Hiihtämistä ja epälunta

Vähän taas muistelmia viime viikoilta, jos elämä Lapissa olisi kiireistä niin voisi kuvitella että niinkin hauska harrastus kuin kirjoittelu tietokoneen ääressä olisi jäänyt vähemmälle ulkona auringosta nauttimisen takia.

Kyllähän viikonloppuillat menee rattoisasti elokuvia katsellen. Toissa viikon lauantai-illan ranskalainen mustavalkoinen mykkäelokuva aiheesta kuinka tehdään mykkäelokuvia (tekstitykset olis tähän löytynyt, mutta ei hyödynnetty) ei jäänyt huonommaksi edellisen illan venäläiselle vampyyri-zombie-kauhuelokuvalle, josta ollaan kuulemma suunnittelemassa jatko-osaa jossa suomalaiset tulevat shoppailemaan Pietariin. Mene ja tiedä...

Ja sitten sunnuntaiaamuna, kun hain sukset Ainolta, niin naapurin mummo lähestyi mua uhkaavanoloisen risukasan kanssa. ”Anteeksi, mutta jos satutte näkemään että joku ajaa tästä moottorikelkalla, niin sanokaa, että tästä ei saa ajaa, ja että ensi kerralla minä olen vastassa kirveen kanssa!”. Selevä...

On ihan hyvä idea käydä sunnuntaihiihtelemässä 3,5 tuntia ja sen jälkeen mennä boulderoimaan ennen sählyä. Urheilu on hyväksi. Illalla tämän jälkeen on myös aina hyvä idea lähteä Esan kanssa katsomaan auringonlaskua eli ajelemaan hurua jonnekin kauas pohjoiseen vain koska voimme tehdä niin.

Seuraavalla viikolla saimme vähän valita ohjelmaa koulussa. Tai lähinnä että haluammeko mahdollisesti hiihtää Lapponia-hiihdossa, olla siellä talkoissa, vai mennä Metsähallituksen hommiin huoltamaan tupia ja viemään puita kansallispuistoon. En tiedä mitä ihmiset oikein kuvittelivat mistäkin, mutta Lapponia-maanantaina olin ainoa meidän luokalta, joka lähti seuraamaan hiihtokisoja. Mulla kävi vielä ihan hyvä mäihä kun pääsin tuuraamaan jotain SPR:n työntekijää peräkelkkaan.

Aamulla mulle iskettiin käteen heijastinliivi ja radiopuhelin ja istutettiin viimeisen hiihtäjän perässä kulkevan EA-/huoltokelkan kyytiin. Käytännössä homma oli kerätä reitiltä kaikki elävä ja eloton mitä sinne on jäänyt makaamaan, eli lähinnä hiihtäjien tyhjiä geelimuoveja ja muita pudonneita asioita (aurinkolaseja ja sauvojen palasia) sekä välillä kilometrikylttejä ja merkkitikkuja. Saatiin tankata huoltopisteillä ja Jeriksellä saatiin myös munkkikahavit ja perillä Oloksella lounas, että aivan mukava päivä senki puolesta! En oo varmaan ikinä saanu näin paljon kiksejä roskien keräämisestä, vaikka oon vieläki sitä mieltä että paras kesäduuni ikinä oli olla kerroshoitajana hostellissa... Mutta ohan se kiva istua 60 kilometriä moottorikelekan perässä ja hyppiä välillä vauhdista kyytiin ja pois. Ihan alussa menin kyllä lääkärikelkan kyydissä ensimmäiseen pahaan mutkaa huutelemaan ”JYRKKÄ MUTKA!” ja ”VAARALLINEN LASKU!” vaikka tästä huolimatta osa kilpailijoista kaatuili. Joka tapauksessa oli varsin hyödyllinen olo ja hauska päivä!

Tiistainakin sai tehdä vähän valintoja. Lähinnä että haluaako herätä aamulla vai iltapäivällä porotilalle. Ja totta kai minä valitsen aamun! Aurinko nousee niin aikaisin että heräilen väkisin kuuden jälkeen riippumatta siitä olenko lähdössä aamulenkille vai en. Pakkastakin kuulemma oli jonkin verran mutta jostain syystä ei edes palellut. Vierailu oli lyhyt mutta varsin kattava! Saatiin vähän taluttaa ja paijata poroja ja käydä pieni rekiajelu ja opetella heittämään suopunkia.

Keskiviikkona jatkoin taas Lapponia-hiihdoissa peräkelkkahommissa. Voi että oli taas lystiä! Onneksi oli taas kypärä päässä, törmäsin puuhun kun kurotin geelipussia kelkasta vauhdissa. Onhan se vähän riskialtista tietenkin laittaa tämä tapaturmahirviö viimeiseen EA-kelkkaan kuudeksi ja puoleksi tunniksi naureskelemaan hysteerisesti. Kun pääsin asuntolalle, niin oli vielä Jehovan todistajat vastassa jakamassa ilosanomaansa.

Musta tuntuu että elän ehkä vähän eri maailmassa mun solukämppisten kans. Mää hiippailen lähinnä koulu – urheilu – jääkaappi – tietokone – suihku -väliä yksikseni ja luulen, että mut on nähty vaan urheiluvaatteissa tai pyyhkeessä. Mun kämppikset viettää aika sosiaalista ja äänekästä elämää hakaten seinää, kiroillen ja huudellen rivouksia, huudattaen televisiota, pesten pyykkiä JOKA ILTA useamman koneellisen tai sitten ne hyppii lumihangessa heitellen sinne toisiaan kirkuen äänekkäästi. Asuntolavalvoja on kovasti huolissaan siitä, että saanko minä nukkua ja olla rauhassa ja häiritsevätkö pikkuoppilaat elämääni kun taas minä olen huolissani että hän minun takiaan käskee lasten olla hiljaa jolloin mua katotaan vielä enemmän kieroon lenkille lähtiessä.

Perjantaina en päässyt peräkelkkaan, koska sinne oli mennyt oikeita SPR:n ihmisiä. Sen sijaan menin maalialueelle poistamaan hiihtäjiltä gps-laitteita ja tarjoamaan mehua. Päivä oli huomattavasti lyhyempi (ei tarvinut odottaa viimeisiä hiihtäjiä), mutta ei saatu lounasta! Sanoin, että me eräopasopiskelijat lähdetään ihan mielellämme talkoisiin ja tehdään onnellisesti mitä käsketään, jos meille tarjotaan vaan ruokaa.

Illalla lähdettiin vielä Villen, Teron ja Mikan kans Leville riekkumaan. Siellä oli tarkoitus miitata Viivi ja Emilia (ihana nähdä vielä ennen kuin karkasivat etelään!), mutta heidän lisäkseen tavattiin varmaan puolimuoniota jo heti Sohvassa ja myöhemmin paljon muun muassa hiihtäjiä. Ensi kerralle voisi opetella sen, että jos on tarkoitus jättää auto keskustaan AVAIMEN KANSSA, niin kukaan anonyymi vuosaarelainen luokkatoveri EI OTA SITÄ yöllä mukaan kun menee jonnekin muualle nukkumaan. Ansku tarjos aamukahvit ja -löpinät ja oli muutenkin ihanaa, illaksi valuttiin Muonioon pakkaamaan Kilpisjärven vaellukselle, josta myöhemmin vielä lisää. Toivottavasti näen myös Viiviä ja Emiliaa taas pian!

Kilpisjärven vaelluksen jälkeen huomasin vihdoin että kevät on oikeasti täällä. Lumet on sulanu Muonion pyöräteiltä ja pyykkiä voi juosta pesemään pihan kautta shortseissa (ja herättää ehkä vain vähän hämmennystä). Aurinko paistaa jo ennen kuin herään ja jatkaa pitkälle iltaan. Tuntuu hienolta. Vaelluksen jälkeen mulla oli vain ilta aikaa pyykätä, purkaa tavarat, laittaa telttaa ja ahkiota kuivumaan seuraavia varten sekä pakata kahden viikon kamat etelään. Lauantaiaamuna kannoin mun pianoa asuntolan pihalla Villen huoneesta omaani ja mietin, että olisi ihana iskeä se siihen keskelle pihaa, raahata pari muuta hippiä ja kitaraa ja soitella ulkona auringossa. Ehkä vielä tälle keväälle...!

Mun ja Lauran oli tarkoitus liftata siis nyt eilen Muoniosta Ouluun, mutta löydettiin vaelluksen aikaan tuolta tunturista pari mahtavaa paimiolaista poikaa, jotka olivat ajamassa Kilpisjärveltä Oulun kautta Paimioon ja ottivat meidät kyytiin. Oli varsin hieno matka istua takapenkillä vaelluksesta väsynyt Mikki Hiiri sylissä. Pysähdyttiin Pörrö Porossa jäätelölle ja Tornion ABC:llä syömään sekä Iin K-Marketin pihalla ottamaan porukkaselfie-kuvia. Sonja keitti pojille vielä kahvit kotona ja Paimiossa suunnistamassa oleva äitikin lupasi pojat kahvittaa jos ehtivät Paimioon sillon kun hän siellä vielä on. Pojat assuu nykyään oikiasti Espoossa joten niitä voi ahistella jatkossakin!

Mun 35-litraisesta ”käsilaukusta” löytyy vaatteiden (shortseja, housut, sadetakki, paitoja...) lisäksi mm. suunnistus-, kiipeily- ja lenkkikengät sekä kumpparit, kompassi ja emit, kiipeilyvaljaat ja mankkaa, meikit ja piilarit, partiohuivi ja vaellukselta jääneet rinkelit... Jos jotain osaan niin pakata hyvin tarpeellisen! Nyt siis viikko Oulussa eli kiipeilyä, suunnistusta, sulilla teillä ja metsissä juoksemista, ystäviä ja ennen kaikkea pt-kisojen järjestelyä ensi lauantaiksi, sitten viikoksi Helsinkiin kiipeilyä, juoksemista, ystäviä, vappua... Mun elämä on täydellistä?