Kilpisjärven hiihtovaellus – kuusi päivää tunturissa

Monen mielestä (itseni mukaanlukien) on vähän absurdi ajatus olla hiihtelemässä tuntureilla lumisilla hangilla huhtikuun puolessa välissä, kun muualla Suomessa tuntuu olevan kevät pidemmällä kuin pitkään aikaan. Mutta en valita.

Meidän luokka oli jaettu tälle reissulle taas kahtia, mutta erilaisiin syihin vedoten osa ei aikonut lähteä ollenkaan tälle hienolle reissulle (tai ei ikävä kyllä päässyt), joten meidän ensimmäiseen porukkaan meitä lähti vain kahdeksan.

Lähdettiin sunnuntaina (melkein kuukausi sitten...) matkaan Norjasta, vähän Kilpisjärven pohjoispuolelta. Ahkion vetäminen tuntui ekana päivänä vähän rankalta, kun ei ollut taas tottunut siihen. Pidettiin kuitenkin riittävästi taukoja ja sää oli vallan mainio, joten oli aivan upeaa. Fiilisteltiin oikeastaan koko päivä sitä kuinka on kaunista ja kirkasta ja aurinkoa ja lämmin. Otettiin ryhmäkuvia jossa pojat oli ilman paitaa ja oltiin onnellisia kun oltiin otettu jätskiäkin mukaan. Illan viimeinen yllätys oli, että saatiin nukkua SISÄLLÄ autiotuvassa Norjan puolella vähän ennen Lossutupaa. Meille tällainen mahdollisuus on vähän niin kuin neljän tähden hotelli aamupalalla.

Seuraava päivä ei näyttäytynyt sen huonompana. Hiihdeltiin ja syötiin jätskiä. Meille oli varattu pöytä Urtashotellilta, mutta ilmeisesti se olikin triplabuukattu joten tyydyttiin lounastamaan sen pihassa, heh. Matkalla Pitsukselle Teemu tienasi pullakahvit löydettyään Anskun pankkikortin lumihangesta. Loppupäivästä alkoi sataa lunta ja näkyvyys vähän heikkeni, mutta ei se haitannut. Pitsuksella kaivettiin keittiökuopat, rakennettiin lumivallit ja pystytettiin teltat. Tavattiin paimiolaisia poikia, jotka yöpyivät iglussa, ja yllätyksenä Veeran kämppis Jaana, joka ihan sattumalta oli myös vaeltamassa samoilla huudeilla, mutta yöpyi varaustuvissa. Suomi on todella pieni.

Tiistaina oli tarkoitus käydä Haltin huipulla, palata Pitsukselle lounaalle ja jatkaa yöksi Meekolle. Matkalla Haltille alkoi tuuli kuitenkin koventua, ja pian huomasimme olevamme myrskyssä. Meidän tuulimittari näytti parhaimmillaan 36 m/s, mikä on jo ihan hirveästi jos se nyt ei paljon valehdellut. Näkyvyyttä ei ollut, ja Haltin tuvan risteyksessä opettajamme Kirsi sai meidät kiinni moottorikelkalla ja kielsi edes yrittämistä huipulle. Menimme Haltin tuvalle lepäämään ja miettimään elämää. Pian meitä seurasivat sekä paimiolaiset pojat että Jaana ystävineen. Kukaan ei käynyt huipulla. Paluumatkalla Haltin tuvalta Pitsukselle tajusimme että olimme tulleet koko matkan ylämäkeen, mitä emme myrskyssä olleet edes huomanneet.

Pitsuksellakin oli myrsky yltynyt, ja keittiökuoppamme olivat muutamassa tunnissa menneet aivan umpeen. Olimme matkalle miettineet, että jos muuttaisimme suunnitelmaa ja jäisimme toiseksi yöksi Pitsukselle, koska emme halunneet lähteä myrskyyn. Kirsi oli kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että ennemmin myrskyyn kuin jäädä jumiin sinne, missä myrsky sen kuin yltyy. Niimpä absidissa vääntämämme lounaan jälkeen purimme teltat ja jatkoimme matkaa tyhjyyteen. Oli minun vetovastuuni ja suunnistusvuoroni, mikä oli tässä säässä varsin hauskaa. Meidän piti seurata moottorikelkkareittiä, joka oli merkitty kepeillä. Hauskaa oli myös se, että edelliseltä kepiltä ei nähnyt seuraavalle sään takia. Onneksi suuntavaistoni on sen verran hyvä että suoraan menemällä pääsi aika pitkälle... Meekolla olikin sitten jo vähän parempi, vaikka opimme myös että joskus lumivalli kannattaa tosiaan rakentaa ennen teltan pystytystä.

Neljäs päivämme oli välipäivä, jolloin saimme valita mitä teemme Meekolla. Olisimme halunneet Villen ja Lauran kanssa lähteä huiputtamaan Saivaaraa, mutta sää oli taas mitä kehnoin joten ei ollut puhettakaan lähteä sinne. Osa pojista oli koko päivän pilkillä, taitavat olla aika innokkaita kun läheisin avantokin meni tunnistamattomaksi alle puolessa tunnissa jos sieltä ei hakenut vettä. Minä, Ansku ja Laura pidimme parhaana ideana tutustua autiotuvassa sadetta pitäviin paimiolaispoikiin, joilta sainkin liftattua kyydin lauantaiksi Muoniosta Ouluun minulle ja Lauralle! Tarjosin pojille myös mutakakkua ja toinen lähti innokkaana pari viikkoa myöhemmin Helsingissä kanssani boulderoimaan Taivaskalliolle! Oikein hauskoja poikia, ehkäpä kiipeilemme yhdessä vielä paljon ensi syksynä. Tunturista voi löytää kaikenlaista. Kirsi oli kyllä hieman eri mieltä siitä miten päivää voisi viettää, joten menimme myöhemmin harjoittelemaan telttaelämää eli naureskelemaan ja makoilemaan keskenämme.

Torstaiaamuna lähdimme taas jatkamaan matkaa, tällä kertaa ensin lounaalle kohti Kuonjarjokea. Mulla oli aika kipeä olo, mutta se onneksi parani kun sain Kirsin paistamaa kalaa ja omatekemää lounasta. Oli taas niin kaunista, aurinko tuli takaisin! Jäätiin yöksi Salmikuruun hieman ennen Termisjärveä. Sinne laskeminen tuotti hieman hankaluuksia minulle, jolla oli kolme numeroa liian isot kengät eikä minkäänlaista suksillalaskettelutaitoa. Hengissä kuitenkin selvisin! Jännittävää olla välillä myös ryhmän se tyyppi, jota joudutaan odottamaan...

Perjantaina oli sitten vielä reipas matka kurusta Kilpisjärvelle. Oli taas kaunista ja hienoa. Anskun jalka kuitenkin kipeytyi niin paljon, että koimme parhaaksi pakata hänet ahkioon viimeiseksi kymmeneksi kilometriksi. Retkemme suurin riita taisi syntyä siitä, että kuka saa vetää Anskun ja kuka sitten kaksi ahkiota, heh. Emme tietenkään sanoneet mitään Kirsille, ja kun hän näki meidät vetämässä Anskua, niin hän vain naureskeli.

Tällä reissulla opin siis ainakin kuinka pystytetään teltta kun tuulee 35 m/s ja kuinka bensakeitintä käytetään (sekä sen, että mukana on myös hyvä olla kaasukeitin jos haluaa vaikkapa lumimyrskyssä tehdä ruokaa absidissa eikä pihalla). Niin ja sen, että ei kannata lähteä hiihtovaeltamaan ahkion kanssa kolme numeroa liian isoissa kengissä.

Vaelluksen jälkeen olikin sitten raivokasta tavaroiden purkua ja pyykkäystä sekä uudelleenpakkaamista, koska lähdin seuraavana aamuna kahdeksi viikoksi etelään (= viikoksi Ouluun ja viikoksi Helsinkiin).

Tämä oli ensimmäinen pitempi hiihtovaellukseni, ja tykkäsin kyllä kovasti! Koimme myös, että oli mahtavaa että saimme myös myrskyn, koska siinähän oppii eniten. Taidan siltikin tykätä vaeltamisesta enemmän kesällä ja omilla jaloilla.