Neljä päivää Pohjois-Norjassa

Villen (joka jätti Kilpisjärven hiihtovaelluksella makuualustan kotiin) olis pitäny olla mukana tällä reissulla jo pelkästään siksi, että olisi päässyt kuittailemaan Ainolle makuupussista ja Janille takista, jotka olivat niin ikään jääneet Muonioon.

Kun muulla maailmalla alkoi kesälomat ja normaaleilla opiskelijoilla loppui koulut, niin me erä- ja luonto-opasopiskelijat jatkoimme vielä koulunkäyntiä!

Maanantaiaamuna lähdettiin kahdella koulun pakulla ja yhdellä opettajan autolla kohti Norjaa. Jotenki hauskaa, että ensimmäiset kunnon helteet sattui mulle juuri tälle reissulle kun mennään enemmän pohjoiseen ja paikkaan, missä on vielä lunta. Ainakin sai vähän väriä kroppaan - rannekellon kuva on vasemmassa ranteessa ja naamakin on yllättävän kivan kevyesti ruskettunut. Mulla oli mun "tärpätti" eli 50+ -kertoiminen aurinkorasva mukana, niin en ees palanu!

Ekana päivänä pysähdyttiin Suomen puolella vähän opiskelemaan sotahistoriaa Teron opastuksella, lounastettiin jonkin putouksen juurella vähän Kilpisjärveltä Norjan puolelle ja pysähdyttiin myöhemmin Skibottenissa vähän kattelemaan kylää ja pitämään jätskitaukoa. Ajettiin sitten leiriin Ankerliaan, oli ihana käydä iltakävelyllä vuonossa kun ympärillä näkyi lumihuippuisia vuoria ja vapaana käyskenteleviä lampaita. Ja oli lämmintä ja valoisaa! Riippumatto olis ollu kätevä, osa nukkui puiden välissä kun me nukuttiin teltassa.

Tiistaina lähdettiin vähän vaeltamaan ja katsomaan Sabetjohkan riippusiltaa. Kanjoni oli syvä vaikka tämä "riippusilta" olikin vähän tylsä. Oli kyllä taas varsin upea aamupäiväkahvipaikka istuskella jyrkänteen reunalla niin ikään vuorten keskellä auringonpaisteessa. Onko tämä opiskelua? Matkalla seuraavaan leiriin pidettiin jälleen jätskitauko, koska eihän meillä ole kiire mihinkään! Myös toinen leiri oli varsin upea; jäämeren rannalla - ja lumihuippuisia vuoria. Kävin Joelin kans vielä iltapäivälenkillä kuumuudesta huolimatta, ja palatessa en potkinut kuin lenkkarit jalasta ennen kuin juoksin jäämereen uimaan (ja heittämään talviturkin pois!).

Ja keskiviikkoaamu oli jälleen ihana - valoa, lämpöä, meri ja vuoria. Lähdettiin kohti Elvenesiä ja Steindahlsbreenin jäätikölle menevän "reitin" lähtöpaikkaa. Ajoimme tosin ensin ohi risteyksestä aina Furuflateniin asti - joten päätimme pitää jätskitauon ennen takaisin kääntymistä. Reitti jäätikön reunalle osoittautui haastavammaksi kuin kuvittelimme, ja pienten neuvottelujen jälkeen jaoimme lounaspaikan jälkeen porukkaa ja osa kääntyi takaisin aikaisemmin. Osa meistä itseni mukaan lukien kuitenkin kahlasi lumihangessa jäätikön reunalle asti ja kyllähän se ihan hienolta jäätiköltä näytti.

Viimeiseksi yöksi ajettiin jonnekkin kuuluvuusalueiden ulkopuolelle lähelle Barrasta. Torstaiaamuksi oli nimittäin kiva rupeama edessä: Barraksen huiputus! Mun reissu kesti aikalailla 10,5 tuntia josta noin 7 tuntia oli liikkeessä. Barraksen korkeus ei ole kuin 1 419 metriä merenpinnasta, mutta kun lähdettiin reilusta sadasta metristä niin sitä nousua tuli kuitenkin ihan reippaasti. Oli kyllä ihana käydä vuoren huipulla pitkästä aikaa! Osa meistä (esimerkiksi minä) kantoi turhaan lumikenkiä mukana, koska koettiin niistä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä vaikka lunta olikin. Osa jätti lumikengät matkalle keräten niitä palatessa, ja jotku jätti myös lounaspaikalle huiputukseen turhia tavaroita esim. trangiat. Itse totesin, liekkö tyhmyyttäni vai yli-innokkuuttani, että tulee parempi treeni kun kantaa tavarat mukanaan ja raahasin huipulle kaiken mitä olin kantanut.

Paluumatkalla oli mielenkiintoista huomata, kuinka maasto voi muuttua yhden aurinkoisen päivän aikana paljon. Vuoren vieressä virtaavan joen vedenpinta oli noussut puoli metriä ja viereisen polun yli oli ilmestynyt paljon uusia puroja, jotka laskivat tähän jokeen. Pari lumisiltaa oli kadonnut kokonaan, ja yhden isomman puron ylitys oli minusta jo oikeasti aika haastavaa, enkä varmaan olisi yksin vesikammoisena siitä edes päässyt yli. Ajettiin vielä yöksi Muonioon ja pääsin nukkumaan ehkä kahden jälkeen - ajankäsitys on vaan niin sekaisin kun aurinko ei laske ja on aina niin valoisaa. Kaikki tuntuu niin hämmentävältä välillä.

Mutta kyllä sitä taas vaan tajusi kuinka rakastan merta ja vuoria ja että kuinka luonto on kaunista! Ja kuinka onnekas olen kun minulla on mahdollisuus tehdä mitä haluan ja vapaus liikkua miten tykkään.