Kaamos ohi!

Joulukuussa harjoittelun lomassa opetin Irinalle lumilautailua, tai ainakin sen että alas aina pääsee. Irina opetti minulle että tiskikoneesta otetuissa astioissa on erilainen pinta kuin käsin tiskatuissa ja että moottorikelkkaillessa on hyvä olla kirves mukana – joskus on nimittäin helpompi kaataa vain puu. Opettelimme yhdessä valmistamaan lasagnea tiskikoneessa Villen avustuksella.

Tammikuu on mennyt ihan hullua vauhtia. On opiskeltu metsästystutkintoon – meistä kylläkin vain 6 pääsi sen läpi.Ollaan käyty läpi työharjoitteluasioita, opeteltu kolme päivää tunnistamaan lintuja äänen perusteella ja käyty läpi ilmastonmuutosta ja kaloja. Tuomas piti meille hyvän luennon ilmastopolitiikasta ja jokainen teki pienen esitelmän jostain kalasta. En ollut koulussa esitelmäpäivänä, joten kirjoitin rautu-aiheisen runon, Ansku kuvas sen ja näytti videon koulussa.

Puoli ryhmää lähti talvileirille Antinpaloon viideksi päiväksi -40 pakkasiin ja minä karkasin Helsinkiin (ja Tallinnaan) Ellun polttareihin (vain noin -15 pakkasiin!). Helsinkiin ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun lähdin sieltä kesällä Muonioon. Tuntuu kuin olisin palanut kotiin, ja oli taas todella vaikea lähteä pois. Olin nyt viikonlopun vielä Oulussa harrastamassa partiota. 52 tuntia Oulua, josta noin 14 h unta, 1 h kaljaa ja 37 h kisajaoston kokousta. Ja nyt taas junaan ja kohti pohjoista, ens yönä pitäis vielä pakata omalle talvileirille, joka alkaa siis huomenna aamulla ja loppuu perjantaina.

Tuntuu etten haluais takas Muonioon. Haluan takas yliopistolle minne tahansa luennolle istumaan mekko päällä ja käymään kahvilla. Haluan kiipeillä ja istua raitiovaunussa ja käydä tiistai-iltapäiväkaljalla Hakaniemessä. Haluan loisia haalarisitsien jatkoilla ja olla lounastreffeillä ystävien kanssa. Kävellä ihmisten seassa ja löytää itseni uusista paikoista haaveilemasta.

Mua ärsyttää se miten suppea näkemys monilla suomalaisilla on toisista suomalaisista ja alueellisista eroista. Lähinnä kuinka paljon Lapissa dissataan Helsinkiä ja ylipäätään kaupunkeja ja Etelä-Suomea, ja kuinka Helsingissä kuvitellaan että Lapissa ei ole mitään tekemistä. Näin niinku kärjistettynä.

Mutta nekin näkemykset on selkeästi erilaisia. Helsinkiläisille on hauska selittää elämästä pohjoisessa, koska siellä ei yleisesti vain tiedetä yhtään mitä Lapissa on. Se on kiinnostavaa, hauskaa ja tavallaan surkuhupaisaa. Yritä selittää -15 asteessa värjöttelevälle helsinkiläiselle ystävälle ratikkapysäkillä että paleleminen on pukeutumiskysymys ja tällä hetkellä omat luokkakaverit Muoniossa ovat olleet metsässä neljättä päivää ja menossa juuri nukkumaan kuusen alle. Ja sitä pakkasta on ainakin se 20 astetta enemmän. Ja että me jollain sairaalla tavalla tykätään siitä.

Pahempi mun mielestä on se, mitä monet lappilaiset puhuu etelästä. Kuinka kehä kolmosen sisäpuolella on asumiskelvotonta ja murre on kamalaa ja ihmiset on röyhkeitä – vaikka eivät ole koskaan asuneet tai välttämättä edes käyneet siellä. Mikä on tämä viha, vai onko se pelkoa? Ylpeyttä, jokin puolustusmekanismi vai pelkkää tietämättömyyttä? Mulle on ihan käsittämätön ajatus että kukaan voi mennä arvostelemaan tuollaista kokematta itse asiaa. Tietämättä tarpeeksi.

Ehkä se tuntuu musta sen takia niin vaikealta, koska vaikka olenkin ihan oululainen, niin olen asunut myös pk-seudulla, oikeasti isommissa kaupungeissa (esim. Sydney) ja nyt myös reilun 2 000 asukkaan lappilaisessa kylässä. Onhan se totta kai erilaista joka paikassa ja hyviä ja huonoja puolia löytyy, mutta musta on turha tulla sanomaan jotai paskaa asioista joista ei tiedä mitään, ainakaan jos ei osaa perustella. Ihmiset rakkaat, tutustukaa ennakkoluuloihinne niin saatatte yllättyä!

Helsingissä mää sain taas rakkautta ystäviltä. Siellä on ihmisiä jotka oikeesti haluaa nähä mua ja järjestää aikaa vaikka mulla on luonnollisesti hirveä kiire sinkoilla joka paikkaan – plus nyt piti tehdä noita näyttösuunnitelmia. Veera, Laura, Iiro, Olga, Nea, Hanna – ja monta muuta. Ossi tuli käymään Lappeenrannasta ihan vaan että voi mennä mun kans kiipeilemään ja tiedetään että ollaan elämässä mukana. Törmäsin vahingossa vanhoihin tuttuihin ja kaikkia en ehtinyt nyt näkemään, tapasin uusia hienoja ihmisiä ja tuntui vaikealta mennä, mutta kohta asun taas siellä. Oulussa ehdin nähdä vain kisajaoston porukkaa – mikä oli taas mahtavaa pitkästä aikaa.

Ja tosiaan kahden viikon päästä järjestetään muutaman opiskelutoverin kans viikonloppuleiri ranskalaisille opiskelijoille, ja yritän saada siellä suoritettua ensimmäisiä näyttöjäni. Sain tietää tästä pari viikkoa sitten ja on siis ollut nyt älytön kiire noiden näyttösuunnitelmien kanssa, toivottavasti saan loputkin paperit ajoissa kolmikannalle.

Ilmeisesti voin myös yhdistää erityisosaamiseen (suunnistus) liittyvän näytön piirin kevät-pt-kisoihin kun olen suunnistus-tehtäväryhmän johtaja ja teen sinne suunnistus-tehtävät. Paneudun näihin lisää kun saan tuon leirin alta pois.