Kämppis
ryömi tänään housut kintuissa mun huoneeseen esitteleen polvia
jotka otti vähän damagea päivällä kun se liukastui niin että
toisessa kädessä oli moottorisaha ja toisessa mänty eikä tajunnu
päästää kummastakaa irti niin kaatui. En haluais ikinä normaalia
kämppistä.
Arvatkaa mikä olis ihanaa? Olisi niin
paljon aikaa, että voisin sanoa kaikille ystäville, joita en ole
pitkään aikaan nähnyt, että: ”Moi, voisin tulla käymään
kylässä milloin tahansa kun sinulla on aikaa.” On raskasta kun ei
fyysisesti kykene joka paikkaan.
Mua ärsyttää nykyään tosi harvat
asiat. Yks juttu on kyllä huonosti organisoitu työnteko, eli turha
haahuilu, ei selvää johtajaa ja se että kukaan ei oikein tiedä
mitä pitäisi tehdä. Turhaudun, mulla olisi muutakin tekemistä kun
seistä lumihangessa tuijottamassa muutamia valonsäteitä eli päivää
ennen kuin se on taas ohi.
Kun mainitsin tästä ”muusta
elämästäni” koulun ohella opettajalleni maanantaina, niin hän
vaikutti ymmärtäväiseltä ja halasi minua. Siis, totta kai jos on
lyhyempi päivä niin haluan tulla siivoamaan vapaaehtoisesti
lumovarastoa sen jälkeen, onhan tässä ollut vapaapäiväkin joskus
pari viikkoa sitten ja seuraava tulee jo ehkä ensi vuoden puolella.
Ai mikä joululoma? On meillä neljä päivää vapaata sitten vapun
aikaan!
Mua ärsyttää sen lisäksi lähinnä
epäoikeudenmukaisuus, se että kaikilla ei ole vapautta valita ja se
että ihmiset joilla se on, niin ei osaa käyttää sitä. Se että
ihmiset asettaa itselleen turhia esteitä ja vaikeuttaa sillä
elämää. Rauhaa minä vain.
Ja vähän rakkautta.
Haen huomenna aamulla pikkusiskoni
Sonjan Kolarista tänne viettään viikonloppua ja ihastelemaan
pakkasta. Saa nähdä mitä kivvaa keksitään! Joudun olemaan
iglujen rakentelusta pois, mutta lupasin tulla perjantaina tuplana
paikalle niin tämä oli kuulemma hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti