasin nuotiopaikalle polttopuita, koska sahaaminen nyt vain on kivaa. Rakensimme myös hienon tuulisuojalaavun, jolla yritimme ilmeisesti hankkia aluksi myös häkämyrkytystä. Illalla laaksossa oli mahtava sateenkaari, maailma on kaunis.

Tunturikasvigurumme Esko piti huolta, ettemme jää kylmäksi ja ettei kasvien opettelu maistu puulta. En ehkä muista kaikkien haistapaskajäkälien oikeita nimiä, mutta paljon jäi myös mieleen. Siniyökönlehti on lihansyöjäkasvi. Kun vesikirppu jää siihen kiinni, niin se sanoo sitten vesikirppujen kielellä "Voi vittu!". Sielikkö, keltapiisku (Kulta! Piiskaa mua!), lääte, uuvana, huopaohdake. "Kasvit huutavat kuin naiset tanssilattialla raajat levällään 'Tulkaa, tulkaa tänne! Levittäkää siementä!'". Esko myös tietää kuinka palkita oppilaitaan. Tero sai lakupatukan, koska oli kurssin paras porokoira jaksamalla juosta porojen perässä ohjaten niitä oikeaan paikkaan (en nähnyt tilannetta, mutta eläytyminen oli varmasti hyvin uskottava). Yksi ilta minä istuin nuotiopaikalla ja huokaisin "Oispa suklaapatukka!" ja saman tien sellanen tipahti taivaalta suoraan syliini. Esko-Jumala oli kuullut rukoukseni.

Vaikka sopuleita ei satanut vaakatasossa, niin löytyi minulle yksi litistynyt ja kuollut yksilö, kolo ja sopulinpaskaa, ja opettajakin toi yhden kallon minulle iltanuotiolle jostain syystä. Muutenkin olin aistivinani jotain pientä ja hentoa vittuilua muun muassa muoniolaisista mersukuskeista, mutta saatoin toki vain kuvitella kaiken. Keskiviikkona kävin myös vähän hillassa, jotta saimme mukavan lisän Ainon kanssa torstaiaamun ruispuuroon. Aamuinen naku-uinti kylmässä järvessä keskellä tuntureita on muuten myös yksi niistä kaikista hyvistä kokemuksista.

Kun olimme alkaneet oppia kasveista enemmän, opastimme mielellämme myös toisiamme hieman vapaalla tyylillä luonnossa. "Tällaisilla poronsarvilla jo muinaiset eskimot kaivoivat maankuoren alta potenssilääkkeitä täällä Norjan tuntureilla", tuumasi eräs anonyymi kämppikseni Tero kaivaessaan ruusunjuurta rinteestä. Itse asiassa tämä ruusunjuuri oli aikamoinen hitti luokallemme tällä reissulla. Luulen, että kannoimme sitä pois tunturista kilokaupalla. Sitä testattiin teessä sekä erilaisissa ruuissa jo paikan päällä, parantavan vaikutuksen pitäisi kyllä näkyä vasta kahden viikon kulutua. Odotan innolla kesäerätaitoviikkoamme.

Viimeisenä iltana päätin sitten aiheuttaa hieman draamaa muuten niin kivottomasti sujuneelle retkellemme. Lähdimme sateesta huolimatta pienemmällä kokoonpanolla huiputtamaan reilun tuhannen metrin korkeudella sijaitsevaa tunturinhuippua. No, huippu löytyi kevyesti ja hauskaa oli, kunnes päätin tulla yhden kivikkoisen, jyrkän kohdan alas vapaalla tyylillä. Tipahdin siis legendan mukaan noin puolentoista metrin korkeudesta selkä/pää edellä ja kierin poikittain muutamia metrejä (reppu lensi pidemmälle!). Satutin vasemman käteni ja nenäni, koska silmälasieni päälle lensi kivi, joka aiheutti lasien kehykseen pienen naarmun ja naamaani järkyttävän kivun ja hienostuneen mustelman. Onneksi luokkatoverini pitivät minusta huolta loppuajan, täytyyhän pandakarhuja suojella.

En saanut seuraavan päivän paluumatkalla edes kantaa omia tavaroitani, vaan jouduin jakamaan ne muiden rinkkoihin ja kantamaan itse tyhjän rinkan käteni ollessa köytettynä muuhun vartalooni. Sain myös kävellä jonon edessä heti oppaan jälkeen, koska liikuntarajoitteiset (ja ruskamummot) ensin. Kun lopulta pääsimme sivistykseen (Muonioon, olen asunut täällä kaksi viikkoa, ja tuntuu jo siltä, että Muonioon maastosta tuleminen on "paluu sivistykseen"), niin laitoimme teltat kuivumaan, otimme Teron kanssa koulun auton lainaan ja Tero lähti käyttämään minua Kolarissa päivystyksessä, koska Muonion päivystys ei kuulemma ollut auki. No, eipä siellä Kolarissakaan ollut kuin päivystävä sairaanhoitaja paikalla ("Röngenhoitaja on täällä vain viikolla, paitsi eipä ole edes ensi viikolla, koska on lomalla, heh heh"). Hän esitti outoja kysymyksiä muttei itse antanut yhtään vastausta (mikä ihme on henkikunta??). Sen sijaan hän antoi kourallisen erilaisia särkylääkkeitä ja toivotti hyvää elämää Muoniossa. Ajoimme hieman hämmentyneinä Teron kanssa takaisin kotiin ja lähdimme Ainon ja Jukan kanssa Harrinivaan kaljalle.

Näin toisena viikonloppuna en tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin kiskoin niitä särkylääkkeitä ja yritin saada käden toimimaan. Käsi voi jo ihan hyvin, mutta epäilen että nenäni on murtunut. Lauantaina oli tarkoitus viedä luokkatovereille rasteja metsään, jotta he pääsisivät suunnistamaan, mutta koska käsi niin ehkä ensi viikolla. Sen sijaan olen katsonut elokuvia, pelannut korttia, käynyt lenkillä ja mustikassa sekä vain viettänyt laatuaikaa ystävien kanssa. Täällä ei tarvitse olla yksin. Lauantai-iltanakin katsoimme vain keittiön ikkunasta, että Sievin pojat ajoivat talomme ohi, ja Tero soitti heidät iltateelle. On myös enemmän sääntö kuin poikkeus, että Aino on meillä joko aamukahvilla, iltapäivämustikkapiirakalla tai iltalonkerolla. Myös muita luokkatovereita ja mersukuskeja käy vierailulla pitkin elämää.

Olemme suunnitelleet viikonloppuretkeä jonnekin lähikaupunkiin, esimerkiksi Rovaniemelle. Täällä Lapissa kaikki on niin lähellä että minne tahansa voi lähteä vaikka päiväretkelle. Minulle on myös luvattu, että kun porot "ajethaan aithaa(?)", niin saan silittää vauvaporoja, ja kun tulee lunta, niin saan ajjaa moottorikelekkaa! Mun elämä on täydellistä!