Talvileiri Antinpalossa

Ensimmäisen lumopuoliskon edellisen viikon survival-seikkailuun -40 asteisessa metsässä verrattuna meidän kevyt -20 asteinen lähes lauhkea ilmasto tuntui varmaan vähintäänkin lasten leikiltä.

Maanantaina saavuttiin leiriin ja kirmattiin saman tien väylän jäälle. Muut alkoivat lapioimaan lunta kasoihin sillä aikaa kun mä, Olli, Laura ja Mika kairattiin avanto. Tän jälkeen mentiin auttamaan lapioinnissa. Tarkoitus oli tehdä pari lumikasaa, jotta voisimme seuraavana päivänä lapioida niistä lunta pois. Illalla askartelin hienon hätälumikengän niinkuin mikäkin yörastipartiolainen. Mulle on joskus opetettu, että köytökset ei ole tarpeeksi kireitä jos sormista ei tule verta – no, tuli ainakin kireitä... Yöksi mentiin telttoihin. Otin kaksi makuupussia, toisessa nukuin itse ja toisessa nukkui vesipulloni. Kumpikaan ei syväjäätynyt yöllä.

Tiistai käytettiin pääosin sitten tosiaan siihen, että kaivettiin sitä lunta pois niistä kasoista. Tehtiin siis lumiluolia! Mä, Mika ja Samu tehtiin yksi iso luola: neljä makuuhuonetta, keittiö, sisävessa ja lohikäärme (= tilaa 3-4 henkilölle), josta tuli tosi hieno ja siellä oli kyllä sitten lämmin nukkua! Illalla kävin tekemässä tiilen Villen ja Aden Igluun, joka oli vähän ikuisuusprojektina mutta ei koskaan valmistunut kokonaan. 

Keskiviikkona tehtiin (tai yritettiin tehdä) Lauran kanssa koivutulet. Saatiin myös projektiksi vuoleskella 12 opiskelijan voimin 80 litran saavi täyteen kiehisiä illaksi. Voi että kyllä nuotion ympärys täyttyi kaiken maailman tekosyistä kuinka ”puukko ei ole terävä”, ”kaverin puukko on parempi”, ”puut ovat huonoja” ja ”on kylmä”. Minua pidettiin rehellisenä todettuani että ”itse taidan olla vain huono tekemään näitä”. Mutta tekemällä oppii! Illalla oli pieni potilaankuljetusharjoitus suksien ja ahkion kanssa väylällä. Myöhemmin kaivettiin taas lunta pois tieltä jotta pystyimme asentamaan kangaslaavut ja niiden väliin rakovalkeat. Kiehiset olivat tätä varten, ja kyllä kaikki 80 litraa tulivat tarpeeseen. Sielläkin oli lämmin nukkua. Oli myös mahtavaa katsella tähtiä ja hiljalleen satavia lumihiutaleita hiljaisen lämpimän tulen hehkussa. Ja olla vaan. 

Torstaina etsittiin sopivat tai vähemmän sopivat mettäsukset jalkaan, pakattiin ahkiot ja lähdettiin suunnistamaan kohti Mielmukkavaaraa. Alkumatka tuotti mulle lievästi sanottuna vaikeuksia, koska mun sukset oli 260 senttiset eikä mulla ollu tarpeeksi pitoa. Jaksoin kuitenki reippaasti lounaspaikalle asti taistella, mutta sen jälkeen tuli niin ylitsepääsemätön nousu, että usko loppui. Ehdin jo miettiä, että olenko oikeasti ihan älyttömän paska hiihtämään, vai miksi en pääse ylös ja pysy muiden mukana, mutta ongelma ratkesi kun vaihdoin jalkaan Teemun kokopohjalta tervatut sukset ja reipas kävely kohti korkeuksia sai alkaa. Ahaa, tää laji onkin tällainen. 

Huipulla eli viimeisellä yöpymispaikalla oltiin aikataulua edellä, eli kolmen hujakoilla iltapäivällä. Päästiin jokainen metsästämään itselle sopivia kuusenpersuksia yösijaksi. Lauran kans löydettiin varsin mahtava kuusi, jonka alla oli juuri sopivasti tilaa kahdelle pienelle tytölle ja trangialle. Tänä yönä olisi myös ollut potentiaalisesti reippaasti aikaa nukkua – mistä myös ehdin haaveilla – mutta meillä meni kaiken maailman iltalöpinöissä, lumen sulatuksessa ja ruuan laitossa niin kauan, että pidettiin puoli yhdentoista aikaan vielä viimesen pissatauon lomassa tähtienkatseluhetki (oli uskomattoman kirkas taivas!) ennen lämpimään(?!) makuupussiin kömpimistä kuusen hentojen oksien ja menninkäisten sekaan. 

Perjantaiaamuna herätys olikin sitten 5.30 ja kieltämättä olisin mielelläni jäänyt vielä jatkamaan unia. Reippaasti aamupuuroa naamaan ja tavarat ahkioon. Seitsemältä oli kokoontuminen, jolloin saatiin tietää että luvassa olisi taas potilaankuljetusharjoitus – tällä kertaa alamäkeen ja reilusti toista kilometriä. No, kolme lähti tekemään reittiä valmiiksi alas, me muut pakattiin Laura ahkioon ja sitten Teemu vetämään, mä olin sivumiehenä ilman ahkiota auttamassa käännöksissä ja yrittämässä pitää Lauraa suorassa (oli kyllä vähän vaikea pysyä Teemun vauhdissa ja pujotella puiden seassa!). Olli tuli yhden ahkion kans jarruna perässä. Koska mä ja Laura oltiin ilman ahkioita, niin kahdella oli sitten rekka perässään. Saatiin Laura lopulta turvallisesti määränpäähän. Siellä meille kerrottiin, että tässä samalla paikalla oli jokunen vuosi sitten ollut oikea tällainen tilanne, ja silloin oli menetelty juuri näin. Meidän päätepisteeltä oltiin pystytty tulemaan moottorikelkalla potilasta vastaan.

Sitten vielä loppumatka takaisin Antinpaloon ja lounaan valmistukseen. Oli mukava päästä nuotion ääreen, kyllä sitä nauttii pienistä iloista! Leirin purkuun, vähän nuotiolla hengailua ja koululle purkamaan tavaroita. Oli ihan hauskaa päästä suihkuun ja sisälle nukkumaan.